Su­vi­seu­rois­sa ja muis­sa seu­ra­ti­lai­suuk­sis­sa esi­te­tään kut­sua Ju­ma­lan val­ta­kun­taan. Kut­su it­ses­sään ker­too us­kos­ta Ju­ma­laan ja hä­nen val­ta­kun­tan­sa ole­mas­sa­o­loon myös maan pääl­lä. Teh­tä­vä­nan­to täl­le kut­sul­le on pe­räi­sin Jee­suk­sel­ta. Hän lä­het­ti seu­raa­jan­sa vä­lit­tä­mään sa­maa kut­sua, jota it­se oli ju­lis­ta­nut: ”Ai­ka on täyt­ty­nyt, Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on tul­lut lä­hel­le. Kään­ty­kää ja us­ko­kaa hyvä sa­no­ma!” (Mark. 1:15.)

Jee­suk­sen kut­su on hen­ki­lö­koh­tai­nen. Tämä käy il­mi evan­ke­liu­min ker­to­muk­sis­ta, jois­sa Jee­sus kut­sui eri­lai­sia ja eri elä­män­ti­lan­teis­sa ole­via ih­mi­siä seu­raa­maan it­se­ään. Osa heis­tä ot­ti kut­sun vas­taan, osa epä­röi ja osa hyl­kä­si kut­sun. Tä­nään tuo kut­su koh­taa sa­mal­la ta­voin ny­ky­päi­vän ih­mis­tä. Joku kuu­lee kut­sun Ke­sä­seu­ra­ra­di­on kaut­ta sai­raa­la­vuo­teel­la, toi­nen Su­vi­seu­rois­sa, joi­hin on saa­pu­nut kiin­nos­tuk­ses­ta ta­pah­tu­maa koh­taan. Kol­man­nen kut­su ta­voit­taa us­ko­vai­sen ys­tä­vän, su­ku­lai­sen tai naa­pu­rin kaut­ta. Kut­su si­säl­tää hen­ki­lö­koh­tai­sen vies­tin: Kai­paat­ko sinä syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta? Ha­lu­at­ko us­koa syn­nit an­teek­si? Jee­sus ei lä­het­tä­nyt seu­raa­ji­aan vain ker­to­maan kut­sus­ta val­ta­kun­taan­sa, vaan ke­hot­ti hei­tä myös an­ta­maan syn­te­jä an­teek­si (Joh. 20:22–23).

Elä­es­sään maan pääl­lä Jee­sus py­säh­tyi yk­sit­täi­sen ih­mi­sen koh­dal­le ja pu­hut­te­li tätä. Mo­net ko­ki­vat syn­ti­syyt­tä Jee­suk­sen seu­ras­sa, sil­lä tämä näki hei­dän sy­dä­meen­sä. Sa­maa ta­pah­tuu yhä, kun Jee­sus pu­hut­te­lee 2000-lu­vun ih­mis­tä Py­hän Hen­gen kaut­ta pu­hu­tus­sa sa­nas­sa. Omien­sa kaut­ta Jee­suk­sen vies­ti syn­tien vai­vaa­mal­le on sama kuin en­nen: ”Si­nun syn­ti­si an­ne­taan si­nul­le an­teek­si” (Matt. 9:2). Us­kon lah­jan saa­mi­nen on Ju­ma­lan työ. Ih­mi­nen ei it­se saa­vu­ta us­koa esi­mer­kik­si ru­kouk­sel­la, omal­la pää­tök­sel­lään tai pyr­ki­myk­sel­lä Ju­ma­lan tah­don mu­kai­seen elä­mään.

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan osal­li­suus on sy­vem­pää kuin kris­til­li­nen elä­män­ta­pa, enem­män kuin ko­din pe­rin­töä. Se on Kris­tuk­sen rau­han omis­ta­mis­ta le­vot­to­mas­sa ajas­sa, elä­vää toi­voa ikui­ses­ta elä­mäs­tä ja syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta elä­mis­tä.