Ke­vään yh­teis­työ­se­mi­naa­rit ovat koon­neet rau­ha­nyh­dis­tys­ten vä­keä kes­kus­te­le­maan kuu­lu­mi­sis­ta ja yh­tei­ses­tä työs­tä. Kes­ki­sen ja ete­läi­sen alu­een se­mi­naa­rit on jo pi­det­ty, poh­joi­sen alu­een väki ko­koon­tuu Ra­nu­al­le tu­le­va­na vii­kon­lop­pu­na.

Se­mi­naa­ri­oh­jel­maan si­säl­tyy kak­si alus­tus­ta, jois­ta toi­nen kä­sit­te­lee ai­het­ta Teh­kää työ­tä niin kau­an kuin päi­vä on. Alus­tuk­ses­sa ovat esil­lä Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ, sen mer­ki­tys ja mo­net eri ti­lan­teet työn ää­rel­lä. Us­ko vai­kut­taa tah­don osal­lis­tua an­teek­si­an­ta­muk­sen ilo­sa­no­man, evan­ke­liu­min, eteen­päin vie­mi­seen.

Mah­dol­li­suu­det osal­lis­tua Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­hön vaih­te­le­vat. Se­mi­naa­ris­sa to­det­tiin, et­tä ”ta­san kai­kil­le ei ole ta­san kai­kil­le”. Se mikä voi ol­la toi­sel­le pie­ni vai­va, voi ol­la toi­sel­le mah­do­ton pon­nis­tus. Jee­sus kiin­nit­ti ope­tus­las­ten huo­mi­on les­keen, joka an­toi oman lah­joi­tuk­sen­sa temp­pe­lin uh­ri­ark­kuun. Vaik­ka lah­joi­tus oli vain ar­vol­taan vä­häi­nen ko­lik­ko, se oli les­ken ti­lan­teen huo­mi­oon ot­ta­en val­ta­va lah­joi­tus.

Les­ken te­ke­mään lah­joi­tuk­seen liit­ty­vä esi­merk­ki pä­tee myös tal­koo­työ­hön ja kaik­keen sii­hen, mitä omas­tam­me an­nam­me. Meil­lä ih­mi­sil­lä ei ole Ju­ma­lan Po­jan ta­voin tark­kaa tie­toa tois­tem­me elä­män­ti­lan­teis­ta ja voi­ma­va­rois­ta. Jos­kus jopa omien voi­ma­va­ro­jen tun­nis­ta­mi­nen voi ol­la vai­ke­aa. Kai­kil­ta osal­lis­tu­jil­ta ky­sy­tään­kin herk­kyyt­tä yh­tei­sen työn ää­rel­lä.

Jois­sa­kin rau­ha­nyh­dis­tyk­sis­sä tal­koo­teh­tä­vät hoi­tu­vat koh­ta­lai­sen hel­pos­ti – työ­vä­keä on hy­vin tar­jol­la. Mo­nil­la paik­ka­kun­nil­la on kui­ten­kin huo­kail­tu työ­vä­en vä­hyyt­tä. Esiin ovat nous­seet Jee­suk­sen sa­nat hä­nen lä­het­tä­es­sään ope­tus­lap­si­aan mat­kaan: ”Sa­toa on pal­jon, mut­ta sa­don­kor­jaa­jia vä­hän. Pyy­tä­kää siis her­raa, jol­le sato kuu­luu, lä­het­tä­mään vä­keä elon­kor­juu­seen.” (Luuk. 10:1–2.)

Rau­ha­nyh­dis­tys­ten ja kes­ku­syh­dis­tyk­sen pii­ris­sä teh­tä­vä työ on kas­va­nut ja li­sään­ty­nyt vuo­si­kym­men­ten ai­ka­na. Kai­ken ai­kaa on muis­tu­tet­tu, et­tä tär­kein toi­min­ta­muo­to ovat seu­rat. Ne ko­ko­a­vat sa­nan­kuu­loon kai­ken­lai­sia ih­mi­siä vau­vas­ta van­huk­siin. Seu­ra­penk­kiin saa is­tua, vaik­ka työ­vuo­ron te­ke­mi­seen ei oli­si­kaan syys­tä tai toi­ses­ta mah­dol­li­suut­ta.

Toi­min­ta on hyvä so­peut­taa te­ki­jöi­den mää­rään. Pi­de­tään seu­ro­ja ja us­ko­taan. Mui­ta toi­min­ta­muo­to­ja to­teu­te­taan sen mu­kaan, mikä on koh­tuul­lis­ta. Sy­dä­men us­ko oh­jaa Ju­ma­lan las­ta osal­lis­tu­maan ja te­ke­mään oman osuu­ten­sa. Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työs­sä ko­et­tu siu­naus kan­taa ar­keen saak­ka.