JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Puhutaan maasta ja taivaasta

Äidin muisto

Puhutaan maasta ja taivaasta
4.11.2022 7.00

Juttua muokattu:

2.11. 08:40
2022110208403120221104070000

Rit­va Löp­pö­nen

Tii­na Hon­ka­nen Ruot­sin Taa­lain­maal­ta me­net­ti vii­me ke­vää­nä rak­kaan ih­mi­sen. Oma äi­ti oli sa­mal­la lä­hei­nen ys­tä­vä ja kaik­kien puo­les­ta ru­koi­li­ja. Il­ta­ru­kouk­ses­saan äi­ti muis­ti las­ten­las­ten­kin kamp­pai­lu­ja.

Ir­ja-äi­ti sai­ras­ti jo ai­kai­sem­min syö­pää, mut­ta sai on­nis­tu­nei­den hoi­to­jen kaut­ta vie­lä use­am­man vuo­den li­sää eli­nai­kaa. Nuo vuo­det oli­vat hy­viä ja Hon­ka­sel­le tär­kei­tä. Yh­des­sä lenk­keil­tiin ja va­el­let­tiin tun­tu­reil­la.

– Ja­oim­me ilot ja su­rut. Äi­ti oli niin iha­na tuki mei­dän ison per­heen eri vai­heis­sa. Nuo vuo­det elin jo­ten­kin täy­sil­lä, ku­vai­lee Tii­na.

Äi­din sai­raus uu­siu­tui ja il­me­ni, et­tei lä­heis­ten ru­kous enää aut­ta­nut, vaan Ju­ma­lan las­kuis­sa Ir­ja-äi­din päi­vien luku tuli täy­teen.

– Jo puo­li vuot­ta en­nen äi­din pois­me­noa al­koi luo­pu­mi­nen. Tuo­na ai­ka­na ah­min äi­din läs­nä­o­loa, läm­pöä ja rak­kaut­ta. Opet­te­lin vie­lä lei­po­maan äi­din opas­tuk­sel­la mum­mun tuo­ret­ta hii­va­lei­pää, Hon­ka­nen ker­too.

Hän ker­too, et­tä edel­leen­kin lei­po­es­saan tun­tee äi­din rak­kau­den.

– Olin use­am­man vuo­den ajan mu­ka­na äi­din lää­kä­ri­käyn­neil­lä ja lä­hel­tä sain seu­ra­ta sa­vi­ma­jan pur­kua. Oli ras­kas­ta näh­dä toi­sen ki­vut. Yri­tin aut­taa, hie­roa ja ol­la mu­ka­na lää­kit­se­mäs­sä saat­to­hoi­don hen­ki­lö­kun­nan kans­sa.

Ir­ja-äi­ti sai lop­puun as­ti ol­la ko­to­na, jos­sa iso per­he pää­si kul­ke­maan rin­nal­la.

– Lau­loim­me äi­dil­le Sii­o­nin lau­lu­ja. ”On luo­tu mul­le koti tai­vai­nen” oli äi­din lem­pi­lau­lu, Hon­ka­nen muis­te­lee.

Hän ker­too, et­tä ko­ke­muk­set elä­män vii­me het­kil­lä oli­vat kos­ket­ta­via ja hy­vin ar­vok­kai­ta.

– Olen tal­len­ta­nut ne kaik­ki si­sim­pää­ni. Äi­ti on kau­nein en­ke­li, ku­vai­lee Tii­na.

Äi­din vii­mei­set sa­nat oli­vat ”Ju­ma­lan rau­haan”.

Hon­ka­nen to­te­aa, et­tä jo­kai­nen vai­he kuo­le­man lä­hel­lä on tär­keä osa su­ru­työ­tä. Hän muis­te­lee hau­ta­jais­val­mis­te­lu­ja:

– Äi­ti oli vah­vas­ti mu­ka­na kai­kis­sa hau­ta­jai­siin liit­ty­vis­sä asi­ois­sa, oli­han äi­ti ke­rän­nyt hil­lat täy­te­kak­kui­hin­kin. Äi­din re­sep­til­lä lei­vot­tiin mun­kit ja Han­na-tä­din pik­ku­lei­vät.

Hon­ka­nen sa­noo hau­ta­jais­ten kuk­ka­ko­ris­te­lui­den muis­tut­ta­neen niis­tä mo­nis­ta juh­lis­ta, joi­ta äi­ti oli heil­le jär­jes­tä­nyt.

– Tun­tui, et­tä äi­ti oli iloit­se­mas­sa lap­sen­lap­sen pa­ran­nuk­sen te­os­ta hau­ta­jai­sia edel­tä­nee­nä päi­vä­nä. Tai­vaan Isä oli kuul­lut mum­mun ru­kouk­set.

Osa­na su­ru­työ­tä Hon­ka­nen koki myös kuk­ka­lait­teen sol­mi­mi­sen:

– Ha­lu­sin it­se sol­mia äi­dil­le kuk­ka­lait­teen. Ha­lu­sin sen ker­to­van on­nel­li­ses­ta elä­mäs­tä. Jo­kai­sen ku­kan aset­te­lin rak­kau­del­la.

Ta­ka­na on eri­lai­nen, su­rul­li­nen kesä. Äi­din kä­den jäl­ki on las­ten ko­deis­sa nä­kö­säl­lä kai­kis­sa kä­si­töis­sä. Muis­to tai­ta­vis­ta kä­sis­tä nä­kyy mo­nen muun­kin ko­dis­sa.

Hon­ka­nen to­te­aa, et­tä hä­nen äi­dil­lään oli ih­meel­li­nen tai­to huo­ma­ta kaik­ki ih­mi­set. Rak­kaut­ta ja läm­pöä riit­ti kai­kil­le lap­sil­le ja äi­din mo­nil­le ys­tä­vil­le.

– Olen ko­ke­nut elä­män ja kuo­le­man vah­vas­ti vii­me ai­koi­na. Tämä pie­ni lap­si si­säl­lä­ni ei saa­nut kos­kaan ta­va­ta mum­mu­aan, mut­ta tu­len ker­to­maan hä­nel­le tai­vaas­ta ja rak­kaas­ta ih­mi­ses­tä siel­lä. Olen kai­van­nut mon­ta ker­taa äi­din tu­kea ras­kau­den ai­ka­na, mut­ta jol­lain ih­meel­li­sel­lä ta­val­la on tul­lut het­kiä, mis­sä tun­nen vah­vas­ti äi­din läs­nä­o­lon kan­ta­van mi­nua.

– On­nel­li­sin­ta on aja­tel­la, et­tä sit­ten jos­kus vie­lä ta­paam­me. Meil­lä on iha­na jäl­leen­nä­ke­mi­sen toi­vo. Sil­loin lau­lam­me yh­des­sä äi­din lem­pi­lau­lua: ”Soi siel­lä uu­si vir­si Ka­rit­san ja pää­sen en­kel­jouk­koon lau­la­maan”.

3.12.2022

Hän hankkii sorretuille oikeuden, hän opettaa köyhille tiensä. Ps. 25:9

Viikon kysymys