Raamattu kertoo lukuisista henkilöistä, jotka olivat yksityisiä ammatinharjoittajia, oman aikansa pienyrittäjiä. Jeesus kasvoi puusepän perheessä, jossa käsityötaito toi perheelle tuloja. Opetuslapsista Pietari, Jaakob ja Johannes muodostivat tavallaan pienen kalastusyrityksen, sillä he harjoittivat ammattiaan yhdessä (Luuk. 5:10). Euroopan ensimmäinen kristitty, Lyydia-niminen nainen, kävi kauppaa purppurakankailla. Tämä liiketoiminta ei ollut mitä tahansa kauppaa, vaan kyse oli tuon ajan arvotavaran myymisestä. Ostajakunta koostui varakkaista asiakkaista.
Suomessa Yrittäjän päivää on vietetty vuodesta 1997 alkaen. Merkkipäivän taustalla olevien yrittäjäjärjestöjen tarkoituksena on antaa uskoa yrittäjille, nostaa yrittäjyyden arvostusta ja parantaa yrittämisen toimintaedellytyksiä (lähde: Yrittäjän Päivä-säätiö). On tärkeää, että yhteiskunnassa säilyy yrittämiseen kannustava ja yrittäjiin myönteisesti suhtautuva ilmapiiri. Monelle urapolkua pohtivalle nuorelle yrittäminen onkin kiinnostava ja monenlaisia mahdollisuuksia tarjoava vaihtoehto.
Yrittäjyyteen liitetään mielikuvia uusista keksinnöistä tai innovaatioista, yrityksen kasvusta, yhteiseen päämäärään pyrkimisestä ja uusista liikeideoista. Toisaalta osalle yrittäjistä itsensä työllistäminen on toimiva ja riittävä vaihtoehto. Yrittäjyys vaatii yrittäjältä, hänen perheeltään ja läheisiltään paljon. Yrittäjää sitovat monet velvollisuudet, jotka eivät katso kelloa tai työaikaa. Yrittäjän saattaa olla ajoittain vaikeaa irrottautua työstä, päästä lepäämään ja saada viettää vapaa-aikaa läheistensä kanssa.
Yrittämiseen liittyy lähes aina monenlaisia vaiheita, ylä- ja alamäkiä. Talouden ja suhdanteiden muutokset yhteiskunnassa, yllättävät muutokset toimialalla tai yrittäjän väsyminen tai sairastuminen saattavat uhata yrityksen tulevaisuutta. Toisaalta yrittäjä saa kokea iloa liikeidean toimivuudesta, asetettuihin tavoitteisiin pääsemisestä, kasvusta ja työmahdollisuuksien tarjoamisesta toisille.
Uskovainen yrittäjä saa luottaa Jumalan johdatukseen yrittämisen eri vaiheissa. Jumala, joka näkee ja tuntee kaiken, osaa suunnitella myös yrittäjälle oikeanlaisen, lyhyemmän tai pidemmän yrittäjän polun.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Ajankohtaiskirja 2025 ottaa Jumalan sanan pohjalta kantaa moniin aikamme keskusteluissa esille tuleviin kysymyksiin.
Kertomuksia taitekohdista, joissa tehdään elämän suurimpia ratkaisuja: Mihin joukkoon haluan kuulua?