– Ys­tä­vän­päi­vä on joka päi­vä, jo­ten var­si­nai­nen ys­tä­vän­päi­vä ei ole mi­nul­le yleen­sä mi­ten­kään eri­koi­nen päi­vä. Vies­te­jä saa­tan lait­taa ja nii­tä on kiva myös it­se saa­da, ni­va­la­lai­nen Es­si Yli­kos­ki ker­too.

– Yleen­sä kou­lus­sa op­pi­lai­den kans­sa huo­mi­oin sen jol­la­kin ki­val­la yh­tei­sel­lä te­ke­mi­sel­lä. En ole ko­vin pal­jon pe­rin­tei­den pe­rään, jo­ten ihan fii­lik­sen mu­kaan men­nään, luo­ka­no­pet­ta­ja­na työs­ken­te­le­vä Es­si jat­kaa.

Hä­nel­lä on usei­ta ys­tä­viä, jot­ka asu­vat ym­pä­ri Suo­mea.

– Olen saa­nut hei­dät lah­jak­si elä­män var­rel­la eri ti­lan­teis­ta. Ys­tä­viä on sa­mas­sa elä­män­ti­lan­tees­sa ole­via, mut­ta myös per­heel­li­siä. Mi­nul­la on mo­nen­lai­sia ys­tä­viä: tun­ne-elä­jis­tä ja­lat maas­sa -tyyp­pei­hin ja tar­kois­ta huo­let­to­miin. Mi­nun ys­tä­vä­ni ovat huip­pu­tyyp­pe­jä!

Pin­taa sy­vemmältä

Ys­tä­vät mer­kit­se­vät Es­sil­le erit­täin pal­jon.

– Olen heis­tä to­del­la kii­tol­li­nen. Saan ja­kaa hei­dän kans­saan elä­män huip­pu­jut­tu­ja ja sit­ten myös nii­tä aal­lon­poh­jia, jot­ka kuu­lu­vat elä­mään.

Es­si ko­kee, et­tä ys­tä­vät tuo­vat le­vol­li­suut­ta ja on­nel­li­suut­ta. Jo tie­toi­suus hei­dän ole­mas­sa­o­los­taan saa hy­väl­le tuu­lel­le, vaik­ka he ei­vät ai­van lä­hel­lä oli­si­kaan.

– Ai­na vain enem­män ja enem­män mer­kit­see se, et­tä voi pu­hua asi­ois­ta pin­taa sy­vem­mäl­tä, huu­mo­ria kui­ten­kaan unoh­ta­mat­ta. Us­ko­mi­seen liit­ty­vis­tä asi­ois­ta pu­hu­taan lii­an vä­hän, mut­ta ei sitä kui­ten­kaan ole unoh­det­tu. Se on to­del­la tär­ke­ää, Es­si ko­kee.

To­del­li­set ys­tä­vät ei­vät ka­toa

Ko­ti­paik­ka­kun­nal­la ole­vien ys­tä­vien kans­sa Es­si on yleen­sä te­ke­mi­sis­sä vii­koit­tain.

– Kii­rei­sim­pi­nä viik­koi­na vä­hem­män, mut­ta yleen­sä kui­ten­kin jol­la­kin ta­paa. Jos ei muu­ten, niin seu­rois­sa voi vaih­taa muu­ta­man sa­nan.

Vii­kon­lop­pui­sin ja lo­mil­la ys­tä­vyk­set ko­koon­tu­vat yh­teen, tai Es­si ky­läi­lee it­sek­seen jon­kun luo­na.

– Len­to­pal­loa pe­la­taan ka­ve­rei­den kans­sa vii­koit­tain, ja muu­ta­kin lii­kun­taa har­ras­te­taan yh­des­sä.

Kau­em­pa­na asu­viin ys­tä­viin Es­si pi­tää yh­teyt­tä soit­ta­mal­la ja vies­tit­te­le­mäl­lä, kos­ka hei­tä nä­kee har­vem­min.

– Vaik­ka soit­to­vä­li oli­si pit­kä­kin, niin ei­vät to­del­li­set ys­tä­vät mi­hin­kään ka­toa.

Mil­lai­nen on hyvä ystävä?

