Päi­vä­mies

Ta­lous­hal­lin­non työ­tä te­ke­vä ou­lun­sa­lo­lai­nen San­na Tuu­li is­tui noin kym­me­nen vuot­ta sit­ten työ­pöy­tän­sä ää­rel­lä ja ih­met­te­li voi­mat­to­muut­taan. Yri­tys, jos­sa hän työs­ken­te­li, eli kas­vun ai­kaa; lii­ke­vaih­to kas­voi ja sitä mu­kaa työn­te­ki­jöi­den työ­mää­rä.

En­sin Tuu­li yrit­ti sel­vit­tää kas­va­vaa työ­pi­noa työs­ken­te­le­mäl­lä no­pe­am­paa, sit­ten hän jät­ti työn­te­ki­jöil­le kuu­lu­vat kah­vi­tau­ot vä­lis­tä. Ai­na, kun hän sai jon­kin ura­kan teh­tyä, oli jo mon­ta uut­ta odot­ta­mas­sa. Lo­pul­ta Tuu­li huo­ma­si is­tu­van­sa il­tai­sin yli­töis­sä, tai ma­kaa­van­sa ko­to­na soh­val­la ky­ke­ne­mät­tä nä­ke­mään ys­tä­vi­ään tai har­ras­ta­maan. Vii­kon­lo­pun viet­toon ja lo­mal­le jou­tui läh­te­mään ras­kain mie­lin, kos­ka työ­pöy­däl­le jäi ai­na iso pino hoi­det­ta­via töi­tä odot­ta­maan.

– Kun al­koi tun­tua, et­ten enää jak­sa, me­nin esi­mie­hen luo ker­to­maan ti­lan­tees­ta, muis­te­lee Tuu­li.

Kes­kus­te­lu ei kui­ten­kaan tuot­ta­nut toi­vot­tua tu­los­ta. Nai­nen tun­si, et­tei tul­lut kuul­luk­si ja ym­mär­re­tyk­si. Sa­mas­sa ra­ken­nuk­ses­sa, työ­pai­kan si­sään­käyn­nin vie­res­sä oli työ­ter­veys­huol­lon ovi.

– Aa­mui­sin is­tuin au­tos­sa ja mie­tin, kum­mas­ta oves­ta me­ni­sin si­sään, hän muis­te­lee.

Erää­nä aa­mu­na as­ke­leet vei­vät­kin työ­ter­veys­huol­toon. Sii­nä vai­hees­sa ti­lan­ne ei ol­lut kui­ten­kaan Tuu­lil­le it­sel­leen täy­sin hah­mot­tu­nut, ei­kä hän osan­nut sitä lää­kä­ril­le­kään kun­nol­la sel­ven­tää. Niin­pä avun­saan­ti jäi.

Lo­pul­ta Tuu­lil­le kir­kas­tui epä­on­nis­tu­neen ke­hi­tys­kes­kus­te­lun jäl­keen, et­tei hän voi jat­kaa enää työ­tään yri­tyk­ses­sä. Ir­ti­sa­nou­tu­mi­sen ja työ­pai­kan vaih­dok­sen jäl­keen sama paha olo kui­ten­kin jat­kui.

– Ys­tä­vä­ni oli näh­nyt ti­lan­tee­ni mi­nua pa­rem­min ja toi lu­et­ta­vak­si kir­jan, joka kä­sit­te­li työ­uu­pu­mus­ta. Huo­ma­sin, et­tä mi­nul­la on kaik­ki oi­reet, jois­ta kir­jas­sa pu­hu­taan. Sii­tä al­koi oi­ke­an­lai­sen avun ha­ke­mi­nen ti­lan­tee­seen.

