Olem­me saa­neet vii­me viik­koi­na mo­nia py­säyt­tä­viä suru-uu­ti­sia. Use­am­pi lap­si, nuo­ri ja työ­i­käi­nen on saa­nut yl­lät­tä­en tai­vas­kut­sun. Ny­ky­ai­ka­na tie­to ta­pah­tu­mis­ta le­vi­ää sekä me­di­an et­tä yk­sit­täis­ten ih­mis­ten kaut­ta laa­jal­le. Uu­ti­soin­ti ja sii­hen liit­ty­vä kes­kus­te­lu saat­ta­vat si­säl­tää sä­vy­jä ja ruo­din­taa, joka sa­tut­taa sy­väs­ti me­ne­tyk­sen kes­kel­lä elä­viä ih­mi­siä.

Lä­hei­sen kuo­le­maan voi liit­tyä vai­kei­ta ky­sy­myk­siä il­man ul­ko­puo­lis­ten kom­men­toin­ti­a­kin. Osaan ky­sy­myk­sis­tä löy­tyy hel­pom­min vas­tauk­sia kuin toi­siin. Eri­tyi­ses­ti lap­sen tai nuo­ren yl­lät­tä­vä kuo­le­ma tuo pal­jon mik­si-ky­sy­myk­siä. Näi­tä on hyvä poh­tia per­heen, ys­tä­vien ja kaik­kien lä­heis­ten kes­ken, ikä­kau­teen so­pi­val­la ta­val­la.

Odot­ta­ma­ton kuo­le­ma voi tuo­da lä­hei­sil­le la­maan­tu­neen olon ja sok­ki­vai­heen, joka seu­raa äkil­lis­tä me­ne­tys­tä. Su­run mat­ka on yk­si­löl­li­nen, vaik­ka me­ne­tys on yh­tei­nen. Jos­kus on sa­not­tu, et­tä ku­kaan ei sure vää­rin. Per­soo­nal­li­set piir­teet vai­kut­ta­vat muun mu­as­sa sii­hen, kuin­ka pal­jon ih­mi­nen ha­lu­aa ja­kaa ko­ke­mus­taan mui­den kans­sa.

Su­run mat­kaa ja sen eri vai­hei­ta ei tule pa­kot­taa tai kii­reh­tiä. Kuo­le­man ai­heut­ta­mas­sa su­ru­työs­sä voi ol­la mo­nen­lai­sia vai­hei­ta, ku­ten jär­ky­tys­tä, ah­dis­tus­ta, syyl­li­syyt­tä tai syyl­lis­ten et­sin­tää. Ih­mi­sen ar­ki­nen elä­mä jat­kuu myös näi­den ky­sy­mys­ten kes­kel­lä. Su­re­va tar­vit­see lä­hel­leen toi­sia ih­mi­siä, vaik­ka näi­den kans­sa ei ko­vin pal­jon asi­aa ja­et­tai­si­kaan. Seu­ra­kun­nat tu­ke­vat lä­hei­sen­sä me­net­tä­nei­tä jär­jes­tä­mäl­lä su­ru­ryh­miä, jois­ta saa ver­tais­tu­kea.

Myös us­ko­vai­nen voi koh­da­ta mo­nen­lai­sia mik­si-ky­sy­myk­siä, epäi­lyk­siä tai ka­pi­noin­tia. Evan­ke­liu­mi tuo loh­dun ki­pui­le­val­le. Us­kon kaut­ta voi ym­mär­tää ja luot­taa sii­hen, et­tä Ju­ma­lan ai­ka­tau­lu kun­kin ih­mi­sen koh­dal­la on oi­kea (Ps. 139; Job 14:1–2, 5). Jol­le­kin ih­mi­sel­le Ju­ma­la an­taa vain muu­ta­man tun­nin, kuu­kau­den tai vuo­den mit­tai­sen elä­män.

Pit­kä­kin elä­mä on ikui­suu­den rin­nal­la kuin tuu­len­hen­käys tai ohi­kii­tä­vä het­ki (Ps. 39), sa­moin kuin ly­hy­em­pi tai in­hi­mil­li­ses­ti kes­ken jää­nyt elä­mä on Ju­ma­lan sil­mis­sä val­mis ja täy­si. Hän ot­taa tai­vaal­li­seen asuin­si­jaan­sa jo­kai­sen, joka on pan­nut us­kon kaut­ta toi­von­sa hä­neen.