Ope­tus­lap­set oli­vat kul­ke­neet Jee­suk­sen seu­ras­sa yli kol­me vuot­ta. He oli­vat saa­neet kuul­la ope­tus­ta Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta, seu­ra­ta, kuin­ka sai­raat pa­ra­ni­vat ja syn­ti­set sai­vat ar­mon.

Jor­dan­jo­en läh­teil­lä, Fi­lip­pok­sen Ke­sa­re­as­sa Jee­sus kes­kus­te­li ope­tus­las­ten kans­sa sii­tä, ke­nek­si ih­mi­set hän­tä, Ih­mi­sen Poi­kaa ar­ve­le­vat. Sa­mas­sa yh­tey­des­sä Jee­sus ky­se­li myös ope­tus­lap­sil­taan, kuka hän hei­dän mie­les­tään on. Pie­ta­rin vas­taus ”Sinä olet Mes­si­as, elä­vän Ju­ma­lan Poi­ka”, sai Jee­suk­sen ylis­tä­mään Pie­ta­rin us­koa. ”Au­tu­as olet sinä Si­mon, Joo­nan poi­ka. Tätä ei si­nul­le ole il­moit­ta­nut liha ei­kä veri, vaan mi­nun Isä­ni, joka on tai­vaas­sa.” (Matt. 16:13–17.)

Fi­lip­pok­sen Ke­sa­re­as­ta Jee­suk­sen mat­ka kään­tyi koh­ti Je­ru­sa­le­mia. Sa­mal­la Jee­sus al­koi ker­toa ope­tus­lap­sil­leen myös sii­tä, mik­si nyt kul­je­taan Je­ru­sa­le­miin. Ju­ma­lan pe­las­tus­suun­ni­tel­ma oli saa­mas­sa täyt­ty­myk­sen­sä, Ju­ma­lan Poi­ka kul­kee nyt koh­ti kär­si­mys­tä ja kuo­le­maa. Ope­tus­lap­sil­le tämä oli kä­sit­tä­mä­tön­tä. He ei­vät voi­neet ym­mär­tää, mitä Jee­sus pu­hui. Pie­ta­ri puki tä­män sa­noik­si: ”Ju­ma­la var­jel­koon! Sitä ei saa ta­pah­tua si­nul­le, Her­ra!" Sama Pie­ta­ri, joka juu­ri oli us­kon kaut­ta an­ta­nut to­dis­tuk­sen Jee­suk­ses­ta, pu­hui nyt oman ym­mär­ryk­sen­sä va­ras­sa.

Kiu­saa­jan työ

Ih­mi­sym­mär­ryk­sen va­los­sa Pie­ta­rin sa­nat vai­kut­ta­vat hy­vil­tä ja oi­keil­ta. Jee­suk­sen ko­val­ta kuu­los­ta­va nuh­te­lu osoit­ti kui­ten­kin, et­tä Pie­ta­rin sa­nat ei­vät nous­seet oi­ke­as­ta mie­les­tä, nii­tä ei oh­jan­nut us­ko ja luot­ta­mus Ju­ma­laan. "Väis­ty tiel­tä­ni, Saa­ta­na! Sinä tah­dot saa­da mi­nut lan­ke­a­maan. Si­nun aja­tuk­se­si ei­vät ole Ju­ma­las­ta, vaan ih­mi­ses­tä!" Ju­ma­lan suun­ni­tel­mat ja tah­to ei­vät avau­du ih­mi­sym­mär­ryk­sen kaut­ta. Tätä myös sie­lun­vi­hol­li­nen, Saa­ta­na, käyt­tää hy­väk­seen.

Hän, Ju­ma­lan vas­tus­ta­ja, pyr­kii ni­men­sä mu­kai­ses­ti kai­kes­sa vas­tus­ta­maan Ju­ma­laa. Eri­tyi­ses­ti tuo vas­tus­tus koh­dis­tuu Ju­ma­lan pe­las­tus­suun­ni­tel­man to­teu­tu­mi­seen. Jo en­nen jul­ki­sen toi­min­tan­sa al­kua Jee­sus jou­tui erä­maa­han pa­ho­lai­sen kiu­sat­ta­vak­si. Tuol­loin­kin kiu­saus­ten tar­koi­tuk­se­na oli se, et­tä Jee­sus oli­si luo­pu­nut teh­tä­väs­tään. (Matt. 4:1–11.) Nyt sie­lun­vi­hol­li­nen käyt­ti hy­väk­seen Pie­ta­rin ym­mär­tä­mät­tö­myyt­tä, ja pyr­ki oman ope­tus­lap­sen kaut­ta saa­maan Jee­suk­sen luo­pu­maan Ju­ma­lan suun­ni­tel­mas­ta.

Tä­nään­kin sie­lun­vi­hol­li­sen työ koh­dis­tuu sa­maan koh­tee­seen. Se pyr­kii kai­kin mah­dol­li­sin ta­voin es­tä­mään Ju­ma­lan pe­las­tus­suun­ni­tel­man to­teu­tu­mi­sen ih­mi­sen sy­dä­mes­sä. Kiu­saus­ten kaut­ta vi­hol­li­nen yrit­tää ka­sa­ta es­tei­tä us­ko­mi­sel­le. Hän ha­lu­aa vie­dä ih­mi­sen sy­dä­mel­tä rau­han, ilon ja va­pau­den, jot­ka Pyhä Hen­ki on an­ta­nut. Jaa­ko­bin kir­jees­sä ku­va­taan­kin kiu­saus­ten vai­ku­tus­ta, kuin­ka ne hou­kut­te­le­vat syn­tiin ja syn­tien kaut­ta epä­us­koon (Jaak. 1:13–15).

Vi­hol­li­sen voi­maa vä­ke­väm­pi

Jee­sus voit­ti kiu­sauk­set Ju­ma­lan sa­nan voi­mal­la. Sa­mal­la voi­mal­la Ju­ma­lan lap­si saa tänä ai­ka­na­kin tais­tel­la kiu­saa­jan juo­nia vas­taan. Oman ym­mär­ryk­sen va­ras­sa, omaan voi­maan luot­ta­en tuos­sa tais­te­lus­sa ei sel­vi­äi­si het­ke­ä­kään. Ju­ma­la on kui­ten­kin lu­van­nut voi­man­sa jo­kai­sel­le us­ko­vai­sel­le. Se voi­ma on vi­hol­li­sen voi­maa vä­ke­väm­pi.

Voi­man läh­tees­tä Paa­va­li kir­joit­taa: ”Minä en hä­peä evan­ke­liu­mia, sil­lä se on Ju­ma­lan voi­ma ja se tuo pe­las­tuk­sen kai­kil­le, jot­ka sen us­ko­vat, en­sin juu­ta­lai­sil­le, sit­ten myös kreik­ka­lai­sil­le” (Room. 1:16). Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mi ker­too ris­tiin­nau­li­tun kiu­saus­ten voit­ta­jan työs­tä. Ko­rint­to­lai­sil­le Paa­va­li va­lot­taa evan­ke­liu­min si­säl­töä: ”Puhe ris­tis­tä on hul­luut­ta nii­den mie­les­tä, jot­ka jou­tu­vat ka­do­tuk­seen, mut­ta meil­le, jot­ka pe­las­tum­me, se on Ju­ma­lan voi­ma (1. Kor. 1:18).

Ju­ma­lan Poi­ka on tä­nään­kin lu­pauk­sen­sa mu­kaan omien­sa kes­kel­lä. Py­hän Hen­gen voi­mas­ta ju­lis­te­tus­sa evan­ke­liu­mis­sa hän nos­taa lan­gen­neen, puh­dis­taa syn­ti­sen, roh­kai­see vä­sy­nyt­tä. Kiu­saus­ten ja syn­tien saar­ta­ma Pie­ta­ri­kin sai ai­ka­naan ko­kea sen, kuin­ka ylös­nous­sut Va­pah­ta­ja lä­het­ti omien­sa kaut­ta hä­nel­le hen­ki­lö­koh­tai­sen vies­tin: syn­nit on so­vi­tet­tu, kuo­le­man ja pa­han val­ta voi­tet­tu.

Ta­pio Kar­ju­la

Raa­ma­tun­koh­tia, joi­hin kir­joi­tus poh­jau­tuu:

1. paas­to­na­jan sun­nun­tai: Ps. 91:1–4, 11–12, 1. Moos. 4:3–10 tai 1. Moos. 3:1–7 (8–19), Jaak. 1:12–15, Matt. 16:21–23

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 5.3.2014.