JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Jumala siunasi Johanneksen vanhempia

Sana sunnuntaiksi
25.6.2022 6.00

Juttua muokattu:

23.6. 09:57
2022062309575420220625060000

Eveliina Saukko

Eveliina Saukko

Mik­ko Y. Kin­nu­nen

Jo­han­nek­sen syn­ty­mään liit­ty­vät ih­meet pu­hut­te­li­vat ai­ka­lai­sia, jot­ka tun­nis­ti­vat sii­nä Ju­ma­lan teot.

Ju­han­nus­päi­vän evan­ke­liu­mi ker­too Jo­han­nes Kas­ta­jan syn­ty­mäs­tä. Eli­sa­bet-äi­din ja Sa­ka­ri­as-isän elä­mäs­sä ta­pah­tui sil­loin kak­si ih­met­tä. Lap­se­ton, jo kor­ke­as­sa iäs­sä ol­lut nai­nen tuli ras­kaak­si ja syn­nyt­ti po­jan. Toi­nen ih­meel­li­nen asia ta­pah­tui lap­senni­me­nan­non yh­tey­des­sä. Myk­kä Sa­ka­ri­as-isä sai sil­loin pu­he­ky­kyn­sä ta­kai­sin.

Ju­ma­la ar­mah­taa epäi­le­väis­tä

Sa­ka­ri­as-isä kuu­lui temp­pe­li­pa­pis­toon. Ol­les­saan erää­nä päi­vä­nä hoi­ta­mas­sa pa­pin teh­tä­viä il­mes­tyi Her­ran en­ke­li Sa­ka­ri­aal­le. En­ke­lin sa­no­ma oli: ”Älä pel­kää, Sa­ka­ri­as. Ru­kouk­se­si on kuul­tu, vai­mo­si Eli­sa­bet syn­nyt­tää si­nul­le po­jan ja sinä an­nat hä­nel­le ni­mek­si Jo­han­nes.” (Luuk. 1:13). En­ke­li ku­vai­li myös, kuin­ka syn­ty­väl­lä lap­sel­la tu­lee ole­maan suu­ri Ju­ma­lan an­ta­ma teh­tä­vä saar­na­ta pa­ran­nus­ta ek­syk­sis­sä ole­val­le Is­ra­e­lin kan­sal­le.

Sa­ka­ri­as ei kui­ten­kaan jak­sa­nut us­koa tuo­ta Ju­ma­lan ih­meel­lis­tä il­moi­tus­ta. In­hi­mil­li­set epäi­lyk­set es­ti­vät hän­tä us­ko­mas­ta. Sil­loin Ju­ma­la ot­ti Sa­ka­ri­aal­ta pu­he­ky­vyn pois (Luuk. 1:20).

Ta­pah­tu­mis­ta vä­lit­tyy Ju­ma­lan vä­ke­vä joh­da­tus ja siu­naus Eli­sa­be­tin ja Sa­ka­ri­aan per­heen elä­mäs­sä. Ju­ma­lan siu­naus il­me­nee­kin usein elä­män vas­toin­käy­mi­sis­sä ja ko­et­te­le­muk­sis­sa. Vaik­ka Ju­ma­la oli ku­rit­ta­nut epäi­le­vää Sa­ka­ri­as­ta, nou­si hä­nen sy­dä­mes­tään ää­nel­li­nen kii­tos Ju­ma­lan puo­leen, kun hän sai pu­he­ky­kyn­sä ta­kai­sin. Epäi­le­vä­nä ja heik­ko­na Sa­ka­ri­as oli sit­ten­kin ha­lun­nut us­koa, ja Ju­ma­la siu­na­si hän­tä.

En­ke­lin sa­no­man mu­kai­ses­ti lap­sel­le an­net­tiin nimi Jo­han­nes, joka suo­mek­si on: Ju­ma­la ar­mah­taa. Sa­ka­ri­as-isä sai osak­seen suu­ren Ju­ma­lan ar­mon. Eli­sa­bet ja Sa­ka­ri­as sai­vat ko­kea pie­nes­sä lap­ses­sa suu­ren siu­nauk­sen.

Evan­ke­liu­mi ker­too, kuin­ka naa­pu­rit ja su­ku­lai­set­kin iloit­si­vat lap­ses­ta. Lap­si on ai­na Ju­ma­lan lah­ja van­hem­mil­leen ja lä­hei­sil­leen. Pie­nes­sä lap­ses­sa saam­me näh­dä Ju­ma­lan luo­mis­työn ih­meen ja pe­las­ta­van us­kon esi­ku­van.

Jo­han­nes sai suu­ren teh­tä­vän

Jo­han­nek­sen syn­ty­mään liit­ty­vät ta­pah­tu­mat pu­hut­te­li­vat voi­mak­kaas­ti ih­mi­siä. Ih­mi­set tun­nis­ti­vat, et­tä Jo­han­nes-lap­sen syn­ty­män ja sii­hen liit­ty­vien ta­pah­tu­mi­nen taus­tal­la oli kaik­ki­val­ti­aan Ju­ma­lan toi­min­ta. He ky­se­li­vät: ”Mi­kä­hän täs­tä lap­ses­ta tu­lee?” Sil­lä Her­ran käsi oli hä­nen yl­lään.” (Luuk. 1:66.)

Sa­ka­ri­as-isä puh­ke­si kiit­tä­mään Ju­ma­laa täs­tä kai­kes­ta. Hän pu­hui pro­fe­taal­li­sin sa­noin: ”Ja si­nua, lap­si, kut­su­taan Kor­keim­man pro­fee­tak­si. Sinä käyt Her­ran edel­lä ja rai­vaat hä­nel­le tien. Sinä joh­dat hä­nen kan­san­sa tun­te­maan pe­las­tuk­sen, syn­tien an­teek­si­an­ta­mi­sen. Näin mei­dän Ju­ma­lam­me hy­vyy­des­sään ar­mah­taa mei­tä: Kor­keu­des­ta saa­puu luok­sem­me aa­mun koit­to. Se lois­taa pi­mey­des­sä ja kuo­le­man var­jos­sa elä­vil­le, se oh­jaa jal­kam­me rau­han tiel­le.” (Luuk. 1:76–79.)

Jo­han­nek­sen saa­ma teh­tä­vä ei ol­lut help­po. Hän kui­ten­kin saar­na­si pa­ran­nus­ta ja syn­tien an­teek­si an­ta­mis­ta suo­raa ja koh­ti käy­väs­ti. Tuol­loin mo­net kään­tyi­vät pa­hoil­ta teil­tään, sai­vat pa­ran­nuk­sen ar­mon, ja Jo­han­nes kas­toi hei­dät. Jo­han­nek­sel­la oli myös suu­ri teh­tä­vä toi­mit­ta­es­saan Jee­suk­sen kas­teen (Luuk. 3:1–22.)

Kun Jo­han­nes pu­hut­te­li ruh­ti­nas He­ro­des­ta huo­ruu­den syn­nis­tä, koi­tui se Jo­han­nek­sen kuo­le­mak­si (Matt. 14:1–12). An­ta­koon Ju­ma­la yhä voi­mia ja roh­keut­ta Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­hön. Saar­na syn­tien an­teek­si an­ta­mi­ses­ta Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä siir­tää sen us­ko­jan elä­män tiel­le.

Evan­ke­liu­mi: Luuk. 1:57–66

Raa­mat­tu 1992: Eli­sa­be­tin ai­ka tuli, ja hän syn­nyt­ti po­jan. Kun naa­pu­rit ja su­ku­lai­set kuu­li­vat suu­res­ta lau­peu­des­ta, jon­ka Her­ra oli hä­nel­le osoit­ta­nut, he iloit­si­vat yh­des­sä hä­nen kans­saan. Kah­dek­san­te­na päi­vä­nä ko­koon­nut­tiin ym­pä­ri­leik­kaa­maan las­ta. Muut tah­toi­vat an­taa hä­nel­le isän mu­kaan ni­mek­si Sa­ka­ri­as, mut­ta hä­nen äi­tin­sä sa­noi: ”Ei, hä­nen ni­mek­seen tu­lee Jo­han­nes.” Toi­set sa­noi­vat: ”Ei­hän si­nun su­vus­sa­si ole ke­tään sen ni­mis­tä.” He ky­syi­vät viit­to­mal­la isäl­tä, min­kä ni­men hän tah­toi an­taa lap­sel­le. Sa­ka­ri­as pyy­si kir­joi­tus­tau­lun ja kir­joit­ti sii­hen: ”Hä­nen ni­men­sä on Jo­han­nes.” Kaik­ki häm­mäs­tyi­vät. Sa­mal­la het­kel­lä Sa­ka­ri­as sai pu­he­ky­kyn­sä ta­kai­sin, ja hän puh­ke­si ylis­tä­mään Ju­ma­laa. Sil­lä seu­dul­la jou­tui­vat kaik­ki pe­lon val­taan, ja näis­tä ta­pah­tu­mis­ta pu­hut­tiin laa­jal­ti koko Juu­de­an vuo­ri­seu­dul­la. Ne, jot­ka niis­tä kuu­li­vat, pai­noi­vat kai­ken mie­leen­sä ja sa­noi­vat: ”Mi­kä­hän täs­tä lap­ses­ta tu­lee?” Sil­lä Her­ran käsi oli hä­nen yl­lään.

Bib­lia: Mut­ta Eli­sa­be­tin syn­nyt­tä­mi­sen ai­ka täy­tet­tiin, ja hän syn­nyt­ti po­jan. Ja hä­nen ky­läl­li­sen­sä ja lan­kon­sa kuu­li­vat, et­tä Her­ra oli teh­nyt suu­ren lau­piu­den hä­nen kans­san­sa, ja he iloit­si­vat hä­nen kans­san­sa. Ja ta­pah­tui kah­dek­san­te­na päi­vä­nä, et­tä he tu­li­vat las­ta ym­pä­ri­leik­kaa­maan, ja kut­sui­vat hä­nen isän­sä ni­mel­tä Sa­ka­ri­as. Niin vas­ta­si hä­nen äi­tin­sä ja sa­noi: ei suin­kaan; vaan hän pi­tää kut­sut­ta­man Jo­han­nes. Ja he sa­noi­vat hä­nel­le: ei ole ke­tään si­nun su­ku­kun­nas­sas, joka kut­su­taan sil­lä ni­mel­lä. Niin he viit­ta­si­vat hä­nen isäl­len­sä, mik­si hän tah­toi hä­nen ni­mit­tää. Ja hän anoi tau­lua ja kir­joit­ti: Jo­han­nes on hä­nen ni­men­sä. Ja kaik­ki ih­met­te­li­vät. Niin koh­ta au­ke­ni hä­nen suun­sa ja hä­nen kie­len­sä, ja pu­hui kiit­täin Ju­ma­laa. Ja pel­ko tuli kaik­kein hei­dän ky­läl­lis­ten­sä pääl­le, ja kai­kis­sa Juu­de­an mä­ki­ky­lis­sä il­moi­tet­tiin kaik­ki nämä sa­nat. Ja kaik­ki, jot­ka tä­män kuu­li­vat, pa­ni­vat sy­dä­miin­sä, sa­no­en: min­käs luu­let täs­tä lap­ses­ta tu­le­van? Sil­lä Her­ran käsi oli hä­nen kans­saan.

16.8.2022

Joka heikkoa sortaa, herjaa hänen Luojaansa, joka Luojaa kunnioittaa, armahtaa köyhää. Sananl. 14:31

Viikon kysymys