Lää­kä­ri mää­rä­si aluk­si vii­kon sai­ras­lo­man, jon­ka ai­ka­na Tuu­li sai kään­net­tyä uu­pu­mi­sen ai­heut­ta­man vii­väs­ty­neen uni­ryt­min ta­kai­sin oi­ke­al­le rai­teel­le. Tä­män jäl­keen hän osal­lis­tui Ke­lan jär­jes­tä­mäl­le, työ­uu­pu­muk­sen ko­ke­neil­le tar­koi­te­tul­le kun­tou­tus­kurs­sil­le. Psy­ko­te­ra­pi­aan hän ha­keu­tui yk­si­tyi­sel­le toi­mi­jal­le ja kävi siel­lä noin kol­me vuot­ta.

– Sain kurs­sil­ta ja te­ra­pi­as­ta pal­jon hy­viä työ­ka­lu­ja ja konk­reet­ti­sia kei­no­ja jak­sa­mi­seen. Opin sa­mal­la myös it­ses­tä­ni ja omien ra­jo­je­ni aset­ta­mi­ses­ta, poh­tii Tuu­li.

Uu­pu­mus jät­ti jäl­keen­sä kol­me oi­ret­ta, jot­ka nä­ky­vät elä­mäs­sä edel­leen. Lä­hi­muis­tin huo­no­ne­mi­nen on jat­ku­va vai­va, ja kaik­ki asi­at pi­tää kir­joit­taa ylös la­puil­le. Vä­sy­my­soi­re nä­kyy si­ten, et­tä esi­mer­kik­si ras­kas viik­ko vaa­tii ai­na pa­lau­tu­mi­sen ja rau­hoit­tu­mi­sen. Yö­u­nien kat­ko­nai­suu­teen Tuu­li ker­too käyt­tä­vän­sä sa­tun­nai­ses­ti uni­lää­ket­tä.

– Työ­uu­pu­mi­ses­ta olen kui­ten­kin toi­pu­nut, en­kä tule enää uu­pu­maan, kos­ka osaan te­ra­pi­an avul­la kuun­nel­la her­käs­ti sen oi­rei­ta ja puut­tua nii­hin heti.

Uu­pu­mi­sen en­nal­ta­eh­käi­sy­nä Tuu­li ker­too ra­joit­ta­van­sa pu­he­li­men ja so­si­aa­li­sen me­di­an käyt­töä. Pu­he­li­mes­sa on net­tiyh­teys pääl­lä vain sitä käy­tet­tä­es­sä, ei­kä hän pu­he­lin­ta yh­dek­sän jäl­keen il­lal­la enää käy­tä. Ka­len­te­riin hän mer­kit­see ai­na tyh­jiä il­to­ja rau­hoit­tu­mis­ta var­ten.

Yh­teis­kun­nas­sa kas­va­van työ­uu­pu­mi­son­gel­man syyk­si Tuu­li ko­kee sen, et­tä uu­pu­mis­ta pi­de­tään yk­si­lön on­gel­ma­na.

– Jos työ­pai­kat ja yri­tyk­set ot­tai­si­vat enem­män vas­tuu­ta asi­as­ta ja huo­leh­ti­si­vat työn­te­ki­jöis­tään, uu­pu­nei­den mää­rä vä­he­ni­si var­mas­ti.

Ko­ke­mus ei ole kat­ke­roit­ta­nut nais­ta, ei­kä hä­nel­lä ole tar­ve et­siä sii­hen syyl­li­siä. Vaik­ka ta­pah­tu­neen tar­koi­tus­ta ei it­se täy­sin ym­mär­täi­si­kään, luot­ta­mus Ju­ma­lan suun­ni­tel­miin on säi­ly­nyt.

– Mi­nul­la ei ole tar­vet­ta edes ym­mär­tää sen syy­tä tai miet­tiä, olen­ko teh­nyt jo­ta­kin vää­rin. Ju­ma­la tie­tää kai­ken par­hai­ten.

Tä­män vii­kon Päi­vä­mie­hes­tä voit lu­kea li­sää jut­tu­ja jak­sa­mis­tee­mas­ta.