JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

​Kuka on lä­him­mäi­se­ni?

Sana sunnuntaiksi
10.9.2014 0.00

”Ken on mun lä­him­mäi­se­ni ja ketä eläis­sä­ni myös mi­nun tu­lee ra­kas­taa kuin omaa it­se­ä­ni?” (Vk. 431.) Si­vis­tys­sa­na­kir­jan mu­kaan lä­him­mäi­nen on us­kon­nol­li­nen sana ja tar­koit­taa lä­heis­tä ih­mis­tä, oman kan­san jä­sen­tä tai ys­tä­vää. Kos­ka sana on us­kon­nol­li­nen, on hyvä et­siä tar­kem­paa vas­taus­ta Raa­ma­tus­ta. Kuka siis on lä­him­mäi­se­ni?

Teks­tim­me on pie­ni kat­kel­ma Vuo­ri­saar­nas­ta. Jee­sus piti pit­kän, kol­me lu­kua kes­tä­vän saar­nan­sa to­den­nä­köi­ses­ti Gen­ne­sa­re­tin jär­ven poh­jois­puo­lel­la, lä­hel­lä Ka­per­nau­min kau­pun­kia ole­val­la vuo­rel­la. Hän meni heti asi­an yti­meen: ”Teil­le on ope­tet­tu: ’Ra­kas­ta lä­him­mäis­tä­si ja vi­haa vi­ha­mies­tä­si’”.

Sa­nois­sa tii­vis­tyy juu­ta­lais­ten ajat­te­lu­ta­pa: oi­keus kos­toon ja oi­keus an­taa sa­mal­la mi­tal­la ta­kai­sin (2. Moos. 21). Jo ai­kai­sem­min sa­mas­sa Vuo­ri­saar­nas­sa Jee­sus oli opet­ta­nut: ”Jos joku lyö si­nua oi­ke­al­le pos­kel­le, kään­nä hä­nel­le va­sen­kin” (Matt. 5:39). Nyt hän sa­noi asi­as­ta vie­lä vah­vem­min: ”Ra­kas­ta­kaa vi­ha­mie­hi­än­ne ja ru­koil­kaa vai­noo­jien­ne puo­les­ta.”

On help­po ra­kas­taa ih­mis­tä, jon­ka kans­sa me­nee hy­vin ja jon­ka kans­sa on help­po kes­kus­tel­la, mut­ta ”mitä eri­no­mais­ta sii­nä on? Ei­vät­kö pa­ka­nat­kin tee niin?” Kuin­ka mie­lel­läm­me ohit­tai­sim­me sa­naa­kaan sa­no­mat­ta ih­mi­sen, jon­ka kans­sa meil­lä on huo­not vä­lit. Ruma, epä­koh­te­li­as ja yli­mie­li­nen käy­tös on lä­hel­lä mei­tä jo­kais­ta.

Isä ja­kaa hy­vyyt­tään kai­kil­le

Teem­me hel­pos­ti ra­jo­ja tois­tem­me vä­lil­le. Aset­te­lem­me ih­mi­siä ar­vo­as­tei­kos­sa kor­ke­am­mal­le tai ma­ta­lam­mal­le. Ju­ma­la ei tee niin. Hän on ta­sa­puo­li­nen ja ”an­taa au­rin­kon­sa nous­ta niin hy­vil­le kuin pa­hoil­le.”

Ju­ma­la ja­kaa hy­vyyt­tään kai­kil­le ih­mi­sil­le lä­het­tä­mäl­lä sa­teen ”niin hurs­kail­le kuin ju­ma­lat­to­mil­le”. Me­kään em­me saa syr­jiä ke­tään us­kon, ro­dun, kie­len tai kult­tuu­rin vuok­si. ”Oi Her­ra, kaik­ki pääl­lä maan loit lä­him­mäi­sik­sem­me myös kie­lel­tään ja us­kol­taan niin vie­raat toi­sil­lem­me” (Vk. 431). Lä­him­mäi­se­ni on se, joka on vie­res­sä­ni juu­ri nyt, tai se, jon­ka koh­taan sa­tun­nai­ses­ti mat­kal­la­ni, työs­sä­ni tai va­paa-ajal­la­ni.

Rak­kaus on suu­rin

Kaik­ki ih­mi­set kai­paa­vat rak­kaut­ta ja hy­väk­syn­tää. Sik­si on hyvä lu­kea Paa­va­lin kir­joit­ta­maa kau­nis­ta rak­kau­den ylis­tys­lau­lua ai­na uu­des­taan (1. Kor. 13). ­Niin sa­no­tus­sa kul­tai­ses­sa sään­nös­sä on elä­män­mit­tai­nen kou­lu: ”Kaik­ki, min­kä tah­dot­te ih­mis­ten te­ke­vän teil­le, teh­kää te heil­le” (Matt. 7:12).

Li­säk­si Jee­sus tii­vis­tää tär­keim­män elä­mä­noh­jeen muu­ta­mal­la sa­nal­la: ”Ra­kas­ta Her­raa, Ju­ma­laa­si, koko sy­dä­mes­tä­si. – – Ra­kas­ta lä­him­mäis­tä­si niin kuin it­se­ä­si.” (Matt. 22:37–39.) Kun­pa kul­tai­nen sään­tö ja rak­kau­den kak­sois­käs­ky to­teu­tui­si­vat täs­sä maa­il­mas­sa. Ei oli­si vi­haa, kat­ke­ruut­ta, so­tia ei­kä ri­kol­li­suut­ta ih­mis­ten ja kan­so­jen vä­lil­lä.

Suu­rin rak­kaus on sii­nä, et­tä Ju­ma­la uh­ra­si oman rak­kaan Poi­kan­sa kaik­kien ih­mis­ten syn­tien so­vit­ta­mi­sek­si (Joh. 3:16). Hä­nen rak­kau­ten­sa mei­tä koh­taan oli ja on mit­taa­ma­ton.

Ju­ma­lan Poi­ka ris­til­lä riip­pu­es­saan, ki­pu­jen ja kär­si­myk­sen kes­kel­lä­kin, ru­koi­li Isää an­ta­maan an­teek­si vai­noo­jil­leen ja pilk­kaa­jil­leen (Luuk. 23:34). Jee­sus oli täyn­nä ar­moa ja an­teek­si­an­ta­mus­ta. On on­nel­lis­ta teh­dä mat­kaa ar­mon ja an­teek­si­an­ta­muk­sen va­ras­sa.

Ar­to Heik­ki­lä

Raa­ma­tun­koh­tia, joi­hin kir­joi­tus poh­jau­tuu:

14. sun­nun­tai hel­lun­tais­ta: Ps. 112:5–9; 1. Sam. 24:9–12, 17–21; 1. Joh. 3:11–18; Matt. 5:43–48

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 10.9.2014.