Ke­sän suur­ten seu­ro­jen kau­si lä­hes­tyy. Seu­ra­or­ga­ni­saa­ti­oil­la on lop­pu­ru­tis­tus edes­sään en­nen kuin seu­raa­van ke­sän seu­ra­jär­jes­tä­jät ot­ta­vat teh­tä­vät hoi­taak­seen. Jo en­nen seu­ra­ta­pah­tu­maa, suun­nit­te­lu- ja val­mis­te­lu­vai­hees­sa, esiin on to­den­nä­köi­ses­ti nous­sut ke­hit­tä­mis­koh­tei­ta: joi­ta­kin asi­oi­ta voi­si ken­ties hoi­taa su­ju­vam­min ja tar­koi­tuk­sen­mu­kai­sem­min kuin ne on to­tut­tu ai­em­min te­ke­mään.

Vuo­des­ta ja seu­ra­or­ga­ni­saa­ti­os­ta toi­seen jat­ku­va ke­hi­tys­työ on edel­ly­tys sil­le, et­tä ny­kyi­sen­lai­sia suu­ria seu­ra­ta­pah­tu­mia voi­daan jär­jes­tää ja täyt­tää esi­mer­kik­si kaik­ki nii­hin liit­ty­vät vi­ra­no­mais­vaa­ti­muk­set. Sama kos­kee rau­ha­nyh­dis­tyk­sis­sä, pai­kal­li­sel­la ta­sol­la ym­pä­ri vuo­den ta­pah­tu­vaa toi­min­taa.

Seu­ra­ta­pah­tu­mia ja muu­ta toi­min­taa suun­ni­tel­les­sa esiin nou­see mo­nen­lai­sia ide­oi­ta ja ke­hi­ty­seh­do­tuk­sia. Jo­kai­nen on mu­ka­na omal­la per­soo­nal­laan, toi­nen hel­pos­ti in­nos­tu­va­na, toi­nen pe­rus­teel­li­ses­ti har­kit­se­va­na. Kun Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­tä teh­dään yh­des­sä, on halu säi­lyt­tää rak­kaus, jon­ka Jee­sus mai­nit­see omien­sa tun­to­mer­kik­si (Joh. 13:35). Rak­kau­den vaa­li­mi­nen tar­koit­taa toi­nen toi­sen­sa kuun­te­le­mis­ta, ar­vos­ta­vaa kes­kus­te­lua sekä si­tou­tu­mis­ta sii­hen pää­tök­seen, mikä yh­des­sä teh­dään.

Raa­ma­tun mu­kai­seen yh­des­sä te­ke­mi­seen ei kuu­lu pai­nos­ta­mi­nen tai pää­tös­ten run­no­mi­nen läpi. Usein asi­oil­le on an­net­ta­va ai­kaa – jos­kus pit­käs­ti­kin. Sa­no­taan, et­tä kris­til­li­syy­den lai­va kään­tyy hi­taas­ti. Täl­lä tar­koi­te­taan sitä, et­tä yh­tei­siä pää­tök­siä py­ri­tään te­ke­mään mal­til­li­ses­ti ja so­pui­sas­ti, si­ten et­tei Ju­ma­lan las­ten vä­li­nen rak­kaus rik­koon­nu. Sa­mal­la pi­de­tään mie­les­sä pää­ta­voi­te, evan­ke­liu­min ju­lis­ta­mi­nen.

En­sim­mäi­nen tes­sa­lo­ni­ka­lais­kir­je ke­hot­taa: ”Ko­e­tel­kaa kaik­kea ja pi­tä­kää se mikä on hy­vää” (5:21). Vaik­ka oh­je liit­tyy en­nen kaik­kea us­ko­ne­lä­mään, se so­pii myös käy­tän­nön jär­jes­te­lyi­hin. Lä­hes­ty­mis­ta­pa ei ole yl­ti­ö­päi­nen vaan rau­hal­li­nen: ko­et­te­le­mi­nen on har­kit­se­vaa lä­hes­ty­mis­tä, ei suin päin syök­sy­mis­tä. Har­kit­se­va lä­hes­ty­mis­ta­pa on suo­jak­si en­nen muu­ta us­ko­ne­lä­mäl­le. Se si­säl­tää tie­toi­suu­den omas­ta ereh­ty­väi­syy­des­tä ja tä­hän liit­ty­vän nöy­ryy­den niin Ju­ma­lan kuin ih­mis­ten edes­sä.