JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Ei ole suu­ria tai pie­niä syn­te­jä

Sana sunnuntaiksi
26.9.2021 6.00

Juttua muokattu:

20.9. 09:11
2021092009113420210926060000

Arttu Alasaarela

Arttu Alasaarela

Sep­po Aho

Jee­sus opet­ti, et­tä syn­tiä te­ke­vä on syn­nin or­ja. Syn­tien an­teek­si­an­to tuo mu­ka­naan va­pau­den.

Va­pau­den kä­sit­teel­lä on yleen­sä myön­tei­nen si­säl­tö. Sen ää­rim­mäi­nen vas­ta­koh­ta on or­juus, jos­sa ih­mi­nen on me­net­tä­nyt lä­hes kaik­ki oi­keu­ten­sa ja mah­dol­li­suu­det päät­tää elä­mäs­tään. Or­ja on täy­sin isän­tän­sä mää­rät­tä­vis­sä ja oh­jat­ta­vis­sa.

Va­paut­ta ja or­juut­ta voi­daan tar­kas­tel­la myös hen­gel­li­sen si­säl­lön kaut­ta. Se osoit­taa, et­tä to­del­li­sen va­pau­den tai or­juu­den ole­mus ei lo­pul­ta ole vain elä­män ul­koi­sis­sa puit­teis­sa.

Paa­va­li oli koh­dan­nut ka­ran­neen or­jan One­si­muk­sen. Tämä oli löy­tä­nyt elä­vän us­kon ja kä­sit­tä­nyt sen tuo­man si­säi­sen va­pau­den. Paa­va­li lä­het­ti One­si­muk­sen ta­kai­sin isän­tän­sä Fi­le­mo­nin luo, ei niin­kään ka­ran­nee­na or­ja­na, vaan rak­kaa­na us­kon­vel­je­nä. Myös Joo­se­fis­ta Raa­mat­tu to­dis­ti, et­tä hän oli or­ja­na­kin on­nel­li­nen mies (1. Moos. 39:2, Fi­le­mon 1:8–16).

Jee­sus tuo esil­le hen­gel­li­sen or­juu­den ja va­pau­den syyt: Joka te­kee syn­tiä, on syn­nin or­ja. Ja toi­saal­ta se joka saa syn­tin­sä an­teek­si, saa va­pau­den. Jee­sus sa­noi syn­ti­se­nä tun­ne­tul­le nai­sel­le fa­ri­seuk­sen huo­nees­sa, et­tä hä­nen us­kon­sa teki hä­net va­paak­si (Joh. 8, Luuk. 7: 48–50).

Syn­ti etään­nyt­tää Ju­ma­las­ta

Päi­vän teks­ti joh­taa myös ky­sy­myk­siin, jot­ka liit­ty­vät us­ko­vai­sen elä­mään ja kil­voi­tuk­seen. Mi­ten py­syä kai­dan tien kul­ki­ja­na maa­il­mas­sa, jos­sa us­ko­mi­sen va­paut­ta uh­kaa sie­lun­vi­hol­li­nen, maa­il­ma ja ih­mi­syy­teen kuu­lu­va pe­ri­syn­ti?

Mart­ti Lut­her ku­va­si Ju­ma­las­ta erot­ta­van syn­nin ole­mus­ta niin, et­tä ei ole suu­ria tai pie­niä syn­te­jä. On vain ka­dot­ta­via ja voit­ta­mat­to­mia syn­te­jä.

Ju­ma­las­ta erot­ta­vat ja etään­nyt­tä­vät teot eli syn­nit op­pi-isäm­me ja­koi kah­teen ryh­mään: hen­gel­li­set ja li­hal­li­set syn­nit. Ih­mis­läh­töi­seen on­nis­tu­mi­seen ja py­hyy­teen hou­kut­te­le­vas­ta hen­ki­val­las­ta Lut­her käyt­ti ni­mi­tys­tä ”val­koi­nen per­ke­le”.

Us­kon­van­hurs­kaus pe­rus­tuu ar­moon

Evan­ke­liu­mi­teks­ti osoit­taa, et­tä in­hi­mil­li­seen ym­mär­ryk­seen, ul­ko­nai­seen elä­män­ta­paan ja tark­koi­hin sään­töi­hin pe­rus­tu­va us­ko vie har­haan. Kiel­to­jen, käs­ky­jen ja vaa­ti­mus­ten tie hen­gel­li­ses­sä elä­mäs­sä ah­dis­taa ja uu­vut­taa. Se vie si­säi­sen va­pau­den ja tuo ti­lal­le or­juut­ta.

Täl­lai­ses­ta hen­gel­li­syy­des­tä ja sen seu­rauk­sis­ta Jee­sus ot­ti fa­ri­seuk­sia ja lai­no­pet­ta­jia kiin­ni. He oli­vat ke­hi­tel­leet vas­toin nel­jän­nen käs­kyn sää­dös­tä opin, et­tä kun ela­tus­vel­vol­li­nen uh­ra­si tie­tyn sum­man temp­pe­li­ra­has­toon, hän va­pau­tui huol­ta ja vai­vaa tuo­vas­ta vel­voit­tees­ta huo­leh­tia isäs­tä ja äi­dis­tä.

Elä­män­van­hurs­kau­teen pe­rus­tu­van us­kon vas­ta­koh­ta on pel­käs­tään Ju­ma­lan ar­moon pe­rus­tu­va us­kon­van­hurs­kaus. Syn­ti­sel­lä ih­mi­sel­lä on mah­dol­li­suus kor­jaan­tua ja ko­hen­tua täy­del­li­syy­teen Ju­ma­lan edes­sä Ju­ma­lan työ­nä.

Paa­va­li ku­va­si asi­aa: ”Kun nyt Ju­ma­la on teh­nyt mei­dät, jot­ka us­kom­me, van­hurs­kaik­si, meil­lä on Her­ram­me Jee­suk­sen Kris­tuk­sen an­si­os­ta rau­ha Ju­ma­lan kans­sa” (Room 5:1). Tä­män us­kon­van­hurs­kau­den ko­ke­muk­sen jäl­keen tu­lee Ju­ma­lan ar­moon ja evan­ke­liu­min voi­maan pe­rus­tu­va halu nou­dat­taa elä­män­van­hurs­kaut­ta, jot­ta Ju­ma­lan rau­han osal­li­suus säi­lyi­si (Tiit. 2:11–12).

Ih­mi­nen on vain vas­taa­not­ta­ja

Ei­na­ri Le­pis­tö kir­joit­ti ai­ka­naan Päi­vä­mie­hes­sä niis­tä seu­rauk­sis­ta ja vai­keuk­sis­ta, joi­ta poik­ke­a­mi­nen us­kon­van­hurs­kau­den pe­rus­tuk­sel­ta voi tuot­taa. ”Kun us­ko­van­hurs­kau­des­ta ek­syy, niin ai­na ol­laan te­ko­jen van­hurs­kau­des­sa. Kil­voi­tuk­ses­ta voi vää­räl­lä ta­val­la kas­vaa an­sio. Minä olen niin kau­an ol­lut us­ko­vai­se­na. Teh­nyt pa­ran­nus­ta, mi­nua on pal­jon siu­nat­tu. Toi­nen vaa­ra on sii­nä, et­tä teot me­ne­vät us­kon edel­le niin, et­tä sen jäl­keen mi­nul­la on oi­keus us­koa. Näis­sä mo­lem­mis­sa on ek­syt­ty us­kon­van­hurs­kau­des­ta”.

Ja edel­leen: ”Us­ko­mi­sen va­paus ka­to­aa ja ti­lal­le tu­lee vää­rä rip­pi­op­pi, jon­ka mu­kaan sit­ten vas­ta saa us­koa, kun vii­mei­nen­kin paha teko on muis­tet­tu ja tun­nus­tet­tu”.

Le­pis­tö jat­koi: ”Säi­ly­äk­sem­me us­kos­sa me us­kon he­del­mä­nä ah­ke­roim­me pi­tää hy­vää omaa­tun­toa. Mei­dän sy­dä­mem­me ei ole puh­das sen täh­den, et­tä me tun­nus­tam­me syn­tim­me, vaan sen täh­den, et­tä me us­kom­me”. (Päi­vä­mies 24.9.1980.)

Jee­suk­sen ver­taus to­ti­ses­ta vii­ni­puus­ta ku­vaa oi­ke­aa us­ko­mi­sen pe­rus­taa. Läh­tö­koh­ta­na ei ole ih­mi­sen toi­min­ta, vaan lo­pul­ta Ju­ma­lan työ (Joh. 15:1–6). Ver­tauk­sen sa­no­ma osoit­taa, et­tä it­se Ju­ma­lan poi­ka on voi­man an­ta­ja­na, loh­dut­ta­ja­na ja puh­dis­ta­ja­na Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­sa. Ih­mi­nen on täs­sä ver­tauk­ses­sa Ju­ma­lan ar­mon ja voi­man an­si­o­ton vas­taa­not­ta­ja.

Evan­ke­liu­mi: Mark. 7:5–13

Raa­mat­tu 1992: Niin­pä fa­ri­seuk­set ja lai­no­pet­ta­jat ky­syi­vät Jee­suk­sel­ta: ”Mik­si si­nun ope­tus­lap­se­si ei­vät elä isien pe­rin­näis­sään­tö­jen mu­kaan, vaan ate­ri­oi­vat epä­puh­tain kä­sin?” Hän vas­ta­si heil­le: ”Te te­ko­py­hät! Oi­kein on Je­sa­ja teis­tä en­nus­ta­nut. On­han kir­joi­tet­tu: – Tämä kan­sa kun­ni­oit­taa mi­nua huu­lil­laan, mut­ta sen sy­dän on kau­ka­na mi­nus­ta. Tur­haan he mi­nua pal­ve­le­vat, kun opet­ta­vat op­pe­jaan, ih­mis­ten te­ke­miä käs­ky­jä. Te olet­te hy­län­neet Ju­ma­lan käs­kyn ja nou­da­tat­te ih­mis­ten pe­rin­näis­sään­tö­jä.” Ja hän jat­koi: ”Tai­ta­vas­ti te teet­te tyh­jäk­si Ju­ma­lan käs­kyn, jot­ta voi­sit­te nou­dat­taa omia sään­tö­jän­ne. Moo­ses on sa­no­nut: ’Kun­ni­oi­ta isää­si ja äi­ti­ä­si’ ja ’Joka ki­ro­aa isään­sä tai äi­ti­ään, hän­tä ran­gais­ta­koon kuo­le­mal­la’. Mut­ta te ope­tat­te toi­sin. Jos joku sa­noo isäl­leen tai äi­dil­leen: ’Se, mitä si­nun piti mi­nul­ta saa­da, on nyt kor­ban: olen lu­van­nut sen uh­ri­lah­jak­si’, te et­te sal­li hä­nen enää teh­dä mi­tään isän­sä tai äi­tin­sä hy­väk­si. Näin te pe­rin­näis­sään­tö­jä seu­ra­tes­san­ne ja opet­ta­es­san­ne teet­te tyh­jäk­si Ju­ma­lan sa­nan. Ja pal­jon muu­ta­kin te teet­te, sa­man­lais­ta.”

Bib­lia: Sit­te ky­syi­vät Pha­ri­se­a­lai­set ja kir­ja­nop­pi­neet hä­nel­tä: mik­si ei si­nun ope­tus­lap­ses va­el­la van­hin­pain sää­dyn jäl­keen, vaan syö­vät pe­se­mät­tö­mil­lä kä­sil­lä lei­pää? Mut­ta hän vas­ta­ten sa­noi heil­le: Je­sai­as on hy­väs­ti teis­tä ul­ko­kul­lai­sis­ta en­nus­ta­nut, niin­kuin kir­joi­tet­tu on: tämä kan­sa kun­ni­oit­taa mi­nua huu­lil­la, vaan hei­dän sy­dä­men­sä on kau­ka­na mi­nus­ta. Mut­ta tur­haan he mi­nua pal­ve­le­vat, opet­tain sitä op­pia, joka on ih­mis­ten käs­ky­jä. Sil­lä te hyl­käät­te Ju­ma­lan käs­kyn, ja pi­dät­te ih­mis­ten sää­dyn, kivi-as­ti­ain ja juo­ma-as­ti­ain pe­se­mi­set, ja mui­ta sen­kal­tai­sia te pal­jon teet­te. Ja hän sa­noi heil­le: hy­vin te hyl­käät­te Ju­ma­lan käs­kyn, et­tä te tei­dän sää­tyn­ne pi­täi­sit­te. Sil­lä Mo­ses sa­noi: kun­ni­oi­ta isääs ja äi­ti­äs! ja joka ki­roi­lee isää eli äi­tiä, hä­nen pi­tää kuo­le­mal­la kuo­le­man. Mut­ta te sa­not­te: jos ih­mi­nen sa­noo isäl­le taik­ka äi­dil­le: kor­ban, (se on uh­rat­tu) jol­la si­nua piti mi­nul­ta au­tet­ta­man. Ja et­te sal­li hä­nen mi­tään teh­dä isäl­len­sä taik­ka äi­dil­len­sä. Ja hyl­käät­te Ju­ma­lan sa­nan tei­dän sää­dyl­län­ne, jon­ka te sää­tä­neet olet­te, ja sen­kal­tai­sia pal­jon te teet­te. Ja hän kut­sui ty­kön­sä kai­ken kan­san ja sa­noi heil­le: kuul­kaat kaik­ki mi­nua, ja ym­mär­tä­käät. Ei ole ul­ko­na ih­mi­ses­tä mi­tään, joka hä­neen me­nee si­säl­le, ja tai­taa hä­nen saas­tut­taa; mut­ta ne, mit­kä hä­nes­tä tu­le­vat ulos, ne ovat ne, jot­ka saas­tut­ta­vat ih­mi­sen.

25.10.2021

Ku­nin­kait­ten­kin edes­sä ker­ron ar­kai­le­mat­ta si­nun lii­tos­ta­si. Ps. 119:46

Viikon kysymys