Sopivasti kaikkea
Antti ja Sointu Peltokankaan koti on 150 vuotta vanha hirsitalo.
Mauri Penninkangas
Antti ja Sointu Peltokankaan koti on 150 vuotta vanha hirsitalo.
Mauri Penninkangas
Teksti ja kuva: Mauri Penninkangas
Korjataan ja kunnostetaan vanhaa, eikä osteta tarpeettomasti uutta -ajatuksella elävät Sointu ja Antti Peltokangas luottavat siihen, että Jumala antaa heille sen, mikä on tarpeellista.
Kun Alajärven kirkolta ajetaan noin 10 kilometriä Lapualle päin, ollaan Höykkylässä. Kylä on vireä, koulu toimii ja iso sahalaitos antaa monille työtä. Kylässä asuu myös Sointu ja Antti Peltokankaan perhe. Perheessä on seitsemän lasta, joista vanhin, Alexandra on juuri täyttänyt kymmenen vuotta.
Eletään lapsiperheen täyttä elämää. Neljä vanhinta lasta, Alexandra, Atte, Niko ja Amin käyvät Alakylän alakoulua ja nuorimmat, Eemil, Sulo ja Niilo ovat päivisin Sointu-äidin hoivissa kotosalla. Tosin lähiaikoina lapsia ryhdytään kuljettamaan päivähoitoon ja Sointu aloittaa opiskelut.
Antti kulkee reissuhommissa. Hän lähtee maanantaiaamuisin Tampereen seudulle asennushommiin ja palaa sieltä torstai-iltapäivisin. Hän asentaa työporukkansa kanssa kalusteita asuntoihin. Keväisin ja syksyisin Antin projekteihin kuuluu myös oman maatilan kylvö- ja korjuutyöt.
Peltokankaiden koti on 150 vuotta vanha hirsitalo.
– Lapset ovat kyselleet, että miksi me asutaan näin vanhassa talossa. Olen sanonut, että kotimme seinät on tehty ikihirsistä ja tässä meidän on aivan hyvä asua, kertoo Sointu.
Antti vahvistaa, että tykkää asua suvun vanhassa talossa.
– Tässä on tunnetta. Tämä on meidän valinta.
Turvallinen kyläyhteisö
Höykkylän kylässä asuu paljon vanhoillislestadiolaisia. Se antaa turvallisen olon.
– Täällä on vapaata asua ja olla. Monissa perheissä on paljon lapsia, ja ei tarvitse selittää ihmisille isoa perhettä, miettii Sointu.
Hän jatkaa, että omassa lapsuudessaan he olivat kylän ainut uskovainen iso perhe.
– Täällä saa olla sellainen kuin on. Kylällä on avoin ilmapiiri, ja esimerkiksi koulussa tapahtuneista lastenvälisistä jutuista voi kaikkien vanhempien kanssa jutella vapaasti, kehuu Sointu.
Alakylän koulu on reilun kilometrin päässä. Siellä on noin 50 oppilasta.
– Me annamme lapsillemme puhelimet vasta 10-vuotiaina. Siitä on tullut lapsilta jonkin verran palautetta, että miksi emme saa puhelimia yhtä aikaisin kuin kaverit. Olemme keskustelleet asiasta, ja he ovat ymmärtäneet, että puhelimen saanti ei ole rahasta kiinni, vaan haluamme suojella heitä sen käytön haittapuolilta, kertoo Antti.
Ei turhaa roinaa
Antin mukaan Höykkylässä ei ole elintasokilpailua.
– Meilläkin on vuoden 1989 mallin Hobby-asuntovaunu, ja se on ihan hyvä. Sitä on säilytetty katon alla ja se on kuiva. Kyllähän se suviseurakentällä vähän silmään pistää, että on siellä kiiltävämpiäkin!
Peltokankaan perheessä on sellainen ajatus, että korjataan ja kunnostetaan vanhaa eikä osteta tarpeettomasti uutta. Tästä on hyvänä esimerkkinä tuvassa seisova satavuotias flyygeli. Sen kunnosti Hellaksen pianotehtaan eläkkeellä oleva mestari.
Antin suvun musikaalisuus on periytynyt hyvin lapsille. Sen huomaa, kun Alexandra antaa näytteen flyygelillä musiikkiläksystään. Myös pojat ovat jo aloitelleet soittoharrastuksen.
– Kyllähän musiikkiopistossa harjoittelu on melko iso kuluerä, mutta ajattelemme, että musisointi on hyvä harrastus, joka kantaa parhaimmillaan koko loppuelämän, Sointu sanoo.
– Säästetään sitten siinä, että ei osteta turhaa roinaa ja vaatteita. Kun jotain pitää hankkia, pyritään ostamaan laadukasta, mikä kestää kauan.
Turvaa uskosta
Antti kertoo pohtineensa, pystyykö tarjoamaan lapsille tarpeeksi elämyksiä ja kokemuksia.
– Välillä lapset ovat kysyneet, miksi joku luokkakaveri käy ulkomailla ja me ei ikinä. Meille riittää pienemmät reissut. Ei ole tällä porukalla rahaa ulkomaanmatkoihin, eikä kyllä käytännön rahkeitakaan, Sointu kertoo.
Antti ja Sointu ovat yhtä mieltä siitä, että elämän suurimpia rikkauksia ovat usko, rakkaus ja läheiset. Niitä ei rahalla saa.
Antti on yrittäjä ja työllistää tällä hetkellä muutaman henkilön asennusfirmassaan.
– Viime viikolla kuljin asennustyömaalla ja katsoin valmistuneita kaappiasennuksia. Minulle tuli kiitollinen mieli siitä, että saan olla terve, pystyn hoitamaan näitä työjuttuja ja kaikki on hyvin. Rukoilen sitä, että Jumala antaisi sopivasti kaikkea.
Peltokankaan perheessä on aika ajoin työtä liiankin paljon.
– Olen huomannut, että pyhäpäivät ovat tosi tarpeellisia lepopäiviä. Silloin saa rauhoittua Jumalan sanan äärelle ja levätä.
– Usko tuo turvaa elämään. Voi luottaa siihen, että Jumala antaa meidän perheelle sen, mitä me tarvitsemme, pohtii Sointu.
Jumala on vahvistava teitä loppuun saakka, niin ettei teissä ole moitteen sijaa Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemisen päivänä. 1. Kor. 1:8
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
