H.H
H.H
Jussi Karjula
Jeesuksen opetus on yksinkertainen ja selkeä: luottakaa Isään ja luottakaa minuun – Jumala ohjaa ja kantaa koko luomakuntaansa voimallaan.
Sunnuntain evankeliumiteksti on katkelma Jeesuksen vuorisaarnasta. Kuulijana oli tavallista kansaa. Osa oli kuullut Jeesuksen puhetta aiemminkin, ja oli myös saanut löytää Jumalan valtakunnan. Osa oli luultavasti ensimmäistä kertaa kuulemassa Jeesuksen saarnaa. Vuorisaarnan vaikutus ihmisissä oli suuri, he olivat hämmästyksissään Jeesuksen opetuksista (Matt. 7:28). Puheen voima oli lähtöisin Jumalasta.
Jeesuksen kutsu ja viesti poikkesi muista opettajista, jotka olivat kehottaneet harjoittamaan uskontoa lain tekoja noudattaen. Jeesus lupasi uskomisen lahjana ikuisen elämän taivaassa. ”Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanoman tuojan askelet! Hän ilmoittaa rauhan tulon, tuo suuren ilosanoman, hän tuo pelastuksen sanoman ja sanoo Siionille: Sinun Jumalasi on nyt kuningas!” (Jes. 52:7).
Huolehtiminen on turhaa
Vuorisaarnan kohta sisälsi myös kehotuksen huolettomuuteen ja luottamukseen tulevaisuuden suhteen. Jeesus opetti: ”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut!”
Jeesus ei tarkoittanut, että meidät vapautettaisiin oman kutsumuksemme tehtävistä huolettomuuteen ja laiskuuteen. Luther neuvoo, että työtä tehden välttyy monilta kiusauksilta ja synnin tilaisuuksilta.
Uskon kautta avautuu ymmärrys, että saa ahkeroida ja tehdä työtä ja tehtäviä niin kuin tekisi ne itse Jumalalle. Vuorisaarnassa Jeesus muistuttaa myös siitä, ettei sydäntä kiinnitettäisi ajallisiin aarteisiin vaan taivaallisiin. Ihmisen on mahdotonta palvella samanaikaisesti kahta herraa, Jumalaa ja mammonaa (Matt. 6:24).
Jeesus näki ja tunsi, miten voimakkaasti maailma vetää ihmistä puoleensa. Hän tahtoi kääntää seuraajiensa katseet paljon arvokkaampiin asioihin kuin mitä ajalliset parhaimmillaankin ovat. Maan päällä koi syö ja ruoste raiskaa paljon, siksi kannattaa etsiä kestävää aarretta – Jumalan valtakuntaa (Matt. 6:19–20).
Jeesuksen opetus on yksinkertainen ja selkeä: luottakaa Isään ja luottakaa minuun. Jumala ohjaa ja kantaa koko luomakuntaansa voimallaan. Hänen tahtonsa on hyvä.
Uskossa on lupauksia
Jeesus ei kumonnut Jumalan lakia. Hän piti sitä arvossaan, mutta laki ei saanut aikaan uskoa ihmisen sydämessä. Syntejään katuva ja tunnon rauhaa etsivä saa avun Jumalalta. Uskon saa vastaanottaa lahjana, yksin armosta, Kristuksen täydellisen sovitustyön tähden.
Uskovaiset ihmiset toimivat Jumalan sanan lähettiläinä. Heillä on synninpäästön avaimet. Kun maan päällä saarnataan synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä, ovat ne taivaassakin anteeksi annetut. (Matt. 16:19; Joh. 20:22–23.)
Usko voi auttaa myös vaikeuksien yli, sillä uskolla on sekä ajallisen että ikuisen elämän lupaus. Jumalan huolenpito on käsittämättömän suuri. Hän antaa tahtonsa mukaan saattajia elämän matkalle. Matkaystävät kulkevat toinen toistaan auttaen ja rohkaisten.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Ajankohtaiskirja 2025 ottaa Jumalan sanan pohjalta kantaa moniin aikamme keskusteluissa esille tuleviin kysymyksiin.
Kertomuksia taitekohdista, joissa tehdään elämän suurimpia ratkaisuja: Mihin joukkoon haluan kuulua?