Heik­ki Myl­ly­nie­mi

Sun­nun­tain kir­kol­li­se­na tee­ma­na ovat et­sik­ko­a­jat. Et­sik­ko­ai­ka on ter­mi­nä hy­vin raa­ma­tul­li­nen. Se voi­daan al­ku­kie­len mu­kaan kään­tää myös et­sin­näk­si tai eri­tyi­sek­si et­sin­nän ajak­si. Vuo­den 1948 ka­te­kis­muk­sen mu­kaan et­sik­ko­a­jal­la tar­koi­te­taan ih­mi­sen elä­mäs­sä ai­kaa, jol­loin Ju­ma­la eri­tyi­ses­ti ve­tää hän­tä puo­leen­sa.

Et­si Her­raa

Ju­ma­la et­sii ja kut­suu ih­mis­tä elä­män­koh­ta­loi­den, kär­si­myk­sen ja eri­tyi­ses­ti Ju­ma­lan sa­nan pu­hut­te­le­ma­na. Usein Luo­ja kut­suu mei­tä jo nuo­ruu­des­sa (Saarn. 12:1). Paa­va­li ky­syy kir­jees­sään: ”Hal­vek­sit­ko sinä Ju­ma­lan suur­ta hy­vyyt­tä, kär­si­väl­li­syyt­tä ja pit­kä­mie­li­syyt­tä? Et­kö ym­mär­rä, et­tä Ju­ma­lan hy­vyys joh­taa si­nut kään­ty­mi­seen?” (Room. 2:4.) Ju­ma­la rak­kau­des­saan et­sii ih­mi­siä, jot­ka ovat jou­tu­neet pois hä­nen yh­tey­des­tään.

Ju­ma­lan ih­mi­sel­le an­ta­ma et­sik­ko­ai­ka on ra­jal­li­nen. Ih­mi­nen ei voi sitä it­se li­sä­tä tai muut­taa. Pro­feet­ta Je­sa­ja ke­hot­taa et­si­mään Her­raa, kun hä­net vie­lä voi löy­tää, ja ke­hot­taa huu­ta­maan hän­tä avuk­si, kun hän on lä­hel­lä (Jes. 55:6).

Ju­ma­la on se, joka muok­kaa ih­mi­sen sy­dä­men maa­pe­rän kään­ty­myk­seen ja evan­ke­liu­min vas­taa­not­ta­mi­seen. Us­ko ei ole ih­mi­sen omas­sa tah­dos­sa tai val­las­sa, vaan se on Ju­ma­lan työ alus­ta lop­puun.

Ih­mei­den toi­voa

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä ker­ro­taan Jee­suk­sen pu­hees­ta Na­sa­re­tin sy­na­go­gas­sa. Jee­sus oli ai­em­min lu­ke­nut sy­na­go­gas­sa Je­sa­jan kir­jas­ta Mes­si­as-pro­fe­ti­an ja ker­to­nut, et­tä se oli käy­nyt nyt to­teen. Aluk­si ih­mi­set ih­met­te­li­vät ar­mon sa­no­ja ja kiit­ti­vät hän­tä. Pian he kui­ten­kin nä­ki­vät Jee­suk­ses­sa vain puu­sep­pä Joo­se­fin po­jan.

Sik­si hän pu­hut­te­li hei­tä voi­mak­kaas­ti vii­ta­ten hep­re­a­lai­seen sa­nan­las­kuun: ”Lää­kä­ri, pa­ran­na oma on­tu­mi­se­si.” Ko­ti­kau­pun­gin väki toi­voi nä­ke­vän­sä ih­mei­tä, joi­ta Jee­sus oli teh­nyt Ka­per­nau­mis­sa. Jee­sus to­te­si: ”To­ti­ses­ti: ku­kaan ei ole pro­feet­ta omal­la maal­laan.”

Jee­sus tor­ju­taan

Sen jäl­keen Jee­sus ve­to­si Raa­ma­tun sa­naan ker­to­en Van­han tes­ta­men­tin pro­feet­to­jen Eli­an ja Eli­san ajois­ta. Eli­an ai­ka­na Is­ra­e­lia vai­va­si vuo­sia kes­tä­nyt suu­ri kui­vuus, jos­ta seu­ra­si kova nä­län­hä­tä. Täs­tä huo­li­mat­ta Eli­aa ei lä­he­tet­ty oman kan­san­sa pa­riin, vaan Si­do­nin maa­han, Sar­pa­tin les­ken luo. Ju­ma­la an­toi les­kel­le teh­tä­vän elät­tää pro­feet­taa sa­teen al­ka­mi­seen as­ti.

Sa­moin Is­ra­e­lis­sa oli pal­jon spi­taa­lis­ta kär­si­viä Eli­san ai­kaan. Yh­tä­kään ei heis­tä puh­dis­tet­tu, ai­no­as­taan syy­ri­a­lai­nen so­ta­pääl­lik­kö Naa­man.

Jee­suk­sen puhe rai­vos­tut­ti na­sa­re­ti­lai­sia. He kä­sit­ti­vät Jee­suk­sen sa­nat niin, et­tä hän oli hyl­jän­nyt hei­dät ja aset­ta­nut pa­ka­nat etu­si­jal­le. Kyse ei ol­lut sii­tä, et­tei­kö Jee­sus ra­kas­ta­nut oman kan­san­sa jä­se­niä.

Rin­nak­kai­se­van­ke­liu­mis­sa ker­ro­taan sii­tä, mi­ten Jee­sus puh­ke­si it­kuun Je­ru­sa­le­min kau­pun­gin täh­den sen näh­des­sään. ”Kun­pa si­nä­kin tänä päi­vä­nä ym­mär­täi­sit, mis­sä tur­va­si on” (Luuk. 19:41–42)! Jee­sus myös ju­lis­ti evan­ke­liu­mia Na­sa­re­tis­sa sa­mal­la ta­val­la kuin muu­al­la­kin Ga­li­le­as­sa.

Voi­mal­li­nen sana

Ih­mi­set ajoi­vat Jee­suk­sen ulos kau­pun­gis­ta jyr­kän­teel­le syös­täk­seen hä­net alas kuo­le­maan. Jee­sus kä­ve­li vä­ki­jou­kon läpi ja jat­koi mat­kaan­sa.

Ta­paus oli esi­ma­kua tu­le­vas­ta, sii­tä, mitä Jee­sus tuli ko­ke­maan myö­hem­min koko kan­san ta­hol­ta. Ju­ma­lan sa­nan saar­na joko pa­ran­taa tai pa­hen­taa.

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­ti muis­tut­taa, kuin­ka omiin ky­kyi­hin, ih­mis­vii­sau­teen ja omaan eri­koi­sa­se­maan luot­ta­mi­nen voi es­tää kuu­le­mas­ta Ju­ma­lan ään­tä ja nou­dat­ta­mas­ta hä­nen kut­su­aan.

Ju­ma­lan yh­tey­des­tä ih­mi­nen voi edel­leen löy­tää py­sy­vän tur­van ja on­nen. Kun Ju­ma­la pu­hut­te­lee, kan­nat­taa teh­dä pa­ran­nus ja ot­taa vas­taan Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mi.

Evan­ke­liu­mi: Luuk. 4:23–30

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus sa­noi: ”Koh­ta te kai­ke­ti tar­jo­at­te mi­nul­le sa­nan­las­kua ’Lää­kä­ri, pa­ran­na it­se­si!’ ja sa­not­te: ’Tee tääl­lä­kin, omas­sa kau­pun­gis­sa­si, kaik­kea sitä, mitä si­nun ker­ro­taan teh­neen Ka­per­nau­mis­sa.’” Ja hän jat­koi: ”To­ti­ses­ti: ku­kaan ei ole pro­feet­ta omal­la maal­laan. Us­ko­kaa mi­nua: Is­ra­e­lis­sa oli mon­ta les­keä Eli­an ai­ka­na, sil­loin kun tai­vas ei an­ta­nut vet­tä kol­meen ja puo­leen vuo­teen ja koko maa­han tuli kova nä­län­hä­tä. Sil­ti Eli­aa ei lä­he­tet­ty hei­dän luok­seen, vaan Si­do­nin maa­han, Sar­pa­tis­sa asu­van les­ki­vai­mon luo. Sa­moin Is­ra­e­lis­sa oli mon­ta spi­taa­lis­ta pro­feet­ta Eli­san ai­ka­na, mut­ta yh­tä­kään heis­tä ei puh­dis­tet­tu, ai­no­as­taan Naa­man, joka oli syy­ri­a­lai­nen.”

Tä­män kuul­les­saan kaik­ki, jot­ka oli­vat sy­na­go­gas­sa, jou­tui­vat rai­von val­taan. He ryn­tä­si­vät pai­kal­taan, ajoi­vat Jee­suk­sen ulos kau­pun­gis­ta ja vei­vät hä­net jyr­kän­teel­le syös­täk­seen hä­net siel­tä alas; kau­pun­ki näet oli ra­ken­net­tu vuo­rel­le. Mut­ta Jee­sus kul­ki vä­ki­jou­kon hal­ki ja jat­koi mat­kaan­sa.

Bib­lia: Ja hän sa­noi heil­le: sa­no­kaat kai­ke­ti mi­nul­le tämä sa­nan­las­ku: pa­ran­ta­ja, pa­ran­na it­ses; ne mit­kä me kuu­lim­me ta­pah­tu­neen Ka­per­nau­mis­sa, tee myös täs­sä isäs maal­la! Mut­ta hän sa­noi: to­ti­ses­ti sa­non minä teil­le: ei yk­si­kään prop­he­ta ole isän­sä maal­la otol­li­nen. Vaan minä sa­non teil­le to­tuu­des­sa: mon­ta les­keä oli Is­ra­e­lis­sa Eli­aan ajal­la, kuin tai­vas oli sul­jet­tu kol­me vuot­ta ja kuu­si kuu­kaut­ta, niin et­tä suu­ri näl­kä ta­pah­tui kai­kes­sa maa­kun­nas­sa, Ja ei Eli­as lä­he­tet­ty yh­den­kään hei­dän ty­kön­sä, vaan les­ki­vai­mon tykö Si­do­nin Sa­rep­taan. Ja mon­ta spi­ta­lis­ta oli Is­ra­e­lis­sa Eli­sa prop­he­tan ajal­la, ja ei yk­si­kään heis­tä puh­dis­tet­tu, vaan Na­e­man Sy­ri­a­lai­nen. Ja kaik­ki jot­ka sy­na­go­gas­sa oli­vat, tu­li­vat vi­ho­ja täy­teen, kuin he nä­mät kuu­li­vat, Ja he nou­si­vat ylös ja ajoi­vat hä­nen ulos kau­pun­gis­ta, ja vei­vät hä­nen ha­maan vuo­ren kuk­ku­lal­le, jon­ka pääl­le hei­dän kau­pun­kin­sa ra­ket­tu oli, syös­täk­sen­sä hän­tä alas. Mut­ta hän kävi ohit­se hei­dän kes­kel­tän­sä ja meni pois.