JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Sana juhlapyhäksi: Johannes, tienraivaaja

Sana sunnuntaiksi
26.6.2021 7.00

Juttua muokattu:

23.6. 13:54
2021062313543020210626070000

Eveliina Saukko

Eveliina Saukko

Har­ri Vä­hä­jylk­kä

Ju­ma­lan an­ta­ma kut­su­mus ei ol­lut Jo­han­nes Kas­ta­jal­le help­po. Us­kon­sa täh­den hän oli kui­ten­kin osal­li­nen suu­rim­mas­ta siu­nauk­ses­ta, jon­ka ih­mi­nen voi saa­da: ian­kaik­ki­ses­ta elä­mäs­tä Ju­ma­lan luo­na tai­vaas­sa.

Mi­kä­hän täs­tä lap­ses­ta tu­lee? Tätä ky­sy­mys­tä poh­ti­vat mo­net niis­tä ih­mi­sis­tä, jot­ka tun­si­vat Jo­han­nes Kas­ta­jan syn­ty­mään ja ni­me­nan­toon liit­ty­vät ih­meel­li­set ta­pah­tu­mat. Evan­ke­lis­ta to­te­aa, et­tä asi­as­ta pu­hut­tiin ”laa­jal­ti Juu­de­an vuo­ri­seu­dul­la”.

On luon­nol­lis­ta, et­tä mo­net van­hem­mat ky­se­le­vät sa­maa ky­sy­mys­tä oman pie­no­kai­sen ää­rel­lä. Jo­han­nes Kas­ta­jan koh­dal­la tä­hän ky­sy­myk­seen oli eri­tyi­nen syy. Ylei­ses­ti ym­mär­ret­tiin, et­tä ”Her­ran käsi oli hä­nen yl­lään”.

Tien­rai­vaa­ja ja edel­lä­kä­vi­jä

Jo­han­nes Kas­ta­jan elä­mään liit­tyi poik­keuk­sel­li­sia asi­oi­ta jo en­nen syn­ty­mää. Ol­les­saan Her­ran temp­pe­lis­sä toi­mit­ta­mas­sa suit­su­tu­suh­ria Jo­han­nek­sen isä, pap­pi Sa­ka­ri­as, koh­ta­si en­ke­lin. En­ke­li ker­toi tu­le­val­le isäl­le, et­tä tu­le­va lap­si on ”suu­ri Ju­ma­lan mies” ja ”jo äi­tin­sä koh­dus­ta täyn­nä Py­hää Hen­keä”.

Sa­ka­ri­aan re­ak­ti­os­sa nä­em­me jär­jen tuo­mat epäi­lyk­set Ju­ma­lan ih­mei­den ää­rel­lä. Sa­ka­ri­as my­kis­tyi, kos­ka hän ei us­ko­nut en­ke­lin vies­tiä. Vas­ta lap­sen ni­me­nan­non yh­tey­des­sä isän pu­he­ky­ky pa­la­si. Hän il­moit­taa lap­sen­sa ni­mek­si Jo­han­nes, joka mer­kit­see ”Ju­ma­la on ar­mol­li­nen”. Ju­ma­la oli ar­mol­li­nen myös us­kos­saan heik­koa Sa­ka­ri­as­ta koh­taan.

Ju­ma­lan Py­hän Hen­gen voi­ma nä­kyi Jo­han­nek­sen elä­mäs­sä mo­nin ta­voin. Ju­ma­la oli va­lin­nut hä­net van­han lii­ton vii­mei­sek­si pro­fee­tak­si en­nen lu­vat­tua Mes­si­as­ta. Tä­hän teh­tä­vään Ju­ma­la va­rus­ti Jo­han­nek­sen omal­la voi­mal­laan. Ih­mi­set ih­met­te­li­vät ja tu­li­vat kat­so­maan erä­maan pro­feet­taa. Jo­han­nek­sen voi­ma ei ol­lut hä­nen omaa voi­maan­sa. Ih­meet, jot­ka liit­tyi­vät hä­nen omaan elä­mään­sä ja voi­ma­kas pa­ran­nus­saar­na pal­ve­li­vat Ju­ma­lan pe­las­tus­suun­ni­tel­maa. Jo­han­nes toi­mi tien­rai­vaa­ja­na ja edel­lä­kä­vi­jä­nä lu­va­tul­le Mes­si­aal­le, Jee­suk­sel­le.

