Heik­ki Saa­ri­kos­ki

Jo­kai­nen us­ko­vai­nen on kut­sut­tu pi­tä­mään esil­lä Ju­ma­lan sa­naa täs­sä maa­il­mas­sa pu­heel­laan ja elä­mäl­lään.

Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi on Jee­suk­sen vuo­ri­saar­nas­ta, joka on hä­nen pi­sin yh­te­näi­nen puhe omil­le seu­raa­jil­leen. Edel­li­ses­sä kirk­ko­kä­si­kir­jas­sa päi­vän teks­ti oli py­häin­päi­vän evan­ke­liu­mi, ja se liit­tyy­kin olen­nai­ses­ti vuo­ri­saar­nan al­kuun, jos­sa Jee­sus ker­too au­tu­aan eli on­nel­li­sen ih­mi­sen tun­to­merk­ke­jä.

Jee­suk­sen pu­hees­ta käy sel­ke­äs­ti esil­le, et­tä kris­tit­ty on tais­te­lus­sa pa­han val­taa vas­taan maan pääl­lä elä­es­sään ja seu­ra­tes­saan us­kos­sa Va­pah­ta­jaa Jee­sus­ta Kris­tus­ta. Jee­suk­sen ker­to­man mu­kaan hä­nen seu­raa­jan­sa ko­ke­vat us­kon kil­voi­tuk­ses­sa hen­gel­lis­tä köy­hyyt­tä, mur­het­ta, näl­kää ja ja­noa van­hurs­kau­teen sekä pilk­kaa ja vai­noa Jee­suk­sen seu­raa­mi­sen täh­den. Näis­tä vai­vois­ta ja taa­kois­ta joh­tu­en Her­ran seu­raa­ja saat­taa jos­kus jopa epäil­lä omaa us­ko­aan ja sen nä­ky­mis­tä toi­sil­le ih­mi­sil­le. Us­ko­vai­nen on kui­ten­kin on­nel­li­nen, kos­ka hän saa kai­kis­sa vai­vois­sa avun Ju­ma­lal­ta. Hän saa tur­vau­tua us­kos­sa Her­raan ja ol­la hä­nen var­je­luk­ses­taan ja voi­mas­taan osal­li­se­na.

Elä­vä sana va­lai­see

To­del­li­nen valo on läh­töi­sin kol­miyh­tei­ses­tä Ju­ma­las­ta jo luo­mi­sen työs­tä al­ka­en. ”Ju­ma­la, joka sa­noi: Tul­koon pi­mey­teen valo, va­lai­si it­se mei­dän sy­dä­mem­me. Näin Ju­ma­lan kirk­kaus, joka sä­tei­lee Kris­tuk­sen kas­voil­ta, opi­taan tun­te­maan ja se le­vit­tää va­lo­aan.” (2. Kor. 4: 6.) Tuo valo ei ole mi­tään luon­nol­lis­ta ais­tein ha­vait­ta­vaa ja jär­jel­lä ym­mär­ret­tä­vää va­loa, vaan se valo on Ju­ma­lan sana: ”Si­nun sa­na­si on lamp­pu, joka va­lai­see as­ke­lee­ni, se on valo mat­kal­la­ni” (Ps. 119: 105).

Ju­ma­lan sa­nan kirk­kaus tuli maan pääl­le hä­nen Po­jas­saan. Jee­sus sa­noi: ”Minä olen maa­il­man valo. Se, joka seu­raa mi­nua, ei kul­je pi­me­äs­sä, vaan hä­nel­lä on elä­män valo.” (Joh. 8: 12.) Her­ran sana on elä­vä sana, joka va­lai­see ja il­moit­taa oi­ke­an ja vää­rän ja sen, kuin­ka ih­mi­nen pe­las­tuu ai­no­as­taan Ju­ma­lan ar­mos­ta, ei­kä omien töi­den tai on­nis­tu­mi­sien pe­rus­teel­la.

Suo­la­na ja va­lo­na maa­il­mas­sa

Omil­le seu­raa­jil­leen, niil­le, jot­ka kuun­te­li­vat tuo­ta pu­het­ta ja us­koi­vat hä­neen, Jee­sus sa­noi hei­dän ole­van maan suo­la ja maa­il­man valo. Tä­män Jee­sus to­te­si heil­le, riip­pu­mat­ta sii­tä, mil­lai­sek­si ope­tus­lap­set it­sen­sä omas­sa mie­les­sään ja kil­voi­tuk­ses­saan tun­si­vat ja ko­ki­vat.

Jo­kai­nen us­ko­vai­nen on kut­sut­tu pi­tä­mään esil­lä Ju­ma­lan sa­naa täs­sä maa­il­mas­sa pu­heel­laan ja elä­mäl­lään. Sii­nä mais­tuu suo­la ja nä­kyy valo, sil­lä Her­ran sa­nan voi­ma on Py­häs­sä Hen­ges­sä ei­kä ih­mi­ses­sä. Tuon teh­tä­vän täh­den Ju­ma­la pi­tää vie­lä val­ta­kun­taan­sa maan pääl­lä ih­mis­ten kes­kel­lä. Hä­nen tah­ton­sa on, et­tä kaik­ki ih­mi­set sai­si­vat elä­män va­lon ja pe­las­tui­si­vat pa­ho­lai­sen val­las­ta.

Seu­ra­kun­ta on kau­pun­ki vuo­rel­la

Maa­il­mas­sa, ih­mis­ten kes­kel­lä, Ju­ma­lan seu­ra­kun­ta on kuin vuo­rel­la ole­va kau­pun­ki. Sitä ei voi­da peit­tää ei­kä pii­lot­taa, vaan se nä­kyy Ju­ma­lan van­hurs­kaut­ta­van sa­nan täh­den. Vain tuos­ta kau­pun­gis­ta, Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­ta, kuu­luu an­teek­si­an­ta­muk­sen so­vin­to­saar­na. Jo­kai­sen, joka ha­lu­aa tul­la au­tu­aak­si, pi­tää kuul­la ja us­koa tuo saar­na. Se sana siir­tää vie­lä­kin ih­mi­sen hen­gel­li­ses­tä pi­mey­des­tä Ju­ma­lan ih­meel­li­seen va­loon (1. Piet. 2:9).

Ju­ma­lan sa­nan va­los­sa eli­vät ai­ka­naan Jee­suk­sen ope­tus­lap­set ja apos­to­lit. Vaik­ka he lan­ke­si­vat mo­nes­ti elä­mäs­sään, he tur­vau­tui­vat tuo­hon sa­naan ja evan­ke­liu­min lu­pauk­seen syn­tien an­teek­si saa­mi­ses­ta. Evan­ke­liu­mi puh­dis­taa oman­tun­non syn­nis­tä, ja Kris­tuk­sen valo hei­jas­tuu edel­leen ym­pä­röi­vään maa­il­maan, ja suo­la­kin säi­lyt­tää ma­kun­sa.

Evan­ke­liu­mi­teks­ti Matt. 5:13–16

Raa­mat­tu 1992: "Te olet­te maan suo­la. Mut­ta jos suo­la me­net­tää ma­kun­sa, mil­lä se saa­daan suo­lai­sek­si? Ei se kel­paa enää mi­hin­kään: se hei­te­tään me­ne­mään, ja ih­mi­set tal­laa­vat sen jal­koi­hin­sa. "Te olet­te maa­il­man valo. Ei kau­pun­ki voi py­syä kät­kös­sä, jos se on yl­hääl­lä vuo­rel­la. Ei­kä lamp­pua, kun se sy­ty­te­tään, pan­na va­kan al­le, vaan lam­pun­jal­kaan. Sii­tä sen valo lois­taa kai­kil­le huo­nees­sa ole­vil­le. Näin lois­ta­koon tei­dän­kin va­lon­ne ih­mi­sil­le, jot­ta he nä­ki­si­vät tei­dän hy­vät te­kon­ne ja ylis­täi­si­vät Isään­ne, joka on tai­vais­sa.

Bib­lia: Te olet­te maan suo­la: jos siis suo­la tu­lee maut­to­mak­si, mil­lä sit­te suo­la­taan? Ei se enään kel­paa mi­hin­kään, vaan hei­tet­tää pois ja ih­mi­sil­tä tal­lat­taa. Te olet­te maa­il­man val­keus. Ei sitä kau­pun­kia tai­de­ta peit­tää, joka vuo­rel­la on, ei­kä kynt­ti­lää sy­ty­te­tä ja pan­na va­kan al­le, vaan kynt­ti­lä­jal­kaan, va­lai­se­maan kaik­kia, jot­ka huo­nees­sa ovat. Näin va­lis­ta­koon tei­dän val­keu­ten­ne ih­mis­ten edes­sä, et­tä he nä­ki­si­vät tei­dän hy­vät työn­ne, ja kun­ni­oit­tai­si­vat tei­dän Isään­ne, joka on tai­vais­sa.