Raa­mat­tu ke­hot­taa ih­mis­tä elä­mään so­pui­sas­ti ja kun­ni­oit­ta­maan toi­sia ih­mi­siä Luo­jan­sa ku­vi­na. Raa­ma­tun leh­dil­tä voi kui­ten­kin lu­kea myös sen, et­tä syn­tiin­lan­kee­muk­sen jäl­keen rii­dat ja eri­mie­li­syy­det ovat kuu­lu­neet ih­mis­ten vä­li­seen elä­mään. Pyhä kir­ja tun­tee rii­to­jen ja ri­kos­ten vie­mi­sen oi­keu­teen saak­ka.

Yk­si tä­män leh­den haas­tat­te­luis­ta ker­too, et­tä rii­ta-asi­oi­ta voi­daan osa­puol­ten suos­tu­es­sa rat­kais­ta so­vit­te­le­mal­la. So­vit­te­lup­ro­ses­si ete­nee so­vit­te­li­jan ja rii­dan osa­puol­ten läs­nä ol­les­sa ja hei­dän kes­ken käy­tä­vin kes­kus­te­luin. Tar­vit­ta­es­sa so­vit­te­li­ja voi kes­kus­tel­la osa­puol­ten kans­sa myös erik­seen.

Ju­ma­lan sana oh­jaa ih­mis­tä hil­lit­se­mään kii­vaut­taan ja muis­tut­taa sii­tä, et­tei rii­ta-asi­aa kan­na­ta läh­teä suin päin vie­mään oi­keu­teen (Sa­nanl. 25:8). Raa­mat­tu pi­tää so­pi­mis­ta kun­ni­ak­kaa­na ta­pa­na hoi­taa kiis­ta­na­lai­nen asia (Sa­nanl. 20:3). Vaik­ka so­vit­te­lu­rat­kai­sun et­si­mi­nen on mo­nis­sa ta­pauk­sis­sa suo­si­tel­ta­vaa, myös oi­keu­den­käyn­te­jä tar­vi­taan. So­vit­te­lu so­pii eri­tyi­ses­ti rii­ta-asi­oil­le, mut­ta mitä va­ka­vam­mas­ta ri­kok­ses­ta on ky­sy­mys, sitä huo­nom­min se on so­vi­tel­ta­vis­sa. Myös rii­ta-asi­ois­sa tar­vi­taan jos­kus oi­keu­den­käyn­tiä, jos so­pua ei muu­ten saa­da ai­kaan.

Raa­mat­tu ke­hot­taa rii­taan jou­tu­nut­ta te­ke­mään par­haan­sa, jot­ta ti­lan­tee­seen saa­tai­siin sopu. ”Kun olet vas­ta­puo­le­si kans­sa me­nos­sa oi­keu­teen, tee mat­kal­la kaik­ke­si, et­tä pää­si­sit so­vin­toon hä­nen kans­saan” (Luuk. 12:58).

So­vit­te­lun etu­na on se, et­tä osa­puo­let voi­vat koh­da­ta luot­ta­muk­sel­li­ses­ti ja vai­kut­taa mer­kit­tä­väs­ti oman asi­an­sa lop­pu­tu­lok­seen. Uh­ri ja te­ki­jä käy­vät vuo­ro­pu­he­lua ri­kok­ses­ta ja sen seu­rauk­sis­ta. Uh­ril­la on mah­dol­li­suus saa­da hy­vi­tys, te­ki­jäl­lä on mah­dol­li­suus hy­vit­tää ja ot­taa vas­tuu te­os­taan.

Raa­mat­tu suh­tau­tuu luot­ta­vai­ses­ti kris­ti­tyn mah­dol­li­suuk­siin elää so­vus­sa tois­ten kans­sa: ”Joka elää Her­ran mie­len mu­kai­ses­ti, pää­see so­vin­toon vi­ha­mies­ten­sä­kin kans­sa” (Sa­nanl. 16:7).