Es­si mää­rit­te­lee näin:

– Hyvä ys­tä­vä vä­lit­tää ja ha­lu­aa tie­tää, mitä oi­ke­as­ti kuu­luu sekä on luot­ta­muk­sen ar­voi­nen. Luot­ta­muk­sel­la ker­ro­tut asi­at ei­vät le­viä etee­päin. Hy­vän ys­tä­vän soh­val­le voi vä­sy­nee­nä men­nä pöt­köt­tä­mään, ja läh­teä vir­kum­pa­na ko­tiin.

Hä­nen mie­les­tään ys­tä­vät iloit­se­vat ai­dos­ti tois­ten­sa on­nis­tu­mi­sis­ta.

– Mi­nul­le hyvä ys­tä­vä on myös sel­lai­nen, joka us­kal­taa ky­syä vai­kei­ta­kin asi­oi­ta ja ah­dis­taa vä­hän nurk­kaan­kin. En ni­mit­täin ko­vin hel­pos­ti avau­du omis­ta asi­ois­ta­ni ja vaa­tii ai­kaa, jot­ta luot­ta­mus syn­tyy. Läm­möl­lä muis­tan nii­tä muu­ta­mia opis­ke­lu­ai­kai­sia ys­tä­vien hiil­los­tuk­sia, jos­sa mi­nua, hi­das­ta pu­hu­jaa kou­lat­tiin.

Pa­ras­ta ja tär­kein­tä on us­ko­vais­ten ys­tä­vien vä­lil­lä kui­ten­kin evan­ke­liu­mi.

– Pi­dän it­se­ä­ni luo­tet­ta­va­na ys­tä­vä­nä, ja ar­vos­tan tois­ta ih­mis­tä sel­lai­se­na kuin hän on. Olen myös mie­les­tä­ni hyvä kuun­te­le­maan, ja ihan ai­dos­ti ha­lu­an tie­tää, mitä toi­sel­le kuu­luu. On mi­nul­la vä­lil­lä var­maan ihan hy­viä jut­tu­ja­kin, ja po­si­tii­vi­nen elä­mä­na­sen­tee­ni tuo toi­vot­ta­vas­ti iloa ys­tä­vil­le­kin, Es­si poh­tii.

"Ra­kas­ta­kaa toi­si­an­ne"

Raa­ma­tus­ta Es­sil­le tu­lee ys­tä­vyy­sai­hees­ta mie­leen Jee­suk­sen ver­taus vii­ni­puus­ta. "Mi­nun käs­ky­ni on tämä: ra­kas­ta­kaa toi­si­an­ne, niin kuin minä olen ra­kas­ta­nut teitä. Suu­rem­paa rak­kaut­ta ei ku­kaan voi osoit­taa, kuin että an­taa hen­kensä ystäviensä puo­les­ta. (Joh. 15:12–13.)

– Mi­nus­ta sii­nä on mon­ta hy­vää ja pu­hut­te­le­vaa koh­taa. Meis­tä jo­kai­nen on Jee­suk­sen ris­tin­kuo­le­mas­sa ko­ke­nut suu­rim­man ys­tä­vyy­den ja rak­kau­den, mitä voi osak­seen saa­da.

Es­si jat­kaa:

– Ja­kees­sa 17 on vie­lä uu­des­taan ke­ho­tus "Tämän käs­kyn minä teil­le an­nan: ra­kas­ta­kaa toi­si­an­ne." Tä­tä­hän se ys­tä­vyys on. Rak­kaut­ta, läm­pöä ja toi­ses­ta ih­mi­ses­tä vä­lit­tä­mis­tä.

Ru­kous lä­him­mäi­sen puo­les­ta

Es­siä pu­hut­te­lee myös An­na-Mari Kas­ki­sen runo Tah­toi­sin toi­voa si­nul­le, jos­sa on ru­kous lä­him­mäi­sen puo­les­ta.

– Ai­na­han sitä ys­tä­vil­le ja toi­sil­le ih­mi­sil­le toi­voo hy­vää, mut­ta vii­me kä­des­sä Ju­ma­la kui­ten­kin on se, joka siu­nauk­sen an­taa.

Tah­toi­sin toi­voa si­nul­le jo­ta­kin oi­kein hyvää,

en­ke­lin­sii­pien ha­vi­naa ja iloa, on­nea syvää.

Tah­toi­sin toi­voa si­nul­le, mitä en it­se voi an­taa.

Saa­koon rak­kaus Ju­ma­lan si­nua sy­lissään kan­taa.