Pek­ka Pel­to­mä­ki

Jee­sus muis­tut­taa, et­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­nan suu­rin on nöy­rä ja lap­sen­mie­li­nen, sil­lä evan­ke­liu­min voi­ma on yk­si­no­maan Ju­ma­las­ta.

Kirk­ko­vuo­des­sa Mik­ke­lin­päi­vää vie­te­tään las­ten ja en­ke­lien päi­vä­nä. En­ke­lit ku­va­taan Raa­ma­tus­sa Ju­ma­lan sa­nan­saat­ta­ji­na, jot­ka suo­je­le­vat ja opas­ta­vat ih­mi­siä ja muis­tut­ta­vat hei­tä Ju­ma­lan tah­don mu­kai­ses­ta elä­mäs­tä. Sa­nan­saat­ta­jia ovat myös Ju­ma­lan lap­set, jot­ka ei­vät puhu omas­ta vii­sau­des­taan, vaan toi­mi­vat Py­hän Hen­gen joh­da­tuk­ses­sa. He kut­su­vat ih­mi­siä pa­ran­nuk­seen, loh­dut­ta­vat, roh­kai­se­vat ja ju­lis­ta­vat toi­voa.

Ju­ma­lal­la on mah­dol­lis­ta lä­het­tää en­ke­lin­sä aut­ta­maan hei­tä, jot­ka pyy­tä­vät hä­nel­tä apua asuin­pai­kas­ta riip­pu­mat­ta. ”Hei­dät lä­he­te­tään pal­ve­le­maan nii­tä, jot­ka saa­vat osak­seen au­tuu­den” (Hepr. 1:14). Hyvä sa­no­ma on ta­voit­ta­nut eri puo­lil­ta maa­il­maa ih­mi­siä, jot­ka ovat ha­lun­neet us­koa oma­koh­tai­ses­ti syn­tin­sä an­teek­si. ”Men­kää siis ja teh­kää kaik­ki kan­sat mi­nun ope­tus­lap­sik­se­ni: kas­ta­kaa hei­tä Isän ja Po­jan ja Py­hän Hen­gen ni­meen” (Matt. 28:19).

Lap­set oli­vat Jee­suk­sel­le tär­kei­tä

Päi­vän evan­ke­liu­mis­sa mai­ni­taan, kuin­ka ope­tus­lap­set tu­li­vat Jee­suk­sen luo ja ky­syi­vät: ”Kuka on suu­rin tai­vas­ten val­ta­kun­nas­sa?” (Matt. 18:1.) Syn­tiin­lan­kee­muk­sen seu­rauk­se­na tämä en­sim­mäi­se­nä ole­mi­sen halu on kaut­ta ai­ko­jen vai­van­nut ih­mis­kun­taa. Ope­tus­lap­set­kaan ei­vät ol­leet va­pai­ta sii­tä. He oli­vat ai­kai­sem­min väi­tel­leet kes­ke­nään täs­tä ky­sy­myk­ses­tä.

Lap­set oli­vat Jee­suk­sel­le tär­kei­tä, ja hän piti hei­tä suu­res­sa ar­vos­sa. ”Hän ot­ti lap­set sy­liin­sä, pani kä­ten­sä hei­dän pääl­leen ja siu­na­si hei­tä” (Mark. 10:16). Jee­sus opet­ti hy­vin konk­reet­ti­sel­la ta­val­la, kuin­ka lap­si on suu­rin tai­vaan val­ta­kun­nas­sa. Pie­ni lap­si on us­kon esi­ku­va, joka lap­se­nus­kol­laan il­mai­see us­kon yk­sin­ker­tai­suut­ta. Jee­sus muis­tut­ti, et­tä lap­set us­ko­vat hä­neen.

Tätä on ih­mi­sym­mär­ryk­sen vai­kea ym­mär­tää. Usein aja­tel­laan, et­tä en­sin ih­mi­sen pi­tää kas­vaa it­se­näi­seen ajat­te­luun, joka mah­dol­lis­taa us­ko­mi­sen. Jee­sus kut­sui kui­ten­kin luok­seen lap­sen ja aset­ti hä­net ope­tus­las­ten kes­kel­le ja sa­noi: ”To­ti­ses­ti: el­let­te kään­ny ja tule las­ten kal­tai­sik­si, te et­te pää­se tai­vas­ten val­ta­kun­taan” (Matt. 18:3). Jee­sus opet­ti nöyr­ty­mis­tä it­ses­sään kas­va­neil­le ope­tus­lap­sil­le. ”Se, joka nöyr­tyy tä­män lap­sen kal­tai­sek­si, on suu­rin tai­vas­ten val­ta­kun­nas­sa” (Matt. 18:4).

Evan­ke­liu­min voi­ma on Ju­ma­las­ta

Jee­sus va­roit­ti, et­tei ku­kaan hou­kut­te­li­si lap­sia lan­kee­muk­seen: ”hä­nel­le oli­si pa­rem­pi, et­tä hä­nen kau­laan­sa pan­tai­siin myl­lyn­ki­vi ja hä­net upo­tet­tai­siin me­ren sy­vyy­teen” (Matt. 18:6). Jee­sus to­te­si: ”Viet­te­lys­ten täy­tyy kyl­lä tul­la, mut­ta voi sitä ih­mis­tä, jon­ka kaut­ta ne tu­le­vat!” (Matt. 18:7.) Jee­sus myös va­roit­ti hal­vek­si­mas­ta ”yh­tä­kään näis­tä vä­häi­sis­tä” ja sa­noi: ”hei­dän en­ke­lin­sä saa­vat tai­vais­sa joka het­ki kat­sel­la mi­nun tai­vaal­li­sen Isä­ni kas­vo­ja” (Matt. 18:10).

Ju­ma­la on va­lin­nut val­ta­kun­tan­sa työ­hön it­ses­sään vä­häi­sim­mät, jot­ta näh­täi­siin, et­tei evan­ke­liu­min voi­ma ole ih­mi­ses­tä, vaan Ju­ma­las­ta. Sa­nan­saat­ta­jan su­loi­sin vies­ti ka­tu­val­le syn­ti­sel­le on ar­mo­e­van­ke­liu­mi. Lap­sen pai­kal­la ole­val­le kel­paa Ju­ma­lan ar­mo.

Evan­ke­liu­mi­teks­ti: Matt. 18:1–6 (7–9), 10

Raa­mat­tu 1992: Koh­ta sen jäl­keen ope­tus­lap­set tu­li­vat Jee­suk­sen luo ja ky­syi­vät: ”Kuka on suu­rin tai­vas­ten val­ta­kun­nas­sa?” Sil­loin Jee­sus kut­sui luok­seen lap­sen, aset­ti hä­net hei­dän kes­kel­leen ja sa­noi: ”To­ti­ses­ti: el­let­te kään­ny ja tule las­ten kal­tai­sik­si, te et­te pää­se tai­vas­ten val­ta­kun­taan. Se, joka nöyr­tyy tä­män lap­sen kal­tai­sek­si, on suu­rin tai­vas­ten val­ta­kun­nas­sa. Ja joka mi­nun ni­mes­sä­ni ot­taa luok­seen yh­den­kin täl­lai­sen lap­sen, se ot­taa luok­seen mi­nut. Mut­ta jos joku joh­dat­taa lan­kee­muk­seen yh­den­kin näis­tä vä­häi­sis­tä, jot­ka us­ko­vat mi­nuun, hä­nel­le oli­si pa­rem­pi, et­tä hä­nen kau­laan­sa pan­tai­siin myl­lyn­ki­vi ja hä­net upo­tet­tai­siin me­ren sy­vyy­teen. (Voi tätä maa­il­maa ja sen viet­te­lyk­siä! Viet­te­lys­ten täy­tyy kyl­lä tul­la, mut­ta voi sitä ih­mis­tä, jon­ka kaut­ta ne tu­le­vat! Jos kä­te­si tai jal­ka­si viet­te­lee si­nua, hak­kaa se poik­ki ja hei­tä pois. On­han pa­rem­pi, et­tä kä­si­puo­le­na tai jal­ka­puo­le­na pää­set si­säl­le elä­mään, kuin et­tä si­nut mo­lem­mat kä­det ja ja­lat tal­lel­la hei­te­tään ikui­seen tu­leen. Ja jos sil­mä­si viet­te­lee si­nua, re­päi­se se ir­ti ja hei­tä me­ne­mään. On­han pa­rem­pi, et­tä sil­mä­puo­le­na pää­set si­säl­le elä­mään, kuin et­tä si­nut mo­lem­mat sil­mät tal­lel­la hei­te­tään hel­ve­tin tu­leen.) Kat­so­kaa, et­tet­te hal­vek­si yh­tä­kään näis­tä vä­häi­sis­tä. Sil­lä minä sa­non teil­le: hei­dän en­ke­lin­sä saa­vat tai­vais­sa joka het­ki kat­sel­la mi­nun tai­vaal­li­sen Isä­ni kas­vo­ja.”

Bib­lia: Sil­lä het­kel­lä tu­li­vat ope­tus­lap­set Je­suk­sen tykö, sa­no­en: kuka siis on suu­rin tai­vaan val­ta­kun­nas­sa? Ja Je­sus kut­sui ty­kön­sä lap­sen, ja aset­ti sen hei­dän kes­kel­len­sä, ja sa­noi: to­ti­ses­ti minä sa­non teil­le: el­let­te kään­ny ja tule niin­kuin lap­set, niin et­te suin­kaan tule si­säl­le tai­vaan val­ta­kun­taan. Sen­täh­den joka it­sen­sä alen­taa niin­kuin tämä lap­si, se on suu­rin tai­vaan val­ta­kun­nas­sa. Ja joka hol­hoo sen­kal­tai­sen lap­sen mi­nun ni­mee­ni, hän hol­hoo mi­nun. Mut­ta joka pa­hen­taa yh­den näis­tä pie­nim­mis­tä, jot­ka us­ko­vat mi­nun pääl­le­ni, pa­rem­pi hä­nen olis, et­tä myl­lyn kivi ri­pus­tet­tai­siin hä­nen kau­laan­sa, ja hän upo­tet­tai­siin me­ren sy­vyy­teen. (Voi maa­il­maa pa­hen­nus­ten täh­den, sil­lä pa­hen­nuk­set kum­min­kin tu­le­vat! Voi kui­ten­kin sitä ih­mis­tä, jon­ka kaut­ta pa­hen­nus tu­lee! Mut­ta jos kä­tes taik­ka jal­kas pa­hen­taa si­nun, niin leik­kaa ne pois, ja hei­tä pois ty­kö­äs. Pa­rem­pi on si­nun elä­mään si­säl­le men­nä on­tu­va­na taik­ka raa­ja­rik­ko­na, kuin et­tä si­nul­la olis kak­si kät­tä eli kak­si jal­kaa, ja sinä hei­tet­täi­siin ijan­kaik­ki­seen tu­leen. Ja jos sil­mäs pa­hen­taa si­nun, niin puh­kai­se se ulos, ja hei­tä pois ty­kö­äs. Pa­rem­pi on si­nun sil­mä­puo­le­na elä­mään si­säl­le men­nä, kuin et­tä si­nul­la olis kak­si sil­mää, ja sinä hei­tet­täi­siin hel­ve­tin tu­leen.) Kat­so­kaat, et­tet­te kat­so ylön yh­tä­kään näis­tä pie­nim­mis­tä; sil­lä minä sa­non teil­le: hei­dän en­ke­lin­sä tai­vais­sa nä­ke­vät ai­na mi­nun isä­ni kas­vot, joka on tai­vais­sa.