JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Aina lähtövalmiina

Päivämies
Sana sunnuntaiksi
12.11.2014 0.00

Juttua muokattu:

1.1. 23:48
2020010123481320141112000000

Elä­ke­läi­ses­tä tun­tuu, et­tä ai­ka rien­tää en­tis­tä no­pe­am­min. Vir­si­ru­noi­li­ja sa­noo­kin: ”Vuo­tem­me vir­ta­na vie­ri­vät pois” (Vk. 408:1). En­si sun­nun­tain teks­tit py­säyt­tä­vät mei­tä jo­kais­ta miet­ti­mään elä­män ka­to­a­vai­suut­ta ja muis­tut­ta­vat val­vo­mi­sen tär­key­des­tä. Kai­ken lop­pu tu­lee yl­lät­tä­en kuin va­ras yöl­lä.

Ih­mi­se­lä­mä saat­taa päät­tyä mis­sä iäs­sä ta­han­sa: lap­se­na, nuo­re­na, ai­kui­se­na tai van­huu­des­sa. Tär­ke­ät ja rak­kaat lä­him­mäi­set sekä työt ja har­ras­tuk­set on sil­loin jä­tet­tä­vä. Moni toi­ve jää to­teu­tu­mat­ta. Läh­tö­het­kel­lä ja juu­ri tä­nään yk­si asia on ylit­se mui­den: ovat­ko syn­ti­ni an­teek­si ja on­ko sy­dä­mel­lä­ni us­kon lah­ja­na van­hurs­kaus, rau­ha ja ilo Py­häs­sä Hen­ges­sä?

Uu­vut­ta­va lo­pun ai­ka

Jee­sus oli ker­to­nut ope­tus­lap­sil­leen tu­le­vis­ta ta­pah­tu­mis­ta. Hän ei sa­lan­nut heil­tä mi­tään, mil­lä on mer­ki­tys­tä sie­lun au­tuu­den kan­nal­ta. Hän tie­si, et­tä us­ko­vai­set jou­tu­vat ko­ke­maan so­tia, vai­no­ja ja ah­dis­tuk­sia; he koh­taa­vat vää­riä mes­si­ai­ta ja vää­riä pro­feet­to­ja, jot­ka pyr­ki­vät ek­syt­tä­mään hei­tä. Vain se, joka py­syy vah­va­na lop­puun as­ti, tu­lee au­tu­aak­si.

Ver­taus­ker­to­muk­ses­sa Jee­sus pu­hui isän­näs­tä, joka oli läh­dös­sä vie­rail­le mail­le ja läh­ties­sään an­toi pal­ve­li­joil­le teh­tä­viä. Oven­var­ti­jan tuli val­voa, kos­ka hän ei tie­dä, mil­loin isän­tä pa­laa. Jee­suk­sen tär­kein vies­ti ope­tus­lap­sil­le oli tämä: val­vo­kaa! Sama ke­ho­tus kuu­luu myös meil­le, jot­ka nyt olem­me hä­nen seu­raa­ji­aan. Va­pah­ta­ja tie­si kai­ken, ja Raa­ma­tus­sa on mo­nia neu­vo­ja ja va­roi­tuk­sia juu­ri tätä ai­kaa var­ten. Mei­dän tu­li­si ol­la ai­na läh­tö­val­mii­na.

Sie­lun­vi­hol­li­nen ha­lu­ai­si kiin­nit­tää sy­dä­mem­me tä­hän maa­il­maan. Se käyt­tää te­hok­kai­ta täs­mä­a­sei­ta kaik­kia Jee­suk­sen seu­raa­jia vas­taan. Se ve­to­aa jär­keen ja ih­mis­kun­ni­aan, suun­taa toi­vom­me kor­ke­aan elin­ta­soon, hou­kut­te­lee maa­il­mal­li­suu­teen ja syn­nin lu­val­li­suu­teen. Vi­hol­li­nen tun­tee heik­kou­tem­me ja osaa tar­vit­ta­es­sa pu­keu­tua myös lam­mas­ten vaat­tei­siin erot­taak­seen mei­dät Kris­tuk­sen lau­mas­ta. Ju­ma­lan vas­tus­ta­ja on vie­kas ja vä­ke­vä, to­del­la vaa­ral­li­nen ek­syt­tä­jä ja nu­kut­ta­ja. Se käy uu­vu­tus­tais­te­lua saa­dak­seen tap­paa.

Pie­ta­ri neu­voo: ”Tei­dän vas­tus­ta­jan­ne Saa­ta­na kul­kee ym­pä­riin­sä kuin är­jy­vä lei­jo­na ja et­sii, ke­net voi­si niel­lä. Vas­tus­ta­kaa hän­tä, us­kos­sa lu­ji­na! Tie­dät­te­hän, et­tä vel­jen­ne kaik­ki­al­la maa­il­mas­sa jou­tu­vat ko­ke­maan sa­mat kär­si­myk­set.” (1. Piet. 5:8–9.)

Val­vo­kaam­me vie­lä!

Us­ko on kal­lis aar­re, jota tal­len­ne­taan hy­väs­sä ja louk­kaa­mat­to­mas­sa omas­sa­tun­nos­sa. Syn­ti erot­taa mei­dät Ju­ma­las­ta. Kuo­le­ma­ton sie­lum­me kai­paa ja tar­vit­see ra­vin­toa, evan­ke­liu­mia, joka on Ju­ma­lan voi­ma. Kun Pyhä Hen­ki avaa Raa­ma­tun sa­naa, sii­nä kuu­luu Hy­vän Pai­me­nen an­teek­si­an­ta­va ää­ni. Jee­sus on lu­van­nut ol­la omien­sa kans­sa maa­il­man lop­puun as­ti.

Tänä pi­me­ne­vä­nä ja maal­lis­tu­va­na ai­ka­na mei­dän so­pii en­tis­tä enem­män muis­tut­taa it­se­äm­me ja toi­sia, et­tem­me unoh­tai­si hen­ki­lö­koh­tais­ta oman­tun­non hoi­toa ja pa­ran­nus­ta. Kes­kus­te­lut elä­män tär­keim­mäs­tä asi­as­ta, ”ties­tä ja mat­kas­ta”, kir­kas­ta­vat nä­kö­a­laa us­kon pää­mää­rään.

On tur­val­lis­ta ava­ta mat­ka­ys­tä­vil­le sy­dän­tä, pu­hua myös miel­tä pai­na­vis­ta asi­ois­ta ja ky­sel­lä, mi­ten säi­ly­tään us­ko­mas­sa. Evan­ke­liu­min hoi­dos­sa saa­daan iloi­ta yh­des­sä. Näi­tä koh­taa­mi­sia voi ol­la mis­sä ta­han­sa ar­jen kes­kel­lä. Sai­sim­me use­am­min py­säh­tyä vel­jen tai si­sa­ren rin­nal­le, vie­rail­la tois­tem­me luo­na, kuun­nel­la hei­dän psal­me­jaan, op­pia ja he­rä­tel­lä omaa sy­dän­täm­me val­vo­maan. Ha­lu­am­me­han muis­taa toi­si­am­me myös ru­kouk­sin.

Kris­til­li­syy­den jul­kai­su­jen sa­no­ma pe­rus­tuu Raa­mat­tuun ja roh­kai­see us­ko­maan. Yk­si­näi­sel­lä ja tuu­li­sel­la­kin var­ti­o­pai­kal­la voim­me ny­kyi­sin kuun­nel­la Ju­ma­lan sa­naa ja Sii­o­nin lau­lu­ja. Moni koki lap­se­na tur­val­li­suut­ta, kun isä tai äi­ti luki il­ta­ru­kouk­sen ja siu­na­si syn­nit an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä. Pi­me­äs­sä­kään ei pe­lot­ta­nut, kun käsi oli van­hem­man kä­des­sä.

Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on mei­dän äi­tim­me, jon­ka hoi­dos­sa Tai­vaan Isä ta­lut­taa mei­tä neu­voil­laan ja vie vii­mein kun­ni­aan (Ps. 73:23–24). Val­vo­kaam­me kär­si­väl­li­ses­ti us­kos­sa omal­la var­ti­o­pai­kal­lam­me vie­lä vä­hän ai­kaa.

Pek­ka Ter­vo

Raa­ma­tun­koh­tia, joi­hin kir­joi­tus poh­jau­tuu:

Val­vo­mi­sen sun­nun­tai: Ps. 90:1–6, 12–15; Mal. 3:13–18; Hepr. 3:12–15 tai Ilm. 22:10–17; Mark. 13:33–37

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 12.11.2014.

28.3.2024

Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Luuk. 22:19

Viikon kysymys