Kesän monilla rippikoululeireillä pysähdytään kristillisen uskon keskeisimpien asioiden ääreen sekä pohditaan omakohtaisen uskon merkitystä. Myös kesän muilla leireillä hiljennytään monet kerrat Jumalan sanan ääreen.
Esimerkiksi rippikoulutyöstä kantautuu jonkin verran viestejä, että Raamattu ja sen sisältö ei ole kaikille nuorille tuttu samaan tapaan kuin aiemmin. Mikäli tällainen kehitys on laajemminkin totta, on syytä pohtia, miksi tilanne kulkee suuntaan, jota ei toivota. Tiedossa on, että kristillisen perinteen siirtäminen uusille sukupolville esimerkiksi koulumaailmassa on aiempia vuosikymmeniä ohuempaa. Lisäksi digitalisaatio ja lasten älylaitteiden käytön lisääntyminen vähentävät lukemista ja perheenjäsenten kesken vietettyä aikaa kodeissa. Voiko tämä harventaa vaikkapa yhteisiä iltalukuhetkiä Kodin kuvaraamatun ja sen kertomusten parissa?
Edesmenneistä sukupolvista kerrotaan, kuinka he varasivat säännöllisesti aikaa Raamatun lukemiselle esimerkiksi sunnuntaisin. Monet osasivat siteerata ulkoa pitkiäkin katkelmia Pyhästä Kirjasta. Toisaalta tuolloin seuroihin pääseminen oli monilla hankalampaa kuin nykyisin. Esimerkki osoittaa kuitenkin, kuinka tärkeänä Jumalan sanan tuntemista pidettiin. Uskon hoitamisen näkökulmasta tarve on tänä päivänä aivan yhtä suuri kuin ennenkin. Osaltaan tässä voi tulla avuksi nykytekniikka: seurapuheita pystyy kuuntelemaan milloin vain netistä ja Kesäseuraradion ohjelmat sekä Kuule-sovellus tarjoavat kristillistä sisältöä, joka on helposti saatavilla.
Joskus kuulee sanottavan, että lasten tai nuorten on vaikea ymmärtää seuroissa puhuttua. Raamatun kieli voi olla toisinaan vaikeaa, mutta sitä oppii ymmärtämään kuulemalla ja lukemalla. Pyhäkoulut ja lasten seurat omalta osaltaan auttavat asiassa. Sananpalvelijoiden esikuvaksi sopii Jeesus, joka selittäessään kirjoituksia käytti arkisia esimerkkejä kuulijoidensa elämästä.
Tuskin kukaan yksittäinen kristitty tai kasvattaja tuntee onnistumista Jumalan sanan esillä pitämisessä kotonaan. Kuitenkin vanhemmille on annettu vastuu lasten kristillisestä kasvatuksesta. Kotona voi vapaasti pitää esillä Jumalan sanaa, vaikkapa Raamatun kertomusten lukemisen tai kuuntelemisen muodossa. Jeesus itse muistutti pyhien kirjoitusten tuntemisen tärkeydestä (Matt. 22:29).
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Värityskirja kukkien ja perhosten ystäville. Värityskirjan paperi on hieman paksumpaa, joten väritystä voi kokeilla erilaisilla tekniikoilla.