Vil­le Lai­va­maa

Jee­sus teki ih­me­te­ko­ja, jot­ta ih­mi­set us­koi­si­vat Ju­ma­lan voi­maan.

Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­ti muo­dos­tuu kah­des­ta kat­kel­mas­ta. En­sim­mäi­ses­sä kat­kel­mas­sa Jee­sus pa­ran­taa so­ke­an mie­hen. Toi­ses­sa Jee­sus osoit­taa fa­ri­seus­ten hen­gel­li­sen so­keu­den.

Kat­kel­mien vä­lis­sä ole­vat ja­keet ker­to­vat elä­väl­lä ta­val­la sii­tä, kuin­ka so­ke­an mie­hen pa­ran­tu­mi­ses­ta tuli ilo hä­nel­le ja hä­nen per­heel­leen. Sa­mal­la sii­tä tuli suu­ri on­gel­ma fa­ri­seuk­sil­le.

Ju­ma­la il­moit­taa it­ses­tään

Lu­vun alus­sa ker­ro­taan, kuin­ka Jee­sus ope­tus­lap­si­neen koh­ta­si tien si­vus­sa is­tu­van so­ke­an mie­hen. Ope­tus­lap­set ky­syi­vät Jee­suk­sel­ta, mis­tä mie­hen so­keus joh­tui. Oli­ko mies it­se vai hä­nen van­hem­pan­sa teh­neet syn­tiä? Jee­sus tor­jui kui­ten­kin ope­tus­las­ten kä­si­tyk­sen. Hän sa­noi: ”Ei hän ei­vät­kä hä­nen van­hem­pan­sa. Niin on ta­pah­tu­nut, jot­ta Ju­ma­lan teot tu­li­si­vat hä­nes­sä jul­ki.” (Joh. 9:3.)

Ope­tus­lap­set siis miet­ti­vät, oli­vat­ko ajal­li­set vas­toin­käy­mi­set ja on­net­to­muu­det seu­raus­ta ih­mi­sen pa­hois­ta te­ois­ta. Sama ai­he tois­tui, kun Jee­suk­sel­le ja ope­tus­lap­sil­le tuo­tiin uu­ti­nen, et­tä Pi­la­tus oli sur­maut­ta­nut jul­mas­ti ja il­man syy­tä uh­raa­maan tul­lei­ta ga­li­le­a­lai­sia. Jee­sus ky­syi ope­tus­lap­sil­taan: ”Luu­let­te­ko, et­tä he oli­vat suu­rem­pia syn­ti­siä kuin kaik­ki muut ga­li­le­a­lai­set, kos­ka sai­vat tuol­lai­sen lo­pun?” (Luuk. 13:2)

Hän ot­taa rin­nal­le myös esi­mer­kin Si­lo­an tor­nin kaa­tu­mi­ses­ta, jos­sa sai kah­dek­san­tois­ta Je­ru­sa­le­min asu­kas­ta sur­man­sa. Jee­sus to­te­aa: “Ei­vät suin­kaan, vaan kaik­ki te olet­te tu­hon omia, el­let­te kään­ny.”

Ih­mis­miel­tä lä­hel­lä on myös aja­tus­kul­ku: ovat­ko ter­veys ja hyvä elä­mä ih­mi­sen omaa an­si­o­ta? Pal­kit­see­ko Ju­ma­la hy­vän ja hurs­kaan us­kon­kil­voi­tuk­sen ter­vey­del­lä ja ajal­li­sel­la me­nes­tyk­sel­lä?

Me­nes­tyk­sen te­o­lo­gia opet­taa, et­tä sai­rauk­sia ja ko­et­te­le­muk­sia pi­de­tään epä­us­kon seu­rauk­si­na. Täl­lai­nen ope­tus ei ole Raa­ma­tun mu­kais­ta. Sai­rauk­sil­la ja ko­et­te­le­muk­sil­la­kin voi ol­la sa­lat­tu tar­koi­tus, jon­ka tie­tää yk­sin Ju­ma­la. Ju­ma­lan suun­ni­tel­mat ih­mi­siä koh­taan täh­tää­vät ian­kaik­ki­suu­teen. Ju­ma­la voi tah­to­es­saan myös pa­ran­taa ih­mi­sen ja kään­tää kai­ken par­hain päin.

So­kea näki jäl­leen

Evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä Jee­sus voi­te­li seu­raa­vak­si mie­hen sil­mät syl­jes­tä val­mis­ta­mal­laan tah­nal­la. Sen jäl­keen hän ke­hot­ti mies­tä pe­se­mään tah­nan pois Si­lo­an lam­mi­kos­sa. Mies pa­la­si nä­ke­vä­nä.

Myös fa­ri­seuk­set sai­vat tie­don ta­pah­tu­nees­ta. Hei­dän mus­ta ja paa­tu­nut sy­dä­men­sä ei voi­nut hy­väk­syä Jee­suk­sen ih­me­te­koa Ju­ma­lan Po­jan te­ok­si. Em­me tie­dä, mitä he si­sim­mäs­sään ajat­te­li­vat. Ul­ko­nai­ses­ti ja sa­noin he yrit­ti­vät kai­kin kei­noin mi­tä­töi­dä ih­me­te­on to­teu­tu­mi­sen.

To­si­a­sia oli kui­ten­kin se, et­tä mies oli saa­nut nä­kön­sä ja pa­ran­ta­ja oli ol­lut tuo mies, joka hei­dän mie­les­tään her­ja­si Ju­ma­laa väit­tä­mäl­lä ole­van­sa Ju­ma­lan Poi­ka. Hei­dän pu­hees­saan esiin­tyi usein sana syn­ti­nen, ja se tar­koit­ti ai­na mui­ta ih­mi­siä – ei hei­tä it­se­ään. Myös Jee­sus oli hei­dän mie­les­tään syn­ti­nen.

Ju­ma­lan Sa­nan va­los­sa jo­kai­nen ih­mi­nen on syn­ti­nen. Ai­noa syn­ni­tön oli Jee­sus. Tätä ei­vät fa­ri­seuk­set hen­gel­li­ses­ti so­keil­la sil­mil­lään voi­neet näh­dä. Kun nä­kön­sä saa­nut mies sa­noi fa­ri­seuk­sil­le: “Iki­päi­vä­nä ei ole kuul­tu, et­tä joku oli­si avan­nut so­ke­a­na syn­ty­neen sil­mät. Jos hän ei oli­si Ju­ma­lan mies, hän ei oli­si pys­ty­nyt sel­lai­seen.” (Joh. 9:32,33.) Tämä oli fa­ri­seuk­sil­le vii­mei­nen pi­sa­ra, ja he ajoi­vat mie­hen pois.

Sai­raat tar­vit­se­vat pa­ran­ta­jaa

Ul­ko­na mies ta­pa­si Jee­suk­sen uu­del­leen. Jee­sus ei aja­nut mies­tä pois luo­taan, vaan pa­ra­ni myös hen­gel­li­ses­tä so­keu­des­ta. Näin Jee­suk­sen sa­no­jen mu­kai­ses­ti Ju­ma­lan teot tu­li­vat jul­ki. Jee­sus lä­he­tet­tiin maa­il­maan te­ke­mään ih­mei­tä ja tun­nus­te­ko­ja, jot­ta ih­mi­set us­koi­si­vat Ju­ma­lan voi­maan.

Jee­sus kävi kes­kus­te­lua fa­ri­seus­ten kans­sa. Hän sa­noi: ”Minä olen tul­lut tä­hän maa­il­maan pan­nak­se­ni toi­meen tuo­mi­on: so­ke­at saa­vat nä­kön­sä ja nä­ke­vis­tä tu­lee so­kei­ta.” Hän sa­noi myös ope­tus­lap­sil­le: “Minä olen maa­il­man valo”. Toi­saal­la Jee­sus myös vas­ta­si heil­le: ”Ei­vät ter­veet tar­vit­se pa­ran­ta­jaa, vaan sai­raat. En minä ole tul­lut kut­su­maan hurs­kai­ta, vaan syn­ti­siä, jot­ta he kään­tyi­si­vät.” (Luuk. 5:31,32.)

Jee­sus on tul­lut syn­tis­ten ja syyl­lis­ten Va­pah­ta­jak­si. Hä­nen ke­ho­tusk­sen­sa va­paut­taa taa­kois­ta: Kään­ty­kää, teh­kää pa­ran­nus ja us­ko­kaa evan­ke­liu­mi!

Evan­ke­liu­mi: Joh. 9:1–7, 39–41

Raa­mat­tu 1992: Tien si­vus­sa Jee­sus näki mie­hen, joka oli syn­ty­mäs­tään saak­ka ol­lut so­kea. Ope­tus­lap­set ky­syi­vät hä­nel­tä: ”Rab­bi, kuka on teh­nyt sen syn­nin, jon­ka vuok­si hän on syn­ty­nyt so­ke­a­na? Hän it­se­kö vai hä­nen van­hem­pan­sa?” Jee­sus vas­ta­si: ”Ei hän ei­vät­kä hä­nen van­hem­pan­sa. Niin on ta­pah­tu­nut, jot­ta Ju­ma­lan teot tu­li­si­vat hä­nes­sä jul­ki. Nyt, kun vie­lä on päi­vä, mei­dän on teh­tä­vä nii­tä te­ko­ja, joi­ta lä­het­tä­jä­ni meil­tä odot­taa. Tu­lee yö, ei­kä sil­loin ku­kaan ky­ke­ne te­ke­mään työ­tä. Niin kau­an kuin olen maa­il­mas­sa, minä olen maa­il­man valo.” Näin sa­not­tu­aan Jee­sus syl­käi­si maa­han, teki syl­jes­tä tah­naa, si­ve­li sitä mie­hen sil­miin ja sa­noi: ”Mene Si­lo­an al­taal­le ja pe­sey­dy.” -- Al­taan nimi mer­kit­see: lä­he­tet­ty. -- Mies meni, pe­sey­tyi ja pa­la­si nä­ke­vä­nä. – – 39 Jee­sus sa­noi: ”Minä olen tul­lut tä­hän maa­il­maan pan­nak­se­ni toi­meen tuo­mi­on: so­ke­at saa­vat nä­kön­sä ja nä­ke­vis­tä tu­lee so­kei­ta.” Muu­ta­mat fa­ri­seuk­set, jot­ka oli­vat sii­nä lä­hel­lä, ky­syi­vät tä­män kuul­les­saan: ”Et kai tar­koi­ta, et­tä me­kin olem­me so­kei­ta?” Jee­sus vas­ta­si: ”Jos oli­sit­te so­kei­ta, tei­tä ei syy­tet­täi­si syn­nis­tä, mut­ta te väi­tät­te nä­ke­vän­ne, ja sen täh­den syn­ti py­syy teis­sä.”

Bib­lia: Ja Jee­sus, käy­den ohit­se, näki ih­mi­sen, joka oli so­ki­a­na syn­ty­nyt. Ja hä­nen ope­tus­lap­sen­sa ky­syi­vät hä­nel­tä, sa­no­en: Mes­ta­ri, kuka syn­tiä teki, tä­mä­kö eli hä­nen van­hem­pan­sa, et­tä hä­nen piti so­ki­a­na syn­ty­män? Jee­sus vas­ta­si: ei tämä syn­tiä teh­nyt ei­kä hä­nen van­hem­pan­sa; mut­ta et­tä Ju­ma­lan työt hä­nes­sä il­moi­tet­tai­siin. Mi­nun tu­lee teh­dä hä­nen töi­tän­sä, joka mi­nun lä­het­ti, niin kau­van kuin päi­vä on. Yö tu­lee, kos­ka ei ken­kään tai­da työ­tä teh­dä. Niin kau­van kuin minä olen maa­il­mas­sa, niin olen minä maa­il­man val­keus. Kuin hän tä­män sa­no­nut oli, syl­ki hän maa­han ja teki loan syl­jes­tä ja voi­te­li so­ki­an sil­mät lo­al­la. Ja sa­noi hä­nel­le: mene ja pese it­ses lam­mi­kos­sa Si­lo­am, se on niin pal­jo kuin: lä­he­tet­ty. Niin hän meni ja pesi it­sen­sä ja tuli nä­ke­mään. – – Ja Jee­sus sa­noi: minä tu­lin tuo­mi­ol­le tä­hän maa­il­maan, et­tä ne, jot­ka ei näe, pi­tää nä­ke­män, ja ne, jot­ka nä­ke­vät, pi­tää so­ki­ak­si tu­le­man. Ja muu­ta­mat Pha­ri­se­a­lai­sis­ta, jot­ka hä­nen ty­kö­nän­sä oli­vat, kuu­li­vat nä­mät ja sa­noi­vat hä­nel­le: olem­me­ko me­kin so­ki­at? Jee­sus sa­noi heil­le: jos te so­ki­at oli­sit­te, niin ei oli­si teil­lä syn­tiä; mut­ta et­tä te sa­not­te: me nä­em­me, sen­täh­den tei­dän syn­tin­ne py­syy.