Jee­sus tii­vis­tää Ju­ma­lan lain rak­kau­den kak­sois­käs­kyyn.

Ky­syt­tä­es­sä kes­ki­ver­to­suo­ma­lai­sel­ta, mikä oli Jee­suk­sen ope­tuk­ses­sa kes­keis­tä, vas­tauk­sek­si saa to­den­nä­köi­ses­ti lä­him­mäi­sen­rak­kau­den. Tämä on help­po ym­mär­tää, sil­lä aja­tus lä­him­mäi­sen­rak­kau­des­ta so­pii elä­mään, ajat­te­li­pa kris­til­li­ses­tä us­kos­ta ja sen opin si­säl­löis­tä mitä ta­han­sa.

En­si sun­nun­tain evan­ke­liu­mi Mat­teuk­sen 22. lu­vun mu­kaan haas­taa tar­kas­te­le­maan, mitä Jee­suk­sen ope­tuk­sen ko­ko­nai­suu­teen kuu­lui. Lä­him­mäi­sen­rak­kaus oli toi­nen osa Jee­suk­sen vas­taus­ta ky­sy­myk­seen lain suu­rim­mas­ta käs­kys­tä.

Kriit­ti­siä koh­taa­mi­sia

Mat­teuk­sen 22. lu­vun teks­tiyh­tey­des­sä Jee­sus­ta lä­hes­tyt­tiin kol­mel­la ky­sy­myk­sel­lä, joi­den tar­koi­tuk­se­na oli saa­da Jee­sus an­saan. En­sin fa­ri­seuk­set ti­va­si­vat hä­nel­tä, on­ko oi­kein mak­saa ve­roa kei­sa­ril­le (Matt. 22:15–22). Tä­män jäl­keen sad­du­keuk­set lä­hes­tyi­vät Jee­sus­ta ky­sy­myk­sel­lä ylös­nou­se­muk­ses­ta, jo­hon it­se ei­vät us­ko­neet (Matt. 22:23–33). Kol­man­nek­si yk­si fa­ri­seuk­sis­ta, joka oli lai­no­pet­ta­ja, ky­syi Jee­suk­sel­ta oman eri­tyi­sa­lan­sa, Ju­ma­lan lain, tun­te­mus­ta.

Jee­sus an­toi esi­mer­kin sii­tä, mi­ten mei­dän tu­lee pe­rus­tel­la us­ko­am­me Raa­ma­tul­la. Sa­mal­la hän vii­toit­taa tie­tä kun­ni­oit­ta­vaan ja ar­vos­ta­vaan koh­taa­mi­seen hei­dän kans­saan, jot­ka syys­tä tai toi­ses­ta suh­tau­tu­vat kriit­ti­ses­ti toi­siin ih­mi­siin.

Ju­ma­lan laki tii­vis­tet­ty­nä

Vas­tauk­sel­laan lai­no­pet­ta­jan ky­sy­myk­seen suu­rim­mas­ta käs­kys­tä Jee­sus tii­vis­tää Ju­ma­lan lain rak­kau­den kak­sois­käs­kyyn. Sen en­sim­mäi­nen osa liit­tyy juu­ta­lais­ten ju­ma­lan­pal­ve­luk­sis­sa lu­et­ta­vaan ru­kouk­seen 5. Moo­sek­sen kir­jan 6. lu­vun mu­kaan: ”Kuu­le Is­ra­el, Her­ra on mei­dän Ju­ma­lam­me, Her­ra yk­sin. Ra­kas­ta Her­raa, Ju­ma­laa­si, koko sy­dä­mes­tä­si, koko sie­lus­ta­si ja koko voi­mas­ta­si.” Täl­lä Jee­sus osoit­taa, et­tä us­ko Ju­ma­laan on kai­ken läh­tö­koh­ta, elä­män tär­kein asia. Us­ko ei ole vain sa­no­ja tai elä­män­ta­po­ja, vaan koko ih­mi­sen ole­mus­ta kos­ket­ta­vaa, si­sim­mäs­tä as­ti läh­te­vää Ju­ma­lan ra­kas­ta­mis­ta.

Rak­kau­den kak­sois­käs­kyn toi­ses­sa osas­sa Jee­sus ke­hot­taa: ”Ra­kas­ta lä­him­mäis­tä­si niin kuin it­se­ä­si” (Matt. 22:39). Sen juu­ret ovat myös Moo­sek­sen lais­sa: ”älä kos­ta omaan kan­saa­si kuu­lu­val­le, älä­kä pidä yl­lä rii­taa hä­nen kans­saan, vaan ra­kas­ta lä­him­mäis­tä­si niin kuin it­se­ä­si” (3. Moos. 19:18). Jee­suk­sen täy­tyi toi­ses­sa yh­tey­des­sä kir­kas­taa lai­no­pet­ta­jil­le ra­jat­to­man lä­him­mäi­sen­rak­kau­den kä­si­tys­tä Lau­pi­aan sa­ma­ri­a­lai­sen esi­mer­kil­lä (Luuk. 10:25–37).

Moo­sek­sen la­kiin kuu­lu­vaa kym­men­tä käs­kyä voi pei­la­ta rak­kau­den kak­sois­käs­kyn nä­kö­kul­mas­ta. Niis­tä kol­me en­sim­mäis­tä liit­ty­vät ih­mi­sen ja Ju­ma­lan vä­li­seen suh­tee­seen ja lo­put seit­se­män ih­mis­ten vä­li­siin suh­tei­siin. Sik­si voi­daan to­de­ta, et­tä käs­kyis­sä on vah­vas­ti elä­mää suo­je­le­va ote. Käs­ky­jen nou­dat­ta­mi­sen kaut­ta em­me voi kui­ten­kaan an­sai­ta van­hurs­kaut­ta. Paa­va­li kir­joit­taa täs­tä ga­la­ta­lai­sil­le: ”On sel­vää, et­tei ku­kaan tule Ju­ma­lan sil­mis­sä van­hurs­kaak­si la­kia nou­dat­ta­mal­la, sil­lä ’us­kos­ta van­hurs­kas saa elää’” (Gal. 3:11).

Rak­kau­den hen­ges­sä ar­mon voi­mal­la

Rak­kaus Ju­ma­laa ja lä­him­mäi­siä koh­taan kuu­luu olen­nai­ses­ti elä­vään us­koon. Se ei kui­ten­kaan ole meis­tä it­ses­täm­me läh­töi­sin. Apos­to­li Jo­han­nes kir­joit­taa: ”Sii­nä on rak­kaus – ei sii­nä, et­tä me olem­me ra­kas­ta­neet Ju­ma­laa, vaan sii­nä, et­tä hän on ra­kas­ta­nut mei­tä ja lä­het­tä­nyt Poi­kan­sa syn­tiem­me so­vi­tuk­sek­si” (1. Joh. 4:10).

Ju­ma­la lä­het­tää seu­raa­jan­sa ja­ka­maan rak­kaut­taan ja elä­mään sen voi­mas­ta. Kun ajat­te­lem­me elä­mää ja ih­mis­suh­tei­ta, jou­dum­me to­te­a­maan, et­tä olem­me rak­kau­des­sa­kin mo­nel­la ta­paa va­ja­vai­sia ja kes­ke­ne­räi­siä. Syn­tiin­lan­kee­muk­ses­ta pe­räi­sin ole­vat voi­mat, ku­ten kat­ke­ruus ja it­sek­kyys, nä­ky­vät elä­mäs­säm­me ja ih­mis­suh­teis­sam­me.

An­teek­si­an­ta­muk­sen lah­ja Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mis­sa on tar­koi­tet­tu käy­tet­tä­väk­si elä­män ar­jen kes­kel­lä. Se kir­kas­taa en­nen kaik­kea Ju­ma­lan rak­kaut­ta. Sa­mal­la se muis­tut­taa lä­him­mäi­sen­rak­kau­des­ta: ”Kun Ju­ma­la on mei­tä näin ra­kas­ta­nut, tu­lee mei­dän­kin ra­kas­taa toi­si­am­me” (1. Joh. 4:11).

Rak­kau­den kak­sois­käs­kyn nä­kö­kul­mat kie­to­vat us­kon ja elä­män yh­teen. Tääl­lä ajas­sa olem­me ar­mon va­ras­sa, tai­vaas­sa saam­me näh­dä Ju­ma­lan täy­del­li­sen rak­kau­den kas­vois­ta kas­voi­hin.

Timo Lii­ka­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 16.10.2019.

Ku­vi­tus­ku­va: Juha Hu­ma­la­jo­ki

19. sun­nun­tai hel­lun­tais­ta: Rak­kau­den kak­sois­käs­ky

Psal­mi: Ps. 119:1–8

1. lu­ku­kap­pa­le: 5. Moos. 6:4–9

2. lu­ku­kap­pa­le: 1. Kor. 1:4–9

Evan­ke­liu­mi: Matt. 22:34-40:

RAA­MAT­TU 1992: Kun fa­ri­seuk­set kuu­li­vat, et­tä Jee­sus oli tuk­ki­nut sad­du­keuk­sil­ta suun, he ko­koon­tui­vat neu­von­pi­toon. Sit­ten yk­si heis­tä, joka oli lai­no­pet­ta­ja, ky­syi Jee­suk­sel­ta pan­nak­seen hä­net ko­e­tuk­sel­le: ”Opet­ta­ja, mikä on lain suu­rin käs­ky?” Jee­sus vas­ta­si: ”Ra­kas­ta Her­raa, Ju­ma­laa­si, koko sy­dä­mes­tä­si, koko sie­lus­ta­si ja mie­les­tä­si. Tämä on käs­kyis­tä suu­rin ja tär­kein. Toi­nen yh­tä tär­keä on tämä: Ra­kas­ta lä­him­mäis­tä­si niin kuin it­se­ä­si. Näi­den kah­den käs­kyn va­ras­sa ovat laki ja pro­fee­tat.

BIB­LIA: Mut­ta kuin Pha­ri­se­a­lai­set sen kuu­li­vat, et­tä hän oli Sad­du­ke­a­lais­ten suun tu­kin­nut, ko­koon­tui­vat he yh­teen. Yk­si lain-opