Pornaislainen Eero Hartikainen istahtaa työpäivän päätteeksi lumikuorrutteisen autonsa penkille, huokaisee ja sulkee hetkeksi silmänsä. Auton soittimesta virtaa hiljalleen vanha saksalainen jouluvirsi. On ruusu Iisain juuren nyt kukkaan puhjennut
– Yksinkertainen mutta kaunis melodia, soinnutus tukee sävelmää avaten tekstin ikiaikaista, mutta taas niin tuoretta sanomaa, toteaa virkavapaalla kanttorintyöstään oleva palvelutuotantopäällikkö.
20 vuotta kanttorina toiminut mies kertoo työnsä vaihtuneen hyvin erilaiseksi.
– Vaihtelu on tarpeellista, mutta vaatii tietysti totuttelua. Hektisen liike-elämän keskellä kaipaan hiljaisuutta ja musiikin hoitoa.
Auto sukeltaa liikenteen sekaan, pyyhkimet rapisuttavat jäistä tuulilasia. Tuo kukka suloinen valaisee talviyötä keskellä pakkasen.
– Joululaulut ovat minulle rakkaita, Hartikainen toteaa.
– Erityisesti pidän vanhoista sävelmistä, jotka nostavat monia muistoja lapsuudesta. Kuuntelen joululauluja tunnelman vuoksi, mutta yhä enemmän kaipaan sanomaa, toivon ja rakkauden viestiä kylmään ja pimenevään aikaamme.
Näin ruusun pyhyydestä soi sana Jesajan: Hän syntyy neitsyestä, Messias Jumalan.
Hartikainen muistelee, kuinka sama profeetta aikanaan huokaisi: Kuka uskoo meidän saarnamme?
– Kiireisen ja sykkivän ajan keskellä kaipaan rauhaa ja hiljentymistä. Markettien konerytmein kuorrutetut talvenihmemaat alkavat pian kyllästyttää, Hartikainen toteaa.
Toki iloisilla ja riemukkailla joululauluilla on paikkansa, mutta tämän miehen vie joulun sanoman äärelle toisenlainen musiikki.
– Musiikki kutsuu hiljentymään, näkemään pienen, nöyrän ja hiljaisen. Se voi avata sydämen ottamaan vastaan Jumalan sanan, tähden, joka osoitti kuninkaan palatsin sijasta köyhää tallin seimeä.
Kuva: Eerika Hartikainen
Juttu julkaistu kokonaan Päivämiehessä 20.12.2017.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys