Halu ol­la suu­rin tai ai­na­kin mui­ta pa­rem­pi on tut­tu meil­le kai­kil­le. Lap­ses­ta saak­ka ver­taam­me omaa pi­tuut­tam­me, no­peut­tam­me ja mui­ta omi­nai­suuk­si­am­me toi­siim­me.

Päi­vän evan­ke­liu­mi osoit­taa, et­tei ver­tai­lu pää­ty lap­suu­teen, vaan se on yh­tä lä­hel­lä ai­kui­si­a­kin. On­nis­tu­mi­sen halu si­nän­sä ei ole huo­no asia. Il­man sitä ei­vät Ju­ma­lan an­ta­mat lah­jat­kaan ole par­haas­sa käy­tös­sä.

Jos ih­mi­sel­lä on yh­tä ai­kaa sekä halu on­nis­tua et­tä ol­la mui­ta pa­rem­pi, jou­du­taan hel­pos­ti jat­ku­viin kiis­toi­hin. Luuk­kaan evan­ke­liu­min yh­dek­sän­nen lu­vun mu­kaan ope­tus­las­ten kes­ken syn­tyi kiis­taa, kun he ha­lu­si­vat ol­la tai­vas­ten val­ta­kun­nan suu­rim­pia. Tai­ta­va­na opet­ta­ja­na Jee­sus ei läh­te­nyt rii­taan mu­kaan, vaan opet­ti Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta jo­tain hy­vin kes­keis­tä.

Seu­raa mi­nua!

Ai­kuis­ten kes­kus­te­lua oli seu­ran­nut myös mui­ta ih­mi­siä, jois­ta ai­na­kin yk­si oli lap­si. Hä­net Jee­sus kut­sui luok­seen. Lap­si kuu­li ja ym­mär­si Jee­suk­sen kut­sun. Hän ot­ti kut­sun vas­taan tu­le­mal­la Jee­suk­sen luok­se. Sa­man kut­sun oli­vat ope­tus­lap­set­kin ai­ka­naan kuul­leet. Jee­sus oli tul­lut hei­dän luok­seen ja sa­no­nut: ”Tule ja seu­raa mi­nua!”

Ope­tus­lap­set oli­vat ot­ta­neet kut­sun vas­taan ja läh­te­neet seu­raa­maan Jee­sus­ta. Läh­te­mi­nen Jee­suk­sen mu­kaan oli kään­ty­mys­tä. Elä­mä, joka oli ai­kai­sem­min kul­ke­nut oman tah­don tie­tä, oli­kin nyt Jee­suk­sen seu­raa­mis­ta. Sana “kään­ty­mi­nen” voi­daan myös kään­tää sa­nal­la pa­ran­nus.

Jo­ka­päi­väi­nen pa­ran­nus

Ope­tus­lap­set oli­vat jät­tä­neet oman ar­ki­työn­sä ja sii­tä tu­le­van palk­kan­sa. Jee­suk­sen seu­ras­sa ole­mi­nen oli ol­lut luo­pu­mis­ta mo­nis­ta asi­ois­ta. Ei­vät­kö he si­ten voi­si saa­da pal­kak­si myös jo­tain it­sel­leen? Voi­si­vat­ko he ol­la suu­rem­pia? Tämä oli mah­dol­lis­ta, ja tä­hän Jee­sus hei­tä joh­dat­taa. Hän aset­taa heil­le esi­ku­van, mi­hin edel­leen pyr­kiä: lap­si kuu­lee Jee­sus­ta, kuul­kaa te­kin! Si­tä­hän ope­tus­lap­seus oi­ke­as­taan on. Ei sitä, et­tä Jee­suk­sen sana ker­ran kuul­laan, vaan en­nem­min­kin sitä, et­tä Jee­suk­sen seu­raa­ja tah­too joka päi­vä kuun­nel­la Mes­ta­ri­aan.

Lap­si on suu­rin Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa. Jo­tain sa­maa kuin Jee­suk­sen sa­nois­sa tu­lee esil­le sii­nä, et­tä apos­to­leis­ta erääl­le ”suu­rim­mis­ta” an­net­tiin nimi Paa­va­li, joka tu­lee la­ti­nan kie­len sa­nas­ta Pau­lus, nöy­rä tai pie­ni.

Py­hä­päi­vän evan­ke­liu­mi pi­tää si­säl­lään myös va­ka­van va­roi­tuk­sen. Pie­nen lap­sen luot­ta­mus­ta voi käyt­tää myös vää­rin hy­väk­si. Las­ta voi kut­sua pait­si seu­raa­maan Jee­sus­ta, myös seu­raa­maan vää­rää ope­tus­ta. Sik­si ope­tus­lap­sen tu­lee elää ju­ma­lan­pe­los­sa. On vaa­ra, et­tä hän ek­syy oi­ke­al­ta tiel­tä ja joh­dat­taa mui­ta har­haan.

En­ke­lien kans­sa

Pien­ten las­ten ai­nut­ker­tai­nen ar­vo nä­kyy Jee­suk­sen ope­tuk­sen lo­pe­tuk­ses­sa: ”Kat­so­kaa, et­tet­te hal­vek­si yh­tä­kään näis­tä vä­häi­sis­tä. Sil­lä minä sa­non teil­le: hei­dän en­ke­lin­sä saa­vat tai­vais­sa joka het­ki kat­sel­la mi­nun tai­vaal­li­sen Isä­ni kas­vo­ja.”

Ku­nin­kaan val­tais­tui­men eteen ei pääs­syt kuka ta­han­sa. Ab­sa­lom­kin sai ku­nin­kaal­ta vies­tin: ”Ab­sa­lom py­sy­köön omas­sa ta­los­saan, mi­nun kas­vo­je­ni eteen hän ei saa tul­la” (2. Sam. 14:24).

To­bi­aan kir­jan (12:15) mu­kaan seit­se­mäl­lä ark­kien­ke­lil­lä oli va­paa pää­sy tai­vaan val­tais­tuin­sa­liin. Ark­kien­ke­lit kan­ta­vat sin­ne py­hien ru­kouk­sia.

Jee­sus tuo esil­le, et­tä vä­häi­sim­pien­kin us­ko­vais­ten pal­ve­lu- ja suo­je­lu­sen­ke­leil­lä on ark­kien­ke­lei­den oi­keu­det. Kaik­ki us­ko­vai­set ovat Ju­ma­lan lap­sia, jois­ta huo­leh­ti­maan Isä lä­het­tää en­ke­lei­tä. En­ke­li var­je­lee Ju­ma­lan las­ta ja ker­too lap­sen asi­at Isäl­le. Kuin­ka ar­vo­kas on­kaan ih­mi­nen, jota var­ten on luo­tu oma en­ke­li!

Mar­kus Kop­pe­roi­nen

Raa­ma­tun­koh­tia, joi­hin kir­joi­tus poh­jau­tuu:

Mik­ke­lin­päi­vä: Ps. 103:19–22; 2. Moos. 23:20–23; Hepr. 1:14–2:4 tai Ilm. 5:11–12; Matt. 18:1–6, (7–9,) 10

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 1.10.2014.