JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Puhutaan maasta ja taivaasta

Tutut seinät, alttari ja tuoksu

Puhutaan maasta ja taivaasta
19.10.2024 7.00

Juttua muokattu:

15.10. 13:19
2024101513192420241019070000

Reet­ta Sa­ra­jär­vi

Lap­suu­den ko­ti­kir­kos­ta on jää­nyt Lau­ra Sa­ra­jär­vel­le kau­niit muis­tot. Tur­val­li­nen ja läm­min tun­nel­ma on läs­nä edel­leen: kir­kos­sa pi­det­tä­viin seu­roi­hin voi men­nä mök­ki­vaat­teis­sa kump­pa­rit ja­las­sa.

Kes­kel­lä män­ty­jen hu­mi­naa ja pik­ku­lin­tu­jen lau­le­loa sei­soo pie­ni ja ko­di­kas Käy­län ra­ja­seu­tu­kirk­ko. Kirk­ko si­jait­see noin 40 ki­lo­met­riä Kuu­sa­mos­ta poh­joi­seen, Sal­lan­tien var­rel­la.

Lau­ra Sa­ra­jär­vel­lä on poik­keuk­sel­li­sen pal­jon muis­to­ja ja aja­tuk­sia juu­ri täs­tä pai­kas­ta, sil­lä se on hä­nen ko­ti­kirk­kon­sa. Hän ku­vai­lee kirk­koa:

– Yl­hääl­lä on kirk­ko-osa ja ala­ker­ras­sa keit­tiö, ruo­ka­sa­li ja ves­sat. Si­säl­lä kat­to ko­ho­aa kor­ke­al­le. Lap­se­na pui­sia kat­to­lau­to­ja oli mu­ka­va las­kea ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen tai seu­ra­pu­heen ai­ka­na.

Kir­kon toi­nen si­vu­sei­nä on mel­kein täyn­nä ik­ku­noi­ta, jois­ta oli lap­se­na mu­ka­va kat­sel­la ul­ko­na ko­ho­a­via van­ho­ja män­ty­pui­ta. Sa­ra­jär­ven mie­les­tä myös kel­lo­ta­pu­li on tosi kau­nis. Kir­kon ta­ka­na si­jait­see van­ha hau­taus­maa­kin.

Kirk­ko juh­la­paik­ka­na

Ra­ja­seu­tu­kirk­ko si­jait­si en­nen Paa­na­jär­vel­lä, Käy­läs­tä noin 40 ki­lo­met­riä itään. Siel­lä si­jain­nut kirk­ko oli vaa­ti­ma­ton hir­si­ra­ken­nus, joka jäi so­dan jäl­keen Ve­nä­jän puo­lel­le. Uu­si kirk­ko ra­ken­net­tiin Käy­lään vuon­na 1958.

Kirk­ko poik­ke­aa ta­va­no­mai­ses­ta kir­kos­ta, sil­lä ala­ker­ras­sa on ruo­ka­sa­li, joka on mah­dol­lis­ta­nut mo­nien eri­lais­ten juh­lien pi­don. Sa­ra­jär­ven omat van­hem­mat juh­li­vat siel­lä häi­tään. Yh­des­sä on juh­lit­tu myös ve­li­po­jan häi­tä, sekä koko su­vun voi­min äi­din syn­ty­mä­päi­viä.

Lap­suu­den seu­ra­paik­ka

Käy­läs­sä on oma rau­ha­nyh­dis­tys, mut­ta yh­dis­tyk­sel­lä ei ole kos­kaan ol­lut omaa toi­mi­ta­loa, jo­ten seu­ro­ja on ai­na pi­det­ty kir­kos­sa. Sa­ra­jär­ven lap­suu­den muis­tot ko­ti­kir­kos­ta liit­ty­vät­kin eni­ten juu­ri seu­ra­muis­toi­hin.

– Ala­ker­taan me­nee jyr­kät por­taat alas ja por­tai­den reu­nal­la on ka­pea ta­san­ne, mis­sä lap­se­na vä­li­a­jal­la is­tut­tiin niin pit­käl­lä kuin us­kal­let­tiin, ja sii­nä oli sit­ten haus­ka hei­lu­tel­la jal­ko­ja.

Kir­kos­sa oli tur­val­li­nen ja läm­min tun­nel­ma.

– Väki is­tui lä­hek­käin ja pu­hu­ja oli myös ihan lä­hel­lä, hän ker­too.

Seu­rois­sa sä­es­tä­mis­tä­kin sai ko­keil­la jo ai­ka nuo­re­na, jos vain oli roh­keut­ta.

Kir­kos­sa on moni nuo­ri käy­nyt rip­pi­lei­rin­sä, ja äi­dit ovat ren­tou­tu­neet äi­ti­lei­reil­lä.

Siel­lä sai myös käy­dä soit­ta­mas­sa ur­ku­ja va­paa-ajal­la ja rau­hoit­tu­mas­sa yk­si­nään­kin nuo­ruu­den vuo­sien ai­ka­na.

Juh­lal­li­sia ti­lai­suuk­sia

Kun Sa­ra­jär­vi oli lap­si, Käy­län kir­kos­sa pi­det­tiin ke­säi­sin iso­ja­seu­ro­ja, joi­hin tuli vä­keä lin­ja-au­toil­la­kin.

