Tasavallan presidentti kiinnitti itsenäisyyspäivän yhteydessä huomiota luotettavan tiedon levittämiseen ja rakentavan vuoropuhelun vahvistamiseen. Tämän suuntaisten signaalien vahvistamiseen onkin korkea aika, sillä myös suomalaisten keskinäiset äänenpainot ovat jyrkentyneet.
Napakkakaan yhteiskunnallinen keskustelu ei ole pahasta, mikäli siinä säilyy kunnioittava suhtautuminen kaikkia keskustelijoita kohtaan. Jeesuskin ilmaisi ajatuksiaan välillä voimakkaasti, mutta kaiken aikaa totuudessa pysyen, keskustelukumppaneitaan rakastaen ja heidän parastaan toivoen.
Yhteiskunnallisessa keskustelussa tulisi sallia jatkossakin erilaisten näkemysten läsnäolo. Evankelisluterilaisen kirkon piispat kiinnittivät tähän huomiota yhteisessä kannanotossaan viime viikolla. Tuossa kannanotossa piispat toteavat, että moniarvoisessa yhteiskunnassa myös uskonnot kuuluvat julkisen keskustelun alueelle.
Totuuden jälkeiseen aikaan kuuluu faktojen merkityksen pienentyminen sekä tunneperäisen ja tunteita nostattavan viestinnän vahvistaminen. Viime aikoina esimerkiksi poliitikot ovat kiinnittäneet keskuudessaan huomiota myös tahalliseen väärinymmärtämiseen ja faktoista poikkeavan tiedon levittämiseen. Tällainen toiminta murentaa pohjaa rakentavalta keskustelulta.
Totuuden jälkeisen ajan kysymyksiin kuuluu, haluaako ihminen aina edes tietää totuutta vai pelkästään näkökulman, joka vetoaa omaan ajatteluun? Ja mikä on totuus? Onko totuus se, mitä pidetään yleisesti hyvänä, inhimillisesti arvokkaana tai mediassa esillä? Totuus ei ole välttämättä edes arvo, jonka kaikki yhdessä jakavat.
Kristitty haluaa pysyä yhteiskunnallisessa keskustelussakin omalla, Raamattuun perustuvalla arvopohjallaan ja Raamatun mukaisessa totuudessa. Kristityn näkemys on, että Raamatun mukainen usko ja elämä ovat rakentamassa kansaa: ”Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä”
(Sananl. 14:34).
Julkaistu Päivämiehessä 11.12.2019
Kuvituskuva: Päivi Peltoniemi
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys