JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Kut­su Ju­ma­lan val­ta­kun­taan kuu­luu kai­kil­le

Sana sunnuntaiksi
13.6.2021 8.00

Juttua muokattu:

4.6. 09:54
2021060409543120210613080000

Erja Hatula

Erja Hatula

Teri Hil­tu­nen

Kut­su Ju­ma­lan val­ta­kun­taan si­säl­tää lu­pauk­sen rau­has­ta, va­pau­des­ta ja ilos­ta Py­häs­sä Hen­ges­sä. Jee­suk­sen seu­ras­sa saa ol­la hy­väs­sä tur­vas­sa.

Kun Jee­sus aloit­ti jul­ki­sen toi­min­nan, hän saar­na­si Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mia: ”Ai­ka on täyt­ty­nyt, Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on tul­lut lä­hel­le. Kään­ty­kää ja us­ko­kaa hyvä sa­no­ma!” (Mark. 1:15.) Ju­ma­lan an­ta­ma lu­paus va­pah­ta­jas­ta oli täyt­ty­nyt.

Kut­su Ju­ma­lan val­ta­kun­taan ei ole mikä ta­han­sa kut­su, vaan se si­säl­tää lu­pauk­sen rau­has­ta, va­pau­des­ta ja ilos­ta Py­häs­sä hen­ges­sä. Kut­su ei ra­joit­tu­nut Jee­suk­sen ai­kaan. Hän an­toi omil­leen teh­tä­vän. Ylös­nou­se­muk­sen jäl­keen Jee­sus tuli ope­tus­las­ten kes­kel­le ja sa­noi: ”Rau­ha teil­le! Niin kuin Isä on lä­het­tä­nyt mi­nut, niin lä­he­tän minä tei­dät. Sa­not­tu­aan tä­män hän pu­hal­si hei­tä koh­ti ja sa­noi: Ot­ta­kaa Pyhä Hen­ki. Jol­le te an­nat­te syn­nit an­teek­si, hä­nel­le ne ovat an­teek­si an­ne­tut. Jol­ta te kiel­lät­te an­teek­si­an­non, hän ei saa syn­te­jään an­teek­si.” (Joh. 20: 19–23.) Jee­suk­sen työ jat­kuu Py­hän hen­gen työ­nä hä­nen val­ta­kun­nas­saan.

Kut­su Ju­ma­lan val­ta­kun­taan

Jee­sus esit­ti kut­sun Ju­ma­lan val­ta­kun­taan: “Seu­raa mi­nua!” Jee­sus oli mat­kal­la Je­ru­sa­le­miin. Hän koh­ta­si kol­me ih­mis­tä, joi­den kans­sa hän kes­kus­te­li seu­raa­mi­ses­taan. En­sim­mäi­sel­lä mie­hel­lä vai­kut­ti ole­van pa­la­va halu seu­ra­ta Jee­sus­ta: ”Minä seu­raan si­nua, min­ne iki­nä me­net­kin.” Jee­sus kui­ten­kin vas­ta­si hä­nel­le: ”Ke­tuil­la on luo­lan­sa ja tai­vaan lin­nuil­la pe­sän­sä, mut­ta Ih­mi­sen Po­jal­la ei ole, mi­hin pään­sä kal­lis­tai­si” (Luuk. 9:58).

Jee­sus saat­toi ku­va­ta vas­tauk­sel­laan ai­kan­sa ih­mis­ten suh­tau­tu­mis­ta hä­neen: ”Hän tuli omaan maa­il­maan­sa, mut­ta hä­nen oman­sa ei­vät ot­ta­neet hän­tä vas­taan” (Joh. 1:11). Toi­saal­ta hän saat­toi ku­va­ta, mitä hä­nen seu­raa­mi­sen­sa ih­mi­sen elä­mäs­sä tar­koit­taa: jo­ka­päi­väi­sen ris­tin kan­ta­mis­ta. Jee­suk­sen ja mie­hen kes­kus­te­lus­sa mies ei kiel­lä tun­te­mas­ta pa­la­vaa­kin ha­lua seu­ra­ta Jee­sus­ta, tai tun­tea ai­toa iloa sii­tä. Jee­suk­sen seu­raa­mi­nen on rau­haa, va­paut­ta ja iloa. Eh­kä tämä kes­kus­te­lu muis­tut­taa kui­ten­kin, et­tä Jee­sus­ta ei voi seu­ra­ta omas­ta ha­lus­ta, vaan Ju­ma­lan ar­mos­ta.

Pa­ran­nus­ta ei kan­na­ta siir­tää

Toi­sel­le ih­mi­sel­le Jee­sus esit­ti kut­sun: “Seu­raa mi­nua!” Mies ei kiel­täy­ty­nyt, mut­ta ha­lu­si en­sin käy­dä hau­taa­mas­sa isän­sä. Juu­ta­lai­sen pe­rin­teen mu­kaan po­jan tuli huo­leh­tia van­he­ne­vas­ta isäs­tään ja hä­nen hau­taa­mi­ses­taan. Jee­suk­sen vas­taus vai­kut­taa ty­lyl­tä: ”An­na kuol­lei­den hau­da­ta kuol­leen­sa. Läh­de sinä ju­lis­ta­maan Ju­ma­lan val­ta­kun­taa” (Luuk. 9:60). Eh­kä mies ajat­te­li te­ke­vän­sä pa­ran­nuk­sen myö­hem­min. Jee­suk­sen vas­taus ei an­ta­nut vaih­to­eh­to­ja. Pa­ran­nus­ta ei kan­na­ta siir­tää. Edes tär­ke­ät ja hy­vät pe­rin­teet ei­vät saa ol­la es­tee­nä seu­ra­ta tätä kut­sua.

Kol­mas ih­mi­nen ha­lu­si käy­dä en­sin hy­väs­te­le­mäs­sä ko­ti­vä­ken­sä. Hä­nel­le Jee­sus vas­ta­si: ”Joka tart­tuu au­raan ja kat­soo taak­seen, ei ole so­pi­va Ju­ma­lan val­ta­kun­taan” (Luuk. 9:62). Ken­ties mies ha­lu­si ha­kea ko­ti­vä­el­tään hy­väk­syn­tää Jee­suk­sen seu­raa­mi­sel­le. Pa­ran­nus­ta ei voi pe­rus­taa toi­sen hy­väk­syn­näl­le ei­kä omien hy­vien töi­den va­raan. Us­koa ei voi omis­taa jär­jen kaut­ta.

Hy­väs­sä tur­vas­sa

Pa­ran­nus on mie­len­muu­tos, jon­ka saa ai­kaan Ju­ma­lan ar­mah­ta­va rak­kaus. Ju­ma­lan rak­kaus saa ai­kaan elä­vän us­kon. Us­ko joh­taa us­kon­kuu­li­ai­suu­teen. Us­kon­kuu­li­ai­suus on ha­lua elää Ju­ma­lan sa­nan oh­jei­den mu­kai­ses­ti. Paa­va­li kir­joit­ti: ”Ju­ma­lan ar­mo on näet il­mes­ty­nyt pe­las­tuk­sek­si kai­kil­le ih­mi­sil­le, ja se kas­vat­taa mei­tä hyl­kää­mään ju­ma­lat­to­muu­den ja maa­il­mal­li­set hi­mot ja elä­mään hil­li­tys­ti, oi­ke­a­mie­li­ses­ti ja Ju­ma­laa kun­ni­oit­ta­en täs­sä maa­il­mas­sa, kun odo­tam­me au­tu­aan toi­vom­me to­teu­tu­mis­ta, suu­ren Ju­ma­lan ja Va­pah­ta­jam­me Jee­suk­sen Kris­tuk­sen kirk­kau­den il­mes­ty­mis­tä.” (Tit. 2: 11–13)

Jee­suk­sen kut­su: “Seu­raa mi­nua!” ei ole vain kut­su pa­ran­nuk­seen. Se on kut­su elä­mään hä­nen seu­ras­saan. Jee­suk­sen seu­ras­sa saa ol­la hy­väs­sä tur­vas­sa: ”Ja kat­so, minä olen tei­dän kans­san­ne kaik­ki päi­vät maa­il­man lop­puun as­ti” (Matt 28:20). Hän hoi­taa val­ta­kun­nas­saan ar­mo­lah­joil­laan ja kul­jet­taa koh­ti ian­kaik­kis­ta elä­mää.

Luuk. 9:57–62

Raa­mat­tu 1992: Kun he te­ki­vät tai­val­ta, muu­an mies sa­noi Jee­suk­sel­le: ”Minä seu­raan si­nua, min­ne iki­nä me­net­kin.” Jee­sus sa­noi hä­nel­le: ”Ke­tuil­la on luo­lan­sa ja tai­vaan lin­nuil­la pe­sän­sä, mut­ta Ih­mi­sen Po­jal­la ei ole, mi­hin pään­sä kal­lis­tai­si.” Erääl­le toi­sel­le Jee­sus sa­noi: ”Seu­raa mi­nua!” Tämä vas­ta­si: ”Her­ra, an­na mi­nun en­sin käy­dä hau­taa­mas­sa isä­ni.” Mut­ta Jee­sus sa­noi hä­nel­le: ”An­na kuol­lei­den hau­da­ta kuol­leen­sa. Läh­de sinä ju­lis­ta­maan Ju­ma­lan val­ta­kun­taa.” Vie­lä eräs toi­nen sa­noi: ”Her­ra, minä seu­raan si­nua, mut­ta an­na mi­nun en­sin käy­dä hy­väs­te­le­mäs­sä ko­ti­vä­ke­ni.” Hä­nel­le Jee­sus vas­ta­si: ”Joka tart­tuu au­raan ja kat­soo taak­seen, ei ole so­pi­va Ju­ma­lan val­ta­kun­taan.”

Bib­lia: Ja ta­pah­tui hei­dän va­el­tais­san­sa, et­tä yk­si tiel­lä sa­noi: minä seu­raan si­nua, ku­hun­kas ikä­nä me­net, Her­ra. Ja Je­sus sa­noi hä­nel­le: ke­tuil­la ovat luo­lat ja tai­vaan lin­nuil­la pe­sät; mut­ta ei ih­mi­sen Po­jal­la ole, ku­hun­ka hän pään­sä kal­lis­taa. Mut­ta hän sa­noi toi­sel­le: seu­raa mi­nua! niin se sa­noi: Her­ra, sal­li mi­nun en­sin men­nä hau­taa­maan isää­ni. Niin Je­sus sa­noi hä­nel­le: an­na kuol­leet hau­da­ta kuol­lei­tan­sa; mut­ta mene sinä ja ju­lis­ta Ju­ma­lan val­ta­kun­taa. Ja toi­nen myös sa­noi: Her­ra, minä seu­raan si­nua, mut­ta sal­li mi­nun en­sin men­nä hy­väs­ti jät­tä­mään nii­tä, jot­ka ko­to­na­ni ovat. Mut­ta Je­sus sa­noi hä­nel­le: kuka ikä­nä kä­ten­sä au­raan las­kee ja taak­sen­sa kat­soo, ei se ole so­ve­li­as Ju­ma­lan val­ta­kun­taan.

20.1.2022

Me saim­me kat­sel­la hä­nen kirk­kaut­taan, kirk­kaut­ta, jon­ka Isä ai­no­al­le Po­jal­le an­taa.

Joh. 1:14

Viikon kysymys