Je­ru­sa­le­mis­sa Lam­mas­por­tin luo­na si­jait­si Be­tes­da-ni­mi­nen paik­ka, suu­ri ve­si­al­las, jon­ka ym­pä­ril­le oli ra­ken­net­tu pyl­väs­hal­le­ja ja -käy­tä­viä. Pyl­väs­hal­leis­sa ma­ka­si sai­rai­ta, jot­ka odot­ti­vat, et­tä al­taan vesi al­kai­si kuo­hua. Ih­mi­set us­koi­vat, et­tä en­ke­li ai­ka ajoin pani ve­den kuo­hu­maan, ja se, joka en­sim­mäi­se­nä eh­ti ve­teen sen jäl­keen, pa­ra­ni kai­kis­ta sai­rauk­sis­taan.

Kuka eh­tii py­säh­tyä?

Jo­han­nes ker­too evan­ke­liu­mis­saan, kuin­ka Jee­sus saa­pui Be­tes­dan al­taal­le. Hän py­säh­tyi 38 vuot­ta sai­ras­ta­neen mie­hen vuo­de­ma­ton ää­rel­le. Kes­kus­te­lu, joka käy­tiin Jee­suk­sen ja mie­hen vä­lil­lä, ker­too ka­rul­la ta­val­la, mil­lai­ses­sa maa­il­mas­sa sai­ras jou­tui elä­mään.

”Her­ra, mi­nul­la ei ole ke­tään, joka aut­tai­si mi­nut al­taa­seen, kun vesi kuo­hah­taa. Ai­na kun yri­tän sin­ne, joku toi­nen eh­tii en­nen mi­nua.” (Joh. 5:7.) Maa­il­ma oli vah­vim­pien ja no­peim­pien, hei­kom­mat ja sai­raam­mat jäi­vät jal­koi­hin. Ke­nel­lä­kään ei ol­lut ai­kaa aut­taa hei­koim­pia.

Vai­kut­taa­ko tu­tul­ta vie­lä pa­ri­tu­hat­ta vuot­ta myö­hem­min? Ei­kö tä­män­kin päi­vän maa­il­mas­sa näy­tä ole­van niin, et­tä moni ih­mi­nen on niin it­seen­sä kes­kit­ty­nyt, et­tä hä­nen on vai­kea huo­mi­oi­da mui­ta. Ny­ky­kult­tuu­ri vaa­tii ih­mis­tä kes­kit­ty­mään omaan hy­vin­voin­tiin­sa ja pa­nos­ta­maan kai­ken tar­mon­sa ja ener­gi­an­sa oman hy­vän­sä eteen. Ai­ka riit­tää juu­ri ja juu­ri sii­hen, lä­him­mäi­sen avun tar­ve jää hel­pos­ti huo­maa­mat­ta.

Mei­dän jo­kai­sen elä­mä saat­taa ol­la sa­mal­la ta­val­la kii­reis­tä. Kii­reen kes­kel­lä voi unoh­tua se, mis­tä kaik­ki ar­kie­lä­mäm­me hy­vät ja tar­peel­li­set asi­at tu­le­vat. Ju­ma­lan siu­naus saat­taa al­kaa näyt­tää pel­käs­tään omil­ta saa­vu­tuk­sil­ta. Unoh­tuu, et­tä kaik­ki, mitä saam­me, on Ju­ma­lan suur­ta lah­jaa.

Be­tes­da – ar­mon talo

Sana Be­tes­da tar­koit­taa suo­mek­si ar­mon ta­loa. Jee­suk­sen toi­min­ta Be­tes­dan al­taal­la avaa eteem­me myös sy­väl­li­sen ku­van sii­tä, mitä Ju­ma­lan ar­mo tar­koit­taa. Se ei suin­kaan tar­koit­ta­nut sitä, mil­lai­sek­si Be­tes­dan al­taan ää­rel­lä ih­met­tä odot­ta­neet ih­mi­set oli­vat sen aja­tel­leet: Ju­ma­la ar­mah­taa no­peim­man ja vah­vim­man, joka eh­tii en­sim­mäi­se­nä ve­teen.

Jee­sus py­säh­tyi sel­lai­sen ih­mi­sen koh­dal­le, joka koki, et­tä hä­nel­lä ei ole mi­tään toi­voa. Sel­lai­sen, joka tun­nus­ti, et­tä omat voi­mat ja ky­vyt ei­vät au­ta hän­tä. Pit­kään sai­ras­ta­nut sai avun, kun hän sai kuul­la Jee­suk­sen sa­nat: ”Nou­se, ota vuo­tee­si ja kä­ve­le”. Ta­pah­tu­mas­sa nä­em­me Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­min kes­kei­sen ole­muk­sen. Ju­ma­lan ar­mo kuu­luu juu­ri sel­lai­sel­le, jol­la ei ole mi­tään hy­vää esi­tet­tä­vä­nä Ju­ma­lal­le.

Ar­mon ta­lon – Ju­ma­lan val­ta­kun­nan – ovet ovat edel­leen avoin­na. Ju­ma­lan ar­mon evan­ke­liu­mi et­sii ja py­säh­tyy apua tar­vit­se­van koh­dal­le. Va­pah­ta­jan sa­nat ky­sy­vät yhä syn­nin sai­ras­tut­ta­mal­ta: ”Tah­dot­ko tul­la ter­veek­si?” Siel­lä, mis­sä ih­mi­sen it­se­riit­toi­suus, oma vah­vuus ja ky­vyt ei­vät nou­se es­teek­si, evan­ke­liu­min saar­na puh­dis­taa syn­nis­tä ja pa­ran­taa syn­nin tuo­mat viat.

Ar­mon neu­vot roh­kai­si­joi­na

Evan­ke­liu­min syn­nyt­tä­mä us­ko tuo sy­dä­meen ilon ja kii­tol­li­suu­den. Sa­mal­la us­ko avaa myös ha­lun kil­voi­tel­la syn­tiä vas­taan. Jee­suk­sen ar­mon neu­vot pa­ran­tu­neel­le, us­kon lah­jan saa­neel­le mie­hel­le temp­pe­lis­sä roh­kai­si­vat juu­ri sii­hen (Joh. 5:14).

Täs­tä Ju­ma­lan ar­mos­ta Paa­va­li­kin kir­joit­ti Ti­tuk­sel­le: ”Ju­ma­lan ar­mo on näet il­mes­ty­nyt pe­las­tuk­sek­si kai­kil­le ih­mi­sil­le, ja se kas­vat­taa mei­tä hyl­kää­mään ju­ma­lat­to­muu­den ja maa­il­mal­li­set hi­mot ja elä­mään hil­li­tys­ti, oi­ke­a­mie­li­ses­ti ja Ju­ma­laa kun­ni­oit­ta­en täs­sä maa­il­mas­sa” (Tit. 2:11–12).

Ta­pio Kar­ju­la

Raa­ma­tun­koh­tia, joi­hin kir­joi­tus poh­jau­tuu:

15. sun­nun­tai hel­lun­tais­ta: Ps. 65:2–6, 9; Jes. 24:14–16; 2. Kor. 9:6–15; Joh. 5:1–15

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 17.9.2014.

Kuva: SRK:n kuva-ar­kis­to