Leh­ti­ma­jan­juh­la on yk­si juu­ta­lais­ten suu­ris­ta juh­la­päi­vis­tä. Sitä vie­te­tään syk­syi­sin 40 vuot­ta kes­tä­neen erä­maa­va­el­luk­sen ja or­juu­des­ta va­pau­tu­mi­sen muis­tok­si. Sa­mal­la se on sa­don­kor­juun juh­la. Pal­mun ja öl­jy­puun ok­sis­ta muo­toil­laan ma­jo­ja, jois­sa asu­taan ja ruo­kail­laan ­­­(3. Moos. 23:40–42, Neh. 8:15-17). Maja voi ol­la ka­tol­la, puu­tar­has­sa tai pi­hal­la.

Tul­kaa juo­maan!

Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi ker­too Jee­suk­ses­ta leh­ti­ma­jan­juh­lis­sa. Je­ru­sa­le­min kau­pun­gis­sa oli vä­en­tun­gos. Juh­la oli vaa­ti­nut voi­mia, sil­lä siel­lä oli ol­lut ah­das­ta, hä­li­nää ja kuu­muut­ta. Moni juh­la­vie­ras oli ko­ke­nut ja­noa ja vä­sy­mys­tä, kos­ka juh­la oli kes­tä­nyt jo seit­se­män päi­vää.

Oli juh­lan pää­tös­päi­vä, kah­dek­sas päi­vä. Ei ole ih­me, jos kau­kaa kuu­lu­nut huu­to “Jos jon­kun on jano, tul­koon mi­nun luok­se­ni ja juo­koon!” ha­vah­dut­ti he­reil­le. Siel­lä oli Jee­sus, joka oli tul­lut leh­ti­ma­jan­juh­lil­le sa­laa (Joh. 7:10). Jee­sus kut­sui luok­seen ih­mi­siä, jot­ka oli­vat kuu­lo­mat­kan pääs­sä.

Elä­män edel­ly­tys

Vesi on elin­tär­keä nes­te. Siel­lä mis­sä on vet­tä, on edel­ly­tyk­set elä­mäl­le. Is­ra­e­lin kan­san erä­maa­va­el­luk­sen ai­ka­na ve­den saa­mi­nen ja ve­den riit­tä­mi­nen oli jo­ka­päi­väi­nen huo­le­nai­he. Toki se oli sitä myös Jee­suk­sen ai­ka­na. Me ny­ky­a­jan ih­mi­set olem­me tot­tu­neet sii­hen, et­tä avaam­me vain ha­nan, kun ha­lu­am­me juo­da la­sil­li­sen vet­tä. Eläm­me hy­vää ai­kaa.

Jee­sus ei kui­ten­kaan pu­hu­nut ta­val­li­ses­ta ve­des­tä, vaan sa­noil­la on sy­vem­pi mer­ki­tys. Hän tar­jo­aa vet­tä, jol­la on lu­paus. Ih­mi­nen, joka juo Jee­suk­sen an­ta­maa vet­tä, muut­tuu elä­vän ve­den läh­teek­si. Mi­ten voi muut­tua läh­teek­si?

Mi­ten pää­see us­ko­maan?

Jee­suk­sen huu­to jat­kuu: ”Joka us­koo mi­nuun, ‘hä­nen si­sim­mäs­tään kum­pu­a­vat elä­vän ve­den vir­rat’, niin kuin kir­joi­tuk­sis­sa sa­no­taan.” Huu­dos­sa on tär­keä yk­si­tyis­koh­ta: ”joka us­koo mi­nuun”. Tar­vi­taan siis us­ko.

Kirk­kom­me vuo­den 1948 Kris­tin­op­pi il­mai­see asi­an näin: ”Ju­ma­lan ja Va­pah­ta­jam­me Jee­suk­sen Kris­tuk­sen tun­te­mi­nen ja Ju­ma­lan lap­sek­si pää­se­mi­nen on elä­mäm­me kal­lein asia” (KO 1).

Mi­ten ih­mi­nen pää­see us­ko­maan? Hä­nen tu­lee ol­la kuu­lo­e­täi­syy­del­lä ja ava­ta kor­van­sa kuu­le­maan, sil­lä us­ko tu­lee kuu­los­ta (Matt.13:9; Room. 10:17). Ih­mi­sen tu­lee siis ha­keu­tua sin­ne, mis­sä ju­lis­te­taan evan­ke­liu­mia.

Evan­ke­liu­mi on hyvä uu­ti­nen Jee­suk­ses­ta ja sen ydin on kaik­kien syn­tien an­teek­si­an­ta­mus. Us­koa ei voi ot­taa tai an­sai­ta, sil­lä us­ko on Ju­ma­lan lah­ja. Us­ko­va ih­mi­nen saa tai­vaan lah­ja­na si­sim­pään­sä Py­hän Hen­gen.

Elä­vän ve­den vir­ta

Pyhä Hen­ki avaa Ju­ma­lan sa­nan sa­lai­suu­det. Us­kon lah­jan saa­nut ih­mi­nen voi Py­hän Hen­gen voi­mal­la ju­lis­taa toi­sil­le ih­mi­sil­le sa­maa Ju­ma­lan ar­moa ja an­teek­si­an­ta­mus­ta, jos­ta on it­se osal­li­nen.

Jee­sus jät­ti omil­leen saar­na­vi­ran. Hän ei vie­nyt sitä mu­ka­naan tai­vaa­seen. (Matt.16:19; Joh. 20:22–23.) Elä­vän ve­den vir­ta kul­kee pol­ves­ta pol­veen, us­kos­ta us­koon (Ps. 103:17–18, Ps. 71:17–18).

Kan­nat­taa ol­la us­ko­mas­sa. Us­kol­la saa­vu­te­taan lo­pul­li­nen pää­mää­rä, ian­kaik­ki­nen elä­mä (Joh. 3:16).

Ar­to Heik­ki­lä

Raa­ma­tun­koh­tia, joi­hin kir­joi­tus poh­jau­tuu:

6. sun­nun­tai pää­si­äi­ses­tä: Ps. 27:1–3, 7–9; 1. Kun. 19:8–13, Ap. t. 1:12–14, Joh. 7:37–39

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 28.5.2014.

Kuva: SRK:n kuva-ar­kis­to