Lee­vi Ruo­na­kos­ki

Kris­tuk­sen val­mis­ta­ma elä­män tie ei avau­du jär­jel­le, vaan löy­tyy us­kon kaut­ta.

Vuo­ri­saar­nas­sa Mat­teuk­sen evan­ke­liu­min 7. lu­vus­sa Jee­sus pu­huu kah­des­ta ties­tä, elä­män ties­tä ja ka­do­tuk­sen ties­tä. Jee­suk­sen ope­tuk­ses­sa kes­keis­tä oli elä­män tiel­le kut­su­mi­nen. Jul­ki­sen toi­min­tan­sa alus­sa hän saar­na­si: ”Ai­ka on täyt­ty­nyt, Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on tul­lut lä­hel­le. Kään­ty­kää ja us­ko­kaa hyvä sa­no­ma.” (Mark. 1:15.)

Eri­lai­set tiet us­kon mat­kan ku­vaa­ja­na oli­vat tut­tu­ja jo Van­has­sa tes­ta­men­tis­sa. Pro­feet­ta Je­re­mia ju­lis­taa, kuin­ka Ju­ma­la lait­taa va­lit­ta­vak­sem­me elä­män ja kuo­le­man (Jer. 21:8). En­sim­mäi­ses­sä psal­mis­sa lau­le­taan van­hurs­kas­ten ties­tä ja ju­ma­lat­to­mien ties­tä (Ps. 1:1,6).

Tie oli ku­va­na tut­tu tuon ajan kuu­li­joil­le, ja tut­tu se on myös meil­le tä­män ajan ih­mi­sil­le. Le­veä ja hy­vä­kun­toi­nen tie on help­po kul­kea. Sen si­jaan ka­pe­al­la kuop­pia ja rou­ta­vau­ri­oi­ta si­säl­tä­väl­lä tiel­lä jou­tuu tark­kai­le­maan oi­kei­ta ajo­lin­jo­ja.

Il­moi­tet­tu lap­sen­mie­li­sil­le

Ka­pea tie ja ah­das port­ti ei­vät ole löy­det­tä­vis­sä ih­mi­sen luon­nol­li­sel­la jär­jel­lä. Ne on pei­tet­ty vii­sail­ta ja ym­mär­tä­väi­sil­tä, mut­ta il­moi­tet­tu lap­sen­mie­li­sil­le (Matt. 11:25). Epä­us­kos­saan ih­mi­nen ei näe ka­pe­as­sa ties­sä mi­tään sel­lais­ta, min­kä vuok­si sitä kan­nat­tai­si kul­kea, kun le­ve­ä­kin tie on käy­tös­sä.

Ka­pe­aa tie­tä kul­ke­va Ju­ma­lan lap­si saat­taa kat­sel­la le­ve­äl­le tiel­le, joka voi ol­la hy­vin­kin lä­hel­lä ja hou­kut­te­le­van nä­köi­se­nä. Usein ris­teys­koh­dis­sa ih­mi­nen on yk­sin. Jat­kan­ko elä­män tiel­lä vai läh­den­kö le­ve­äm­mäl­le tiel­le? Toi­set ih­mi­set, lä­hel­lä­kään, ei­vät vält­tä­mät­tä näe sitä kamp­pai­lua, jota ih­mi­nen si­sim­mäs­sään käy. Le­veä tie saat­taa ol­la ko­vin­kin hou­kut­te­le­va, ku­ten Asaf psal­mis­sa 73 ku­vaa.

Jee­sus it­se on tie

Jee­sus ke­hot­taa me­ne­mään ah­taas­ta por­tis­ta ja ka­pe­aa tie­tä. Toi­saal­la hän sa­noo: ”Minä olen tie, to­tuus ja elä­mä. Ei ku­kaan pää­se Isän luo muu­ten kuin mi­nun kaut­ta­ni.” (Joh. 14:6). Ih­mi­nen pää­see elä­män tiel­le us­ko­mal­la Jee­suk­seen Kris­tuk­seen. Jee­suk­sen val­mis­ta­ma pe­las­tus, hä­nen uh­ri­ve­ren­sä an­teek­si­an­ta­mus saat­taa ju­ma­lat­to­man ih­mi­sen elä­män tiel­le.

Tuos­sa­kin ris­teys­vai­hees­sa ih­mi­nen voi tun­tea yk­si­näi­syyt­tä. Ju­ma­la rii­suu omas­ta kun­ni­as­ta ja sie­lun­vi­hol­li­nen sekä tämä maa­il­ma ha­lu­a­vat pi­tää omas­taan kiin­ni.

Kart­ta­na Ju­ma­lan lu­pauk­set

Ih­mi­set on luo­tu tä­hän maa­il­maan elä­mään yh­tey­des­sä Ju­ma­lan kans­sa. Syn­ti erot­taa elä­väs­tä Ju­ma­las­ta ja hou­kut­te­lee epä­us­kon tiel­le. Sil­lä tiel­lä on tar­jol­la tä­män maa­il­man ilot ja hou­ku­tuk­set. Vaik­ka tuol­la tiel­lä kul­ke­va ih­mi­nen saat­taa ku­vi­tel­la sitä oi­ke­ak­si, se vie ian­kaik­ki­seen eroon Ju­ma­las­ta (Sa­nan. 14:12).

Ju­ma­lan tah­to on, et­tei yk­si­kään hä­nen lap­sis­taan jou­tui­si ka­do­tuk­sen tiel­le, vaan sai­si elää Ju­ma­lan yh­tey­des­sä hä­nen val­ta­kun­nas­saan, ja ker­ran sai­si ian­kaik­ki­sen elä­män (Joh. 3:16). Elä­män tien port­ti avau­tuu Kris­tuk­ses­sa. Elä­män tien kart­ta­na ovat Ju­ma­lan sa­nan lu­pauk­set. Tuo­ta tie­tä kan­nat­taa et­siä, tuon tien kul­ki­ja­na kan­nat­taa kil­voi­tel­la. On vain yk­si tie, jos­sa ih­mi­nen löy­tää elä­vän yh­tey­den Ju­ma­laan; yk­si tie, joka vie us­ko­van pe­ril­le tai­vaan ko­tiin.