Ju­ma­lan sana vai­kut­taa siel­lä, mis­sä em­me ar­vaa­kaan. Sik­si on tär­ke­ää kyl­vää kaik­ki­al­le.

Jee­sus opet­ti usein ver­tauk­sin. Ver­taus­ten ai­heet oli­vat kuu­li­joil­le tut­tu­ja ja si­ten hel­pom­min ym­mär­ret­tä­viä. Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä Jee­sus on aset­tu­nut opet­ta­maan ja ker­ro­taan, et­tä hä­nen luok­seen vir­ta­si pal­jon ih­mi­siä.

Jee­sus al­koi pu­hua sie­men­ten kyl­vä­mi­ses­tä. Tuon ajan Lähi-idäs­sä kyl­vä­mi­nen ei ta­pah­tu­nut ko­neel­la ei­kä sään­nöl­li­sil­le pel­to­au­keil­le, vaan kä­sin hei­tel­len maa­til­kuil­le, jois­sa oli mo­nen­lais­ta maa­pe­rää.

Sa­nan kyl­vä­jät

Kyl­vä­jä­ver­taus on poik­keuk­sel­li­nen sii­nä, et­tä ver­tauk­sen jäl­keen ope­tus­las­ten ky­syt­tyä ver­tauk­sen tar­koi­tus­ta Jee­sus se­lit­ti sen yk­si­tyis­koh­tai­ses­ti. Kyl­vä­jä on ver­tauk­ses­sa it­se tai­vaan Ju­ma­la, jon­ka val­tuut­ta­ma­na hä­nen lap­sen­sa kyl­vä­vät sie­men­tä eli Ju­ma­lan sa­naa tääl­lä maa­il­mas­sa.

Kyl­vä­jiä ovat pait­si sa­nan­pal­ve­li­jat myös kaik­ki Ju­ma­lan lap­set lä­hi­pii­ris­sään, ko­to­na, py­hä­kou­lus­sa, raa­mat­tu­luo­kas­sa ja työ­pai­koil­la. Mer­ki­tyk­sel­tään vä­häi­nen ei ole se sa­nan­kyl­vö, jon­ka äi­ti ja isä ovat ko­to­na lap­sil­leen kyl­vä­neet. Jos­kus tuo kyl­vö itää ja al­kaa kas­vaa vas­ta vuo­si­kym­men­ten jäl­keen.

Pu­hut­te­le­vaa on, et­tä ver­tauk­ses­sa sie­men­tä kyl­vet­tiin kai­ken­lai­seen maa­pe­rään. Niin tä­nään­kin Ju­ma­lan sa­nan sie­men­tä tu­lee kyl­vää ”sei­niä myö­ten” ja kau­em­mas­kin. Ih­mi­si­nä em­me näe ke­nen­kään sy­dä­men maa­pe­rään. Ju­ma­la an­taa sa­nan­sa vai­kut­taa jos­kus siel­lä­kin, mis­sä em­me ar­vai­si­kaan.

Nel­jän­lai­nen kyl­vö­maa

En­sim­mäi­nen Jee­suk­sen ku­vaa­ma sy­dä­men maa­pe­rä oli tien lai­ta, jos­sa sie­me­net tal­lau­tui­vat ja lin­nut söi­vät ne. Va­pah­ta­jam­me se­lit­tää, mi­ten täs­sä pa­ho­lai­nen, sie­lun­vi­hol­li­nen, sa­man tien vie sie­me­nen pois. Ny­ky­a­jan ih­mi­nen usein kan­taa sy­dä­mes­sään täl­lais­ta maa­pe­rää. Ju­ma­lan sana ja kris­til­li­set to­tuu­det käy­vät ajal­lem­me koko ajan vie­raam­mik­si.

Ver­tauk­ses­sa osa sie­me­nis­tä pu­to­si kal­li­ol­le. Sii­nä sie­men iti ja läh­ti kas­vuun, mut­ta pian kui­vet­tui, kos­ka juur­tu­mis­ta ei ta­pah­tu­nut. Jee­sus se­lit­tää, mi­ten jot­kut ih­mi­set us­ko­vat sa­nan, mut­ta ko­e­tus­ten ja kiu­saus­ten tul­les­sa he ei­vät jak­sa tais­tel­la nii­tä vas­taan, vaan luo­pu­vat us­kos­ta. Juu­ren kaut­ta kas­vit ot­ta­vat vet­tä ja ra­vin­toa maas­ta. Niin us­ko­van­kin tu­lee juur­tua seu­ra­kun­ta­yh­tey­teen, jos­sa Ju­ma­la sa­nal­laan ruok­kii al­ka­nut­ta us­koa.

Oh­dak­kei­den kes­kel­le pu­don­neet sie­me­net­kin läh­ti­vät kas­va­maan, mut­ta tu­kah­tui­vat pian oh­dak­keit­ten al­le. Jee­sus se­lit­tää oh­dak­keit­ten tar­koit­ta­van elä­män huo­lia, rik­kaut­ta ja nau­tin­to­ja. Nämä voi­vat hel­pos­ti men­nä us­kon edel­le.

Hen­gel­li­nen rik­kaus on eri­tyi­sen vaa­ral­lis­ta us­kol­le, ku­ten nuo­ru­kai­sel­la, jota Jee­sus neu­voi myy­mään kai­ken. Evan­ke­liu­meis­sa ker­ro­taan hä­nen läh­te­neen ”su­rul­li­se­na pois, sil­lä hä­nel­lä oli pal­jon omai­suut­ta” (Matt. 19:21–22).

Hy­vään maa­han pu­don­neet sie­me­net kas­voi­vat ja tuot­ti­vat sa­ta­ker­tai­sen sa­don. Ju­ma­la val­mis­taa ih­mi­sen vas­taa­not­ta­maan elä­vän sie­me­nen, evan­ke­liu­min sa­nan us­kol­la. Ih­mi­nen al­kaa elää us­kos­ta, ja us­ko puo­les­taan tuot­taa sa­toa, us­kon he­del­miä. Ne ei­vät to­sin ole us­ko­van ih­mi­sen omaa an­si­o­ta, vaan Ju­ma­lan Hen­gen ai­kaan­saa­mia.

Sa­naa kyl­ve­tään tä­nään­kin

Sa­nan kyl­vä­jä ei saa an­si­o­ta kuu­li­joi­den us­kos­ta. Apos­to­li Paa­va­li­kin kir­joit­ti ko­rint­ti­lai­sil­le, et­tä vaik­ka hän ja työ­to­ve­rin­sa Apol­los sa­nan­ju­lis­tuk­ses­saan is­tut­ti­vat ja kas­te­li­vat, niin Ju­ma­la an­taa kas­vun (1. Kor. 3:6–7).

Ah­ke­roi­kaam­me kyl­vää Ju­ma­lan sa­nan sie­men­tä, muis­tut­taa sii­tä mit­taa­mat­to­mas­ta ar­mos­ta, joka lu­paa kaik­kien syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen Her­ran Jee­suk­sen so­vin­to­työn pe­rus­teel­la.

Raa­ma­tun mu­kaan ih­mi­nen uu­des­ti­syn­tyy sa­nan kuu­le­mi­sen ja us­ko­mi­sen kaut­ta. ”Olet­te­han te syn­ty­neet uu­des­ti, et­te ka­to­a­vas­ta sie­me­nes­tä, vaan ka­to­a­mat­to­mas­ta, Ju­ma­lan elä­väs­tä ja py­sy­väs­tä sa­nas­ta” (1. Piet. 1:23).

Teks­ti: Kari Kau­nis­to

Ku­vi­tus­ku­va: Eve­lii­na Sauk­ko

Jul­kis­tu Päi­vä­mie­hes­sä 20.2.2019