– Seu­rat oli­vat niin iha­nat. Kah­via tar­jot­tiin myös ul­ko­na ja myyn­nis­sä oli pie­niä li­muk­ka­pul­lo­ja­kin. Jos­kus saa­tiin lupa käy­dä os­ta­mas­sa kark­kia lä­hel­lä ole­val­ta pie­nel­tä huol­to­a­se­mal­ta, hän muis­te­lee.

Kir­kos­sa jär­jes­te­tyt ju­ma­lan­pal­ve­luk­set tun­tui­vat juh­lal­li­sil­ta ja kirk­koon oli yleen­sä ko­koon­tu­nut hy­vin vä­keä.

Sa­ra­jär­vi ker­too hy­mys­sä suin, et­tä lap­suu­den ko­ti­kir­kos­ta muis­tot ovat osin hy­vin jän­nit­tä­vi­ä­kin.

– Käy­läs­sä on ol­lut pie­ni sii­o­ni ja esi­mer­kik­si jou­lu­juh­lia jär­jes­tet­tiin kaik­ki yh­des­sä. Jo pie­ne­nä tyt­tö­nä sain ol­la lau­la­mas­sa jou­lu­juh­las­sa, jän­nit­tää kir­kon edes­sä ole­val­la ma­ta­lal­la ko­rok­keel­la.

Tä­män pie­nen ty­tön jän­ni­tys­tä li­sä­si myös odo­tus sii­tä, et­tä oma Lei­la-kum­mi an­toi mo­nes­ti jou­lu­muis­ta­mi­sen kum­mi­ty­töl­leen juh­lan jäl­keen.

– Sit­ten, kun vä­hän kas­voin, sain ol­la nuo­re­na tyt­tö­nä lei­kit­tä­mäs­sä tont­tu­leik­ke­jä naa­pu­rin lap­sil­le ja omil­le pie­nem­mil­le si­sa­ruk­sil­le.

Van­hem­pien en­si­koh­taa­mi­nen

Lau­ra Sa­ra­jär­ven kau­nein ko­ti­kirk­koon liit­ty­vä muis­to on ta­ri­na hä­nen omien van­hem­pien­sa en­si­koh­taa­mi­ses­ta, jon­ka hän on kuul­lut van­hem­mil­taan.

– Äi­ti tuli nuo­re­na tyt­tö­nä Käy­lään ra­ja­seu­tu­si­sa­rek­si. Jo van­han­po­jan iäs­sä ol­lut isä­ni oli is­tu­nut kir­kon ala­ker­ras­sa. Kun hän näki äi­din en­si ker­taa, las­keu­tu­van por­tai­ta pit­kin alas seu­ro­jen vä­li­a­jal­la, isäl­le oli heti nous­sut tun­ne, et­tä tuos­sa mi­nun oma­ni on.

Syk­syl­lä 1962 soi­vat Käy­län kir­kon kel­lot kau­niis­ti. Kirk­ko oli ko­ris­tel­tu rus­kan kau­neim­mil­la leh­dil­lä, kun Sa­ra­jär­ven van­hem­mat vi­hit­tiin avi­o­liit­toon.

Van­hem­mat asui­vat kir­kon pi­has­sa ole­vas­sa ri­vi­ta­los­sa avi­o­lii­ton en­sim­mäi­set vuo­det. Van­him­mat lap­set vart­tui­vat pi­ha­pii­ris­sä, ja hei­dän pik­ku­lap­si­ku­van­sa otet­tiin pal­jol­ti kir­kon por­tail­la tai si­säl­lä.

Ai­na tosi tär­keä

Ko­ti­kirk­koon on ol­lut ai­na iha­na men­nä. Tu­tut sei­nät, alt­ta­ri ja ur­ku­jen sä­ve­let toi­vot­ta­vat kaik­ki kul­ki­jat läm­pi­mäs­tä ter­ve­tul­leek­si.

Ker­ran­kin mök­ki­reis­sun ko­ti­mat­kal­la Sa­ra­jär­ven per­he kaar­si kir­kon pi­haan. Mök­ki­vaat­teil­la, kump­pa­rit ja­las­sa, lomp­sit­tiin kir­kon penk­kiin, sun­nun­tai-il­lan seu­roi­hin. Sel­lai­nen on pie­ni ja ko­toi­sa Käy­län ko­ti­seu­tu­kirk­ko, niin mo­net ilot ja su­rut näh­nyt. Mo­net hää­kel­lot ovat saa­neet saat­taa tuo­reet avi­o­pa­rit yh­tei­sen elä­män tiel­le ja mo­net hau­ta­jais­kel­lot saa­tel­leet vai­na­jat le­poon.

– Nyt kun olen asu­nut jo pit­kään eri paik­ka­kun­nal­la, ko­ti­kir­kos­sa ei ole tul­lut käy­tyä enää niin pal­jon. Sil­ti ko­ti­kir­kon mer­ki­tys on säi­ly­nyt sy­dä­mes­sä ai­na tosi tär­ke­ä­nä. Ja tu­lee säi­ly­mään­kin. Sin­ne liit­tyy niin läm­pi­miä ja rak­kai­ta muis­to­ja. Jo kir­kon si­säl­lä ole­va tut­tu tuok­su­kin on niin ra­kas.

8.11.2024

Minä, Herra, asetan määräajan ja tuomitsen oikeudenmukaisesti. Maa järkkyy, sen kansat järkkyvät, mutta minun pylvääni pitävät maan paikoillaan. Ps. 75:3–4

Viikon kysymys