JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Puhutaan maasta ja taivaasta

”Olen ope­tel­lut heit­täy­ty­mään luot­ta­muk­seen”

Puhutaan maasta ja taivaasta
7.1.2018 6.12

Tii­na Hin­tik­ka is­tui sai­raa­lan las­ten­hoi­to­huo­nees­sa kol­men päi­vän ikäi­nen vas­ta­syn­ty­nyt sy­lis­sään ja iloit­si: vih­doin­kin vau­va al­koi syö­dä!

Syöt­tä­es­sään vau­vaa Tii­na kuun­te­li ra­di­os­ta su­vi­seu­ra­pu­het­ta. Pu­hu­ja pu­hui eri­tyi­sis­tä lap­sis­ta ja van­hem­pien huo­les­ta, it­kus­ta ja huo­kauk­sis­ta. Ja kai­ken voit­ta­vas­ta rak­kau­des­ta.

Tii­na tun­si sa­no­jen tu­le­van juu­ri hä­nel­le. Mie­les­sä kävi aa­vis­tus oman lap­sen eri­tyi­syy­des­tä – sii­tä, min­kä hän sy­väl­lä sy­dä­mes­sään jo tie­si.

Ko­tiin­läh­tö­tar­kas­tuk­ses­sa ja ko­to­na al­koi vau­van kas­vuun ja ke­hi­tyk­seen liit­ty­en nous­ta huo­lia. Ajan ku­lu­es­sa ty­töl­lä puh­ke­si pit­kä­ai­kais­sai­rauk­sia, ja sai­raa­las­sa piti kul­kea eri­lai­sis­ta syis­tä. Vuo­sien tut­ki­mus­ten jäl­keen oi­reil­le ja vai­voil­le löy­tyi lo­pul­ta yh­tei­nen ni­mit­tä­jä. Vaik­ka di­ag­noo­sin löy­ty­mi­nen toi­saal­ta hel­pot­ti, oli va­ka­van sai­rau­den to­te­a­mi­nen jär­ky­tys.

Elä­mäs­sä voi tul­la eteen vai­kei­ta ti­lan­tei­ta, mut­ta elä­mä osaa yl­lät­tää myös po­si­tii­vi­ses­ti. Kun tyt­tö aloit­ti kou­lu­tai­pa­leen­sa, van­hem­mat oli­vat uu­sien huo­lien edes­sä: mi­ten hän löy­tää paik­kan­sa kou­lus­sa, py­syy­kö mui­den tah­dis­sa, saa­ko ka­ve­rei­ta?

– Kou­lun su­ju­mi­nen yl­lät­ti mei­dät ja koim­me kii­tol­li­suut­ta ja hy­vää miel­tä sii­tä, et­tä lap­si saa on­nis­tu­mi­sen ko­ke­muk­sia. En­nak­ko­luu­lot­to­man ja vä­lit­tö­män luon­teen­sa ta­kia tyt­töm­me tu­tus­tui hel­pos­ti niin lap­siin kuin ai­kui­siin­kin, ja hä­nes­tä tu­li­kin es­ka­ri­vuo­te­na koko kou­lun lel­lik­ki. Kou­lus­ta on jär­jes­tet­ty tar­vit­ta­via tu­ki­toi­mia ja kuun­nel­tu mei­tä van­hem­pia, Tii­na kiit­te­lee.

Per­hees­sä muil­la­kin lap­sil­la on pit­kä­ai­kais­sai­rauk­sia. Voi­ma­va­rat ovat vä­lil­lä vä­his­sä ja ar­ki päi­väs­tä toi­seen sel­viy­ty­mis­tä.

Lu­kui­sat te­ra­peu­tit ovat tul­leet tu­tuik­si ja osak­si ar­kea. Tois­tu­vat ter­veys­kes­kus­käyn­nit ja sai­raa­lan käy­tä­vät ja osas­tot ovat kiin­teä osa elä­mää. Sees­tei­sen kau­den jäl­keen tu­lee ai­na uu­sia haas­tei­ta. Sii­hen on täy­ty­nyt tot­tua.

Kun ah­dis­tus jos­kus nou­see pin­taan, Tii­na ot­taa yh­teyt­tä tu­tus­tu­miin­sa äi­tei­hin, joi­den lap­sil­la on sa­man­lai­sia haas­tei­ta ja sai­raut­ta. He ym­mär­tä­vät. Ver­tais­tu­ke­a­kin suu­rem­mak­si voi­ma­va­rak­si Tii­na ko­kee omat lap­sen­sa ja puo­li­son­sa.

– On­nek­si mi­nul­la on iha­na puo­li­so, jon­ka kans­sa voim­me ja­kaa tä­män kai­ken. Koen niin, et­tä olem­me sa­mas­sa ve­nees­sä ja vuo­roin tu­em­me ja kan­nat­te­lem­me toi­si­am­me.

Voi­ma­va­roik­si Tii­na las­kee myös ul­koi­lun ja opis­ke­lun. Vuo­den­vaih­teen jäl­keen hän val­mis­tuu ter­vey­den­hoi­ta­jak­si, mut­ta unel­mia tu­le­vai­suu­teen ja lo­pul­li­seen am­mat­tiin riit­tää yhä. Opis­ke­lu ras­kaan ar­jen rin­nal­la on vaa­ti­nut pal­jon, mut­ta toi­saal­ta an­ta­nut muu­ta ajat­te­le­mis­ta elä­mään.

Sil­loin kun ah­dis­tus on ol­lut sy­vin­tä, us­ko on an­ta­nut toi­von nä­kö­a­lo­ja ja tun­tu­nut vii­mei­sel­tä ol­jen­kor­rel­ta, jo­hon tart­tua.

– Vai­kei­na het­ki­nä on loh­dut­ta­vaa tie­tää, et­tä vaik­ka it­se en näe eteen­päin, joku muu kyl­lä nä­kee ja tie­tää. Olen ko­ke­nut niin, et­tä kun it­sel­lä­ni tun­tu­vat kei­not lop­pu­van, Tai­vaan Isäl­lä kei­not vas­ta al­ka­vat, Tii­na to­te­aa.

Jos­kus Tii­na ha­vah­tuu kul­jet­ta­van­sa jo­ta­kin tu­le­vai­suu­teen liit­ty­vää huol­ta mie­les­sään. Sil­loin hän py­säh­tyy ja kat­se­lee ym­pä­ril­leen, kuu­lee leik­ki-ikäi­sen nau­run tai huo­maa kau­niis­ti huur­tu­neet puut. Vain sil­lä het­kel­lä on mer­ki­tys­tä, tu­le­vai­suu­des­ta ei voi tie­tää.

– Vaik­ka se on­kin vä­lil­lä vai­ke­aa, olen ope­tel­lut heit­täy­ty­mään luot­ta­muk­seen ja jät­tä­mään tu­le­vai­suu­den huo­let pois. Tai­vaan Isä pi­tää huo­mi­ses­ta kyl­lä huo­len.

Teks­ti ja kuva: An­ni Käl­kä­jä

Haas­tat­te­lu on lu­et­ta­vis­sa ko­ko­naan 4.1. jul­kais­tus­ta Päi­vä­mie­hes­tä.

17.1.2020

Kos­kaan en ota hä­nel­tä pois ar­mo­a­ni, mi­nun liit­to­ni kes­tää hor­ju­mat­ta. Ps. 89:29

Viikon kysymys