Kä­vin täs­sä men­nä vii­kol­la ku­tut­tu­na lu­ke­mas­sa kuu­sa­mo­la­e­sie mur­re­pa­ki­no­e­ta vart­tu­neel­le vä­el­le. Voe et­tä tun­tu niin ko­to­sal­ta taas ma­kus­tel­la tätä om­maa mur­ret­ta. Se niin hy­vin sop­pii mi­nun suu­hun ja tun­tu ihan luon­te­val­ta pa­ki­noi­ja lev­ve­äs­ti, se on osa min­nuo ih­te­ä­ni. Ae­ko­naan sat­tu et­teen kirp­pa­ril­la aar­re, mur­re­pa­ki­na­kir­ja Kuu­sa­mos­ta. Ku sitä siel­lä myyn­ti­pöy­vän ää­res­sä leh­tei­lin, ni heti tun­tu, et­tä tä­mä­hän on ku mul­le luo­tu. Ei muta ku kas­san ka­ot­ta kot­tiin. Ja se­hän piti heti yhel­lä is­tu­mal­la luk­kea läpi ja kuin­ka mon­ta ker­taa sen­ni jä­lä­keen. Työ­vuo­si­na­ni­ki se oli mul­le jon­ku sor­tin työ­ka­lu. Pa­ki­na- ja po­ri­na­tuo­ki­ot oli­vat ou­tet­tu­ja. Enim­mäk­seen luin mur­re­pa­ki­na­kir­jaa, jos­ta löy­ty mo­nel­la­e­sie sa­nan­pa­o­ka­ok­sie, ar­vo­tuk­sie ja ru­no­ja­ki. Ae­na ne he­rät­ti­vät muis­to­ja ja hi­li­pe­öt­tä­ki. Toki jos­kus luin om­mie teks­tie­ki ko­to­san lev­ve­äs­ti.

Ny­ky­ään jos­kus sys­te­rei­jen kans heit­täy­vy­tään mur­re­moo­diin ja yri­täm­mä raa­ta­ta niin ku en­nen va­na­haan ja muis­te­lem­ma mu­ka­vie sa­non­to­ja­ki. Har­vak­sel­taan kuu­lee en­nää sitä me­he­vä­tä ju­tus­te­luo niin ku ae­ko­naan, kos­ka sen ae­ka­set mur­re­ta­e­tu­rit on po­es­tu­nu kes­kuu­ves­tam­ma ja vie­ny sen ar­vok­kaan tai­jon men­nes­sään.

Nuo­re­na opis­ke­lin ete­läs­sä ja ker­ran­ki pit­kän ajan pääs­tä tu­lin kä­ö­mään koti-Kuu­sa­mos­sa. Ou­lus­ta hyp­pä­sin kap­säk­kien kans on­nik­kaan. Mat­kan var­rel­ta nou­si kyy­tiin ku­mi­te­rä­saap­pa­e­sie ja rep­pu­se­le­kä­sie va­na­hem­man­puo­lei­sie isän­tä­mie­hie. Ja kyl­lä oli lys­ti kuun­nel­la hei­jän ju­tus­tel­luo. Ihan sy­vä­na­las­sa jot­tae lii­kah­ti ja sii­tä äly­sin, et­tä mi­nä­hän olin­ni ka­e­van­nu, om­maa tut­tuo ko­el­lis­maa­la­es­ta par­ran­pä­ri­nä­tä. Niin ma­hot­to­man mu­ka­val­ta tun­tu kuun­nel­la ja mat­ka­ki meni ku kor­pin se­läs­s­sä, ja ihan lii­an äk­kie.

Mur­teet on me­le­kos­ta rik­ka­ot­ta mei­jän kie­les­sä. On mu­ka­va vä­lil­lä kuun­nel­la ää­ni­kir­jo­ja­ki eri mur­teil­la lu­et­tu­na. Enem­män pi­tä­si nii­tä vi­li­jel­lä ja var­jel­la, et­tä ei­vät ae­van kuo­li­si su­ku­puut­toon.

Ko­to­na äe­ti puhu yl­lee­sä lev­ve­ä­tä mur­ret­ta, ku taas kier­to­kou­lun kä­ö­ny isä enem­män kir­ja­kiel­tä. Isä myös kir­jot­te­li leh­tiin uu­ti­sie, haas­tat­te­lu­ja, pa­ki­no­e­ta ja ro­ni­ko­e­ta­ki. Ja pit­kän ae­kaa ka­ek­ki ae­van ma­hot­to­man ka­o­niil­la kä­si­a­lal­la. Jos­sa­en va­e­hees­sa ta­e­si kir­joi­tus­ko­ne­kin tul­la ku­vi­jo­e­hin muk­kaan. Tot­ta minä oon häl­tä saa­nu jon­ni sor­tin kir­jo­tus­kär­pä­sen pu­re­man. Kä­si­al­laa­ni ei voe kum­mis­kaa ver­ra­ta hä­nen niin sän­til­lis­seen ja viim­me­sen pääl­le siis­tiin kä­si­al­laan. Mut­ta on­nek­si tänä pä­e­vä­nä on nämä ny­ky­a­jan apa­raa­tit sii­nä­ki as­sies­sa apu­na.

Oon tätä kir­jot­ta­es­sa ah­vee­ran­nu, et­tä nyt ei muu­ta ku po­ri­na­pii­rit pys­tyyn mur­tei­jen mer­keis­sä joka puo­lel­la ar­mas­ta isän­maa­tam­me.