Kaik­ki rau­ha­nyh­dis­tyk­set pi­tä­vät hel­mi­kuus­sa la­ki­sää­tei­sen vuo­si­ko­kouk­sen, jos­sa suun­ni­tel­laan tu­le­vaa toi­min­taa. Vuo­si­ko­kous ku­ten muu­kin rau­ha­nyh­dis­tyk­sen toi­min­ta poh­jau­tuu yh­dis­tyk­sen sään­töi­hin. Rau­ha­nyh­dis­tys­ten sään­nöis­sä to­de­taan, et­tä rau­ha­nyh­dis­tyk­sen kes­kei­se­nä tar­koi­tuk­se­na on he­rät­tää ja el­vyt­tää kris­til­lis­tä us­ko­ne­lä­mää.

Sään­tö­jen­sä mu­kaan rau­ha­nyh­dis­tyk­set jär­jes­tä­vät Raa­ma­tun ja evan­ke­lis-lu­te­ri­lai­sen us­kon, tun­nus­tuk­sen ja opin poh­jal­ta seu­ro­ja, joi­hin kai­kil­la on va­paa pää­sy. Seu­rois­sa sa­nan­pal­ve­li­ja lu­kee Raa­ma­tus­ta teks­tin ja se­lit­tää sitä.

Rau­ha­nyh­dis­tys­ten kaut­ta teh­tä­vä evan­ke­liu­min työ poh­jau­tuu raa­ma­tul­li­seen us­koon sii­tä, et­tä Pyhä Hen­ki ko­ko­aa maan pääl­lä Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan, jos­sa Kris­tuk­sen työ jat­kuu maan pääl­lä. Seu­ra­ti­lai­suu­des­sa Pyhä Hen­ki avaa Raa­ma­tun kir­joi­tuk­sia sa­nan­pal­ve­li­joi­den kaut­ta ja ruok­kii elä­väl­lä sa­nal­la kuu­li­joi­den kuo­le­ma­ton­ta sie­lua. Ju­ma­lan sa­nan kes­kei­sin vies­ti on sa­no­ma an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta, jon­ka Ju­ma­la lah­joit­taa ih­mi­sel­le ar­mos­ta, Kris­tuk­sen so­vin­to­työn täh­den.

Eri­tyi­ses­ti ny­ky­ään on tär­ke­ää muis­tut­taa sii­tä, et­tä Ju­ma­lan sa­nan saar­naan kuu­lu­vat loh­du­tuk­sen ja an­teek­si­an­ta­muk­sen ohel­la myös neu­von ja nuh­teen sa­nat. Ny­ky­ään ko­ros­te­taan riip­pu­mat­to­muut­ta ja yk­si­lön va­lin­nan­va­paut­ta. Ih­mi­sen on vai­kea nöyr­tyä ot­ta­maan vas­taan neu­vo­ja ja nuh­tei­ta. Usein pu­hu­taan, et­tä jo­kai­sen tu­lee saa­da it­se mää­ri­tel­lä va­kau­muk­sen­sa ja et­tei ke­nel­lä­kään ole oi­keut­ta puut­tua sii­hen. Esi­mer­kik­si syn­nis­tä va­roit­ta­mi­nen tai ke­ho­tus pa­ran­nuk­seen saa­te­taan näh­dä jopa hen­gel­li­se­nä vä­ki­val­ta­na. Täl­lai­nen ajat­te­lu on va­li­tet­ta­vas­ti saa­nut ja­lan­si­jaa myös rak­kaas­sa kan­san­kir­kos­sam­me.

Kirk­kom­me tun­nus­tus­kir­jat to­te­a­vat Raa­ma­tun mu­kai­ses­ti, et­tä saar­nan var­si­nai­nen teh­tä­vä on ”syyt­tää syn­neis­tä ja ja­kaa syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta ja van­hurs­kaut­ta Kris­tuk­sen täh­den, sa­moin an­taa Pyhä Hen­ki ja ian­kaik­ki­nen elä­mä” (Apol. XII, 27). Jee­sus an­toi omil­leen käs­kyn saar­na­ta sekä pa­ran­nus­ta et­tä syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta kai­kil­le kan­soil­le (Luuk. 24:47). Tämä ei kui­ten­kaan oh­jaa ko­vuu­teen, vaan pa­ran­nus­ke­ho­tus­kin on teh­tä­vä lem­pe­äs­ti ja kär­si­väl­li­ses­ti (2. Tim. 2:24–25).

Evan­ke­liu­min työ­tä te­ke­vät us­ko­vai­set ih­mi­set, mut­ta sen oh­jaa­ja­na on kaik­ki­val­ti­as Ju­ma­la. Työn tu­los ei ole riip­pu­vai­nen ih­mis­ten te­ke­mi­sis­tä, vaan kas­vun an­ta­ja on ai­na Ju­ma­la. Va­ja­vais­ten ih­mis­ten kaut­ta ju­lis­te­tus­sa evan­ke­liu­mis­sa on Ju­ma­lan voi­ma, joka pe­las­taa ih­mi­sen pi­mey­des­tä ja siir­tää Ju­ma­lan val­ta­kun­taan. Elä­vä us­ko on ih­mi­se­lä­män tär­kein asia.

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 11.2.2015.