KUVA: ARVI TYNI
KUVA: ARVI TYNI
Markuksen evankeliumin 12. luku kertoo tilanteista, joissa Jeesuksen luo tulevat ihmiset halusivat koetella häntä. Tavoitteena oli saada aikaan keskustelua, jossa Jeesus lausuisi jotain itselleen epäedullista. Tilanteissa etsittiin syitä, jotka voisivat saattaa hänet epäilyttäväksi kansalaiseksi, ja monen tavoite oli saada raivattua tuo kiusalliseksi koettu opettaja pois.
Fariseukset testasivat Vapahtajan asennetta verojen maksuun yhteiskunnalle, joka tuolloin oli Rooman valtakunta. Saddukeukset esittivät teoreettisen ylösnousemuksen jälkeisen tilanteen erään vaimon asemasta, joka oli ollut puolisona seitsemällä veljeksellä perätysten, vaikka tiedettiin, etteivät kysyjät itse uskoneet koko ylösnousemukseen.
Kun eräs lainopettaja havaitsi Jeesuksen taidot keskustelijana, hänkin halusi tehdä terävän kysymyksen: ”Mikä käsky on kaikkein tärkein?”
Tärkein käsky
Jeesus kiteytti lainopettajalle antamassaan vastauksessa lain kaksiosaiseksi kokonaisuudeksi, jossa ovat suhde Jumalaan ja suhde lähimmäiseen: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi. Toinen on tämä: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Näitä suurempaa käskyä ei ole.” (Mark. 12:30–31.)
Tämä lainopettaja osasi vanhan liiton kirjoitukset hyvin siteeratessaan psalmeja: ”Ja kun rakastaa häntä koko sydämestään, kaikella ymmärryksellään ja kaikella voimallaan ja rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, se on enemmän kuin polttouhrit ja kaikki muut uhrit” (Mark. 12:33). Jeesus antoi tunnustusta keskustelukumppanilleen osuvasta vastauksesta, mutta ei pitänyt tätä kuitenkaan sydämestään uskovana.
Köyhä antoi vähästään
Jo kuningas Jooaksen aikana kerättiin temppelin korjaukseen ja uhrijumalanpalvelusmenojen hoitamiseksi varoja uhriarkkuun veroina, joiden kerääminen oli voimassa jo Mooseksen aikana erämaaoloissa. Markuksen evankeliumin 12. luvun tapahtumissa Jeesus istuutui temppelialueella olevan uhriarkun lähelle ja seurasi ihmisten toimintaa. Ihmisille kertynyt varallisuus näkyi selvästi käytännössä: varakkaat kykenivät huomattaviin lahjoituksiin.
Erään puolisonsa menettäneen naisen toiminta kiinnitti Vapahtajan huomion. Tämä kykeni antamaan uhriarkkuun vain kaksi pientä lanttia. Jeesus halusi opettaa tämän köyhän naisen toiminnan esimerkillä opetuslapsiaan ja kutsui nämä katsomaan.
Vapahtaja lausui – ilmeisen pikaisesti – ulkonaisesti järjenvastaiselta näyttäneen johtopäätöksensä näkemästään: ”Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen.” Kun naisen antaman lahjoituksen määrä oli rikkaiden uhreihin verrattuna mitätön, Jeesus avasi suhteellisen näkökulman: ”Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi.” Köyhän naisen antama uhri oli suhteellisesti suurempi kuin rikkaiden.
Työ etenee uhrin ansiosta
Jumalan valtakunnan työ etenee hengellisesti köyhien antamilla varoilla, koska rikkaat eivät tarvitse Jumalan valtakuntaa. Varoja voi antaa vapain mielin mahdollisuuksien mukaan: ”Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa” (2. Kor. 9:7).
Valtakunnan järjestyneeseen työhön sekä lähimmäisen parhaaksi voi uhrata paitsi varallisuutta, myös aikaansa ja saamiaan henkisiä ja hengellisiä lahjoja. Näin ajallisesti vain vähän omistava voi osoittaa lähimmäisilleen huomattavaa uhrimieltä ja osoittaa uskosta vuotavaa lähimmäisenrakkautta. Köyhyyttä kokeva, joka kulkee lähimmäisen rinnalla hetken matkaa yhdessä, voi antaa toiselle mittaamattomia aarteita.
Evankeliumin löytänyt – itsessään köyhä ja varaton – jakaa kohtaamilleen lähimmäisille ilmaiseksi sen uhrin, joka oli suurin mahdollinen uhri: evankeliumin kautta Kristuksen, joka antoi elämänsä kaikkien edestä.
Ilkka Hakulinen
Raamatunkohtia, joihin kirjoitus pohjautuu:
14. sunnuntai helluntaista: Ps. 112:5–9; Ruut 1:8–11, 14–18; Room. 13:8–10; Mark. 12:41–44
Julkaistu Päivämiehessä 26.8.2015.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys