Jou­ko Luuk­ko­nen

Jee­suk­sen puhe ai­heut­ti is­ra­e­li­lai­sis­sa en­sin kii­tos­ta, sit­ten rai­voa. Jee­sus to­te­si, et­tä ku­kaan ei ole pro­feet­ta omal­la maal­laan.

Päi­vän evan­ke­liu­mi vie mei­dät Jee­suk­sen ak­tii­vi­sen toi­min­nan al­ku­ai­koi­hin. Teks­tin edel­lä Luu­kas on ker­to­nut, mi­ten Jee­sus oli nel­jä­kym­men­tä päi­vää au­ti­o­maas­sa pa­ho­lai­sen kiu­sat­ta­va­na. Siel­lä hän tor­jui kiu­sauk­set Ju­ma­lan sa­nal­la.

Sen jäl­keen Jee­sus pa­la­si Ga­li­le­aan, ”opet­ti sy­na­go­gis­sa, ja kaik­ki ylis­ti­vät hän­tä” (Luuk. 4:15).

Nyt Jee­sus oli tul­lut ko­ti­kau­pun­kiin­sa Na­sa­re­tiin ja men­nyt ta­pan­sa mu­kai­ses­ti sy­na­go­gaan. Hän nou­si pu­hu­maan ja luki teks­tin pro­feet­ta Je­sa­jan kir­jas­ta. Teks­tis­sä Je­sa­ja en­nus­taa Va­pah­ta­jas­ta: ”Hän on lä­het­tä­nyt mi­nut il­moit­ta­maan köy­hil­le hy­vän sa­no­man, ju­lis­ta­maan van­gi­tuil­le va­pau­tus­ta ja so­keil­le nä­kön­sä saa­mis­ta, pääs­tä­mään sor­re­tut va­pau­teen ja ju­lis­ta­maan Her­ran rie­mu­vuot­ta” (Luuk. 4:18–19).

Kan­sa yrit­tää tap­paa Jee­suk­sen

Jee­sus aloit­taa saar­nan­sa py­säyt­tä­väs­ti: ”Tä­nään, tei­dän kuul­ten­ne, on tämä kir­joi­tus käy­nyt to­teen” (Luuk. 4:21). Hän pu­huu ta­val­la, jota kuu­li­jat ih­met­te­le­vät: ”Kaik­ki kiit­te­li­vät hän­tä ja ih­met­te­li­vät nii­tä ar­mon sa­no­ja, joi­ta hä­nen huu­lil­taan läh­ti” (Luuk. 4:22). Mut­ta sit­ten tu­le­vat in­hi­mil­li­set aja­tuk­set: ”Ei­kö tuo ole Joo­se­fin poi­ka?”

Tä­hän het­keen tu­le­vat päi­vän evan­ke­liu­mis­sa Jee­suk­sen sa­nat: ”To­ti­ses­ti: ku­kaan ei ole pro­feet­ta omal­la maal­laan”. Tätä Jee­sus höys­tää vie­lä viit­taa­mal­la pro­feet­ta Eli­aan ja Eli­saan, joi­ta Ju­ma­la joh­ti pal­ve­le­maan mui­den kuin Is­ra­e­lin kan­san jä­se­niä.

Kuu­li­joi­den kii­tok­set vaih­tui­vat rai­voon ja he ai­koi­vat tap­paa Jee­suk­sen syök­se­mäl­lä hä­net jyr­kän­teel­tä alas. Jee­sus kui­ten­kin kul­ki vä­ki­jou­kon läpi ja jat­koi mat­kaan­sa. Vie­lä ei ol­lut Ju­ma­lan hä­nel­le osoit­ta­man pois­läh­dön ai­ka.

Ju­ma­la an­taa et­si­kon ajan

Päi­vän kir­kol­li­nen ai­he pu­huu et­sik­ko­a­jois­ta. Na­sa­re­tin kau­pun­gil­la oli teks­tis­sä et­sik­ko­ai­ka, he sai­vat ol­la kuu­le­mas­sa Jee­sus­ta. Moni kui­ten­kin hyl­kä­si hä­net ja jäi kiin­ni ajal­li­seen nä­kyyn Joo­se­fin po­jas­ta.

Vie­lä­kin Ju­ma­la an­taa kan­soil­le ja ih­mi­sil­le et­si­kon ai­ko­ja, jol­loin hän eri­tyi­sel­lä ta­val­la pu­hut­te­lee ja kut­suu. Täl­löin on tär­ke­ää muis­taa sa­nat: ”Jos te tänä päi­vä­nä kuu­let­te hä­nen ää­nen­sä, äl­kää paa­dut­ta­ko sy­dän­tän­ne” (Hepr. 3:15).

Päi­vän Van­han tes­ta­men­tin teks­tis­sä pu­hu­taan So­do­man ja Go­mor­ran koh­ta­lois­ta (1. Moos. 18:20–32). Ne va­roit­ta­vat ih­mi­siä syn­nin seu­rauk­sis­ta ja Ju­ma­lan sa­nan ylen­kat­so­mi­ses­ta. Toi­ses­sa teks­tis­sä muis­tu­te­taan, et­tä olem­me Ju­ma­lan kä­des­sä kuin sa­vi­as­tia sa­ven­va­la­jan kä­des­sä (Jer. 18:1–10). Kol­mas teks­ti muis­tut­taa: ”Py­säh­ty­kää ja kat­so­kaa, min­ne olet­te me­nos­sa, ot­ta­kaa op­pia men­neis­tä ajois­ta! Va­lit­kaa oi­kea tie ja kul­ke­kaa sitä, niin löy­dät­te rau­han.” (Jer. 16:16.)

Kut­sua ei kan­na­ta ohit­taa

Ajat, ti­lan­teet ja asi­at vaih­tu­vat, mut­ta Ju­ma­lan sana py­syy. Myös Ju­ma­lan kut­su on voi­mas­sa. Se kut­suu ih­mis­tä evan­ke­liu­min us­ko­jak­si. Tätä evan­ke­liu­mia, syn­tien an­teek­si an­ta­mis­ta, ju­lis­te­taan vie­lä Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta kai­kil­le, jot­ka ha­lu­a­vat sen us­kol­la omis­taa.

Kut­sua ei kan­na­ta ylen­kat­soa, sil­lä kos­kaan ei tie­dä, mil­loin Ju­ma­lan an­ta­ma et­sik­ko­ai­ka me­nee ohi.

Evan­ke­liu­mi: Luuk. 4:23–30

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus sa­noi:

”Koh­ta te kai­ke­ti tar­jo­at­te mi­nul­le sa­nan­las­kua ’Lää­kä­ri, pa­ran­na it­se­si!’ ja sa­not­te: ’Tee tääl­lä­kin, omas­sa kau­pun­gis­sa­si, kaik­kea sitä, mitä si­nun ker­ro­taan teh­neen Ka­per­nau­mis­sa.’” Ja hän jat­koi: ”To­ti­ses­ti: ku­kaan ei ole pro­feet­ta omal­la maal­laan. Us­ko­kaa mi­nua: Is­ra­e­lis­sa oli mon­ta les­keä Eli­an ai­ka­na, sil­loin kun tai­vas ei an­ta­nut vet­tä kol­meen ja puo­leen vuo­teen ja koko maa­han tuli kova nä­län­hä­tä. Sil­ti Eli­aa ei lä­he­tet­ty hei­dän luok­seen, vaan Si­do­nin maa­han, Sar­pa­tis­sa asu­van les­ki­vai­mon luo. Sa­moin Is­ra­e­lis­sa oli mon­ta spi­taa­lis­ta pro­feet­ta Eli­san ai­ka­na, mut­ta yh­tä­kään heis­tä ei puh­dis­tet­tu, ai­no­as­taan Naa­man, joka oli syy­ri­a­lai­nen.”

Tä­män kuul­les­saan kaik­ki, jot­ka oli­vat sy­na­go­gas­sa, jou­tui­vat rai­von val­taan. He ryn­tä­si­vät pai­kal­taan, ajoi­vat Jee­suk­sen ulos kau­pun­gis­ta ja vei­vät hä­net jyr­kän­teel­le syös­täk­seen hä­net siel­tä alas; kau­pun­ki näet oli ra­ken­net­tu vuo­rel­le. Mut­ta Jee­sus kul­ki vä­ki­jou­kon hal­ki ja jat­koi mat­kaan­sa.