Vah­va esi­ku­va

Jee­sus, Ju­ma­lan Poi­ka, an­toi it­se Jo­han­nek­ses­ta ih­meel­li­sen lau­sun­non. Jee­sus to­te­si, et­tä ”yk­si­kään nai­ses­ta syn­ty­nyt ei ole Jo­han­nes­ta suu­rem­pi” (Luuk. 7:28). Jo­han­nes ei kui­ten­kaan ol­lut Ju­ma­lan pe­las­tus­jär­jes­tyk­ses­sä tois­ten ylä­puo­lel­la. Jee­sus jat­koi, et­tä ”kaik­kein vä­häi­sin, joka on Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa, on suu­rem­pi kuin hän.”

Jo­han­nek­sen oma kel­vol­li­suus Ju­ma­lan edes­sä ei pe­rus­tu­nut hä­nen teh­tä­vään­sä, vaan Ju­ma­lan ar­moon Jee­suk­ses­sa Kris­tuk­ses­sa. Jo­han­nek­sen esi­merk­ki osoit­taa, et­tä Ju­ma­lan an­ta­man kut­su­mus­teh­tä­vän hoi­ta­mi­nen ei pe­las­ta, vaan us­kon kaut­ta saa­tu van­hurs­kaus. Tämä van­hurs­kaus puo­les­taan on vain Jee­suk­ses­sa Kris­tuk­ses­sa.

Jo­han­nek­sen elä­mäs­sä on pal­jon esi­ku­val­lis­ta ja vah­vaa. Hän an­toi elä­män­sä Ju­ma­lan käyt­töön ja suos­tui kut­su­muk­seen­sa. Vaik­ka Jo­han­nek­sel­la it­sel­lään oli pal­jon ope­tus­lap­sia, hän ke­hot­ti seu­raa­maan Jee­sus­ta, Mes­si­as­ta. Hän kiel­si sen, et­tä oli­si it­se lu­vat­tu Mes­si­as. Voi­man ja ha­lun tä­hän kaik­keen Jo­han­nes sai Ju­ma­lal­ta.

Jee­suk­sen seu­ras­sa pro­feet­ta ja ”suu­ri Ju­ma­lan mies” Jo­han­nes tun­si kui­ten­kin oman kel­vot­to­muu­ten­sa ja pie­nuu­ten­sa. Hän to­te­si, et­tä ei ole kel­vol­li­nen edes avaa­maan Jee­suk­sen ken­kien nau­ho­ja (Luuk. 3:16).

In­hi­mil­li­nen epäi­li­jä

Ju­ma­lan an­ta­ma kut­su­mus ei ol­lut Jo­han­nek­sel­le ai­na help­po. Tuol­loin, ku­ten tä­nään­kin, on pal­jon nii­tä, jot­ka ei­vät kes­tä kuul­la Ju­ma­lan tah­don ja to­tuu­den ään­tä. Ih­mis­ten on hel­pom­pi kuun­nel­la nii­tä, jot­ka muun­te­le­vat tätä to­tuut­ta ih­mis­ten mie­len ja hei­dän ha­lu­jen­sa mu­kaan.

Nuh­del­tu­aan syn­tie­lä­mäs­tä ai­kan­sa hal­lit­si­jaa, He­ro­des­ta, Jo­han­nes jou­tui van­keu­teen. Siel­lä sie­lun­vi­hol­li­nen sai hä­net suu­riin epäi­lyk­siin. Lä­he­tet­ty­ään ope­tus­lap­si­aan Jee­suk­sen luo Jo­han­nes sai pa­luu­pos­tis­sa Va­pah­ta­jal­ta hy­viä ter­vei­siä. Jee­sus pyy­si ker­to­maan Ju­ma­lan te­ois­ta, jot­ka nä­ky­vät hä­nen toi­min­nas­saan ja roh­kai­si lo­puk­si: ”Au­tu­as se, joka ei mi­nua tor­ju” (Matt. 11:6).

Jo­han­nek­sen in­hi­mil­li­syys tuo hä­net lä­hel­le mei­tä jo­kais­ta. Voim­me sa­mais­tua Jo­han­nek­sen epäi­lyk­siin ja ko­et­te­le­muk­siin. Hä­nen ko­ke­man­sa ris­ti Jee­suk­sen täh­den on mo­nel­la mit­ta­ril­la ras­kaam­pi kuin omam­me. Jo­han­nes kär­si kuo­le­man us­kon­sa ja us­kon­saar­nan­sa täh­den.

Tuon us­kon­sa täh­den hän oli osal­li­nen suu­rim­mas­ta siu­nauk­ses­ta, jon­ka ih­mi­nen voi saa­da, ian­kaik­ki­ses­ta elä­mäs­tä Ju­ma­lan luo­na tai­vaas­sa. Tä­män siu­nauk­sen saa­vat kaik­ki Ju­ma­lan omat ai­ko­jen lo­pul­la.


Evan­ke­liu­mi: Luuk. 1:57–66

Raa­mat­tu 1992: Eli­sa­be­tin ai­ka tuli, ja hän syn­nyt­ti po­jan. Kun naa­pu­rit ja su­ku­lai­set kuu­li­vat suu­res­ta lau­peu­des­ta, jon­ka Her­ra oli hä­nel­le osoit­ta­nut, he iloit­si­vat yh­des­sä hä­nen kans­saan. Kah­dek­san­te­na päi­vä­nä ko­koon­nut­tiin ym­pä­ri­leik­kaa­maan las­ta. Muut tah­toi­vat an­taa hä­nel­le isän mu­kaan ni­mek­si Sa­ka­ri­as, mut­ta hä­nen äi­tin­sä sa­noi: ”Ei, hä­nen ni­mek­seen tu­lee Jo­han­nes.” Toi­set sa­noi­vat: ”Ei­hän si­nun su­vus­sa­si ole ke­tään sen ni­mis­tä.” He ky­syi­vät viit­to­mal­la isäl­tä, min­kä ni­men hän tah­toi an­taa lap­sel­le. Sa­ka­ri­as pyy­si kir­joi­tus­tau­lun ja kir­joit­ti sii­hen: ”Hä­nen ni­men­sä on Jo­han­nes.” Kaik­ki häm­mäs­tyi­vät. Sa­mal­la het­kel­lä Sa­ka­ri­as sai pu­he­ky­kyn­sä ta­kai­sin, ja hän puh­ke­si ylis­tä­mään Ju­ma­laa. Sil­lä seu­dul­la jou­tui­vat kaik­ki pe­lon val­taan, ja näis­tä ta­pah­tu­mis­ta pu­hut­tiin laa­jal­ti koko Juu­de­an vuo­ri­seu­dul­la. Ne, jot­ka niis­tä kuu­li­vat, pai­noi­vat kai­ken mie­leen­sä ja sa­noi­vat: ”Mi­kä­hän täs­tä lap­ses­ta tu­lee?” Sil­lä Her­ran käsi oli hä­nen yl­lään.

Bib­lia: Mut­ta Eli­sa­be­tin syn­nyt­tä­mi­sen ai­ka täy­tet­tiin, ja hän syn­nyt­ti po­jan. Ja hä­nen ky­läl­li­sen­sä ja lan­kon­sa kuu­li­vat, et­tä Her­ra oli teh­nyt suu­ren lau­piu­den hä­nen kans­san­sa, ja he iloit­si­vat hä­nen kans­san­sa. Ja ta­pah­tui kah­dek­san­te­na päi­vä­nä, et­tä he tu­li­vat las­ta ym­pä­ri­leik­kaa­maan, ja kut­sui­vat hä­nen isän­sä ni­mel­tä Sa­ka­ri­as. Niin vas­ta­si hä­nen äi­tin­sä ja sa­noi: ei suin­kaan; vaan hän pi­tää kut­sut­ta­man Jo­han­nes. Ja he sa­noi­vat hä­nel­le: ei ole ke­tään si­nun su­ku­kun­nas­sas, joka kut­su­taan sil­lä ni­mel­lä. Niin he viit­ta­si­vat hä­nen isäl­len­sä, mik­si hän tah­toi hä­nen ni­mit­tää. Ja hän anoi tau­lua ja kir­joit­ti: Jo­han­nes on hä­nen ni­men­sä. Ja kaik­ki ih­met­te­li­vät. Niin koh­ta au­ke­ni hä­nen suun­sa ja hä­nen kie­len­sä, ja pu­hui kiit­täin Ju­ma­laa. Ja pel­ko tuli kaik­kein hei­dän ky­läl­lis­ten­sä pääl­le, ja kai­kis­sa Juu­de­an mä­ki­ky­lis­sä il­moi­tet­tiin kaik­ki nämä sa­nat. Ja kaik­ki , jot­ka tä­män kuu­li­vat, pa­ni­vat sy­dä­miin­sä, sa­no­en: min­käs luu­let täs­tä lap­ses­ta tu­le­van? Sil­lä Her­ran käsi oli hä­nen kans­saan.

4.10.2022

Herra, sinä valmistat meille rauhan. Myös se on sinun tekoasi, niin kuin kaikki mitä me olemme saaneet aikaan. Jes. 26:12

Viikon kysymys