Ju­han­nus­päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­ti Luuk­kaan mu­kaan tuo vies­tin Jee­suk­sen edel­lä­kä­vi­jän Jo­han­nek­sen syn­ty­mäs­tä.

Ma­la­ki­an kir­jas­sa en­nus­te­taan, et­tä Ju­ma­la lä­het­täi­si pro­feet­ta Eli­an (Mal. 3:23). Tuo en­nus­tus viit­taa Jo­han­nes Kas­ta­jaan (Matt. 17:9–13; Luuk. 1:17). Jo­han­nes oli ”huu­ta­van ää­ni kor­ves­sa” eli hän rai­va­si tie­tä elä­män Her­ral­le Jee­suk­sel­le. Nimi Jo­han­nes tar­koit­taa ’Ju­ma­la on ar­mol­li­nen’.

Jo­han­nes Kas­ta­jan isä oli Sa­ka­ri­as, joka kuu­lui temp­pe­lin pa­pis­toon. Jo­han­nek­sen äi­ti Eli­sa­bet oli pa­pin ty­tär ja Jee­suk­sen äi­din su­ku­lai­nen.

Kun en­ke­li Gab­riel il­moit­ti Sa­ka­ri­al­le Jo­han­nek­sen syn­ty­mäs­tä, Sa­ka­ri­as oli toi­mit­ta­mas­sa suit­su­tu­suh­ria Her­ran temp­pe­lis­sä. Kan­san­jouk­ko oli suit­sut­ta­mi­sen ai­ka­na ul­ko­puo­lel­la ru­koi­le­mas­sa. En­ke­li ker­toi Sa­ka­ri­aal­le syn­ty­väs­tä lap­ses­ta: ”Hän on ole­va suu­ri Ju­ma­lan mies. Vii­niä ja vä­ki­juo­maa hän ei juo. Jo äi­tin­sä koh­dus­ta as­ti hän on täyn­nä Py­hää Hen­keä. Hän kään­tää Is­ra­e­lin kan­sas­ta mo­net jäl­leen Her­ran, hei­dän Ju­ma­lan­sa puo­leen.” (Luuk. 1:15–16.)

Huu­ta­va ää­ni au­ti­o­maas­sa

En­ke­lin il­mes­ty­mi­nen ja il­moi­tus oli niin ih­meel­li­nen asia, et­tä Sa­ka­ri­as epäi­li sitä. Sen vuok­si hän me­net­ti pu­he­ky­kyn­sä.

Ku­ten en­ke­li oli lu­van­nut, Sa­ka­ri­al­le ja Eli­sa­be­til­le syn­tyi poi­ka. Kah­dek­san­te­na päi­vä­nä lap­sen syn­ty­mäs­tä vie­tet­tiin ym­pä­ri­leik­kauk­sen juh­laa. Se vas­ta­si Van­han lii­ton ai­ka­na kas­te­juh­laa.

Ni­men an­ta­mi­nen he­rät­ti kes­kus­te­lua, sil­lä pe­rin­teen mu­kaan lap­si oli­si pi­tä­nyt ni­me­tä oman su­kun­sa ni­mi­his­to­ri­an mu­kaan. Su­vus­sa ei ol­lut ke­tään Jo­han­nes­ta, mut­ta van­hem­mat ha­lu­si­vat ni­me­no­maan tätä ni­meä. Kun Sa­ka­ri­as kir­joit­ti ni­men tau­lul­le, hän sai pu­he­ky­kyn­sä ta­kai­sin ja puh­ke­si ylis­tä­mään Ju­ma­laa.

Jo­han­nek­ses­ta kas­voi voi­mal­li­nen saar­naa­ja. Hän kas­toi ih­mi­siä Jor­dan­vir­ras­sa ja saar­na­si pa­ran­nus­ta: ”Nyt on jo kir­ves pan­tu puun juu­rel­le. Jo­kai­nen puu, joka ei tee hy­vää he­del­mää, kaa­de­taan ja hei­te­tään tu­leen.” (Luuk. 3:9.)

Sana sat­tui. Mo­net kuu­li­jat tun­nus­ti­vat syn­tin­sä ja us­koi­vat. Ar­vuu­tel­tiin, voi­si­ko Jo­han­nes Kas­ta­ja ol­la Van­han tes­ta­men­tin lu­paa­ma Mes­si­as. Jo­han­nes vas­ta­si: ”Minä olen ää­ni, joka huu­taa au­ti­o­maas­sa: ’Ta­soit­ta­kaa Her­ral­le tie!’ Niin­hän pro­feet­ta Je­sa­ja on en­nus­ta­nut.” (Joh. 1:23; Jes. 40:3.) ”Minä kas­tan tei­dät ve­del­lä, mut­ta on tu­le­va mi­nua vä­ke­väm­pi. Minä en kel­paa edes avaa­maan hä­nen ken­kien­sä nau­ho­ja. Hän kas­taa tei­dät Py­häl­lä Hen­gel­lä ja tu­lel­la.” (Luuk. 3:16.)

”Kat­so­kaa Ju­ma­lan Ka­rit­saa!”

Jo­han­nes tuli to­dis­ta­maan maa­il­man va­los­ta, Jee­suk­ses­ta Kris­tuk­ses­ta, jot­ta kaik­ki us­koi­si­vat hä­neen (Joh. 1:7). Us­kol­li­suus kut­su­muk­sen­sa täyt­tä­mi­ses­sä vei Jo­han­nek­sen van­ki­laan ja mart­tyy­ri­kuo­le­maan.

Sie­lun­vi­hol­li­nen kiu­sa­si Jo­han­nes­ta epäi­lyk­sil­lä, mut­ta hän sai kuul­la Ju­ma­lan Po­jan roh­kai­se­vat ter­vei­set. (Matt. 11:4–6.) Jo­han­nes ei siis tul­lut au­tu­aak­si saar­naa­mal­la ja te­ke­mäl­lä näyt­tä­viä te­ko­ja, vaan yk­sin­ker­tai­sel­la us­kol­la Ju­ma­lan Poi­kaan.

Lut­her se­lit­tää Huo­ne­pos­til­las­saan Jo­han­nek­sen toi­min­taa: ”Op­pi­kaam­me seu­raa­maan hä­nen sor­men­sa viit­taus­ta, hä­nen osoit­ta­es­saan Ju­ma­lan Ka­rit­saa. Ei Jo­han­nes ota hä­nel­tä kun­ni­aa, vaan an­taa sen hä­nel­le, jol­le se kuu­luu.”

Evan­ke­liu­min saar­nas­sa Ju­ma­lan lap­set osoit­ta­vat Jo­han­nek­sen ta­voin Jee­sus­ta Kris­tus­ta. Ju­ma­lan seu­ra­kun­ta on kut­sut­tu ja lä­he­tet­ty ker­to­maan pe­las­ta­vaa sa­no­maa luo­pu­neil­le ih­mi­sil­le. Kai­kil­le syn­te­jään ka­tu­vil­le saar­na­taan Kris­tuk­sen an­si­on pe­rus­teel­la syn­nit an­teek­si.

Tuo­mo A. Ko­mu­lai­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 20.6.2018

Ku­vi­tus­ku­va: A.-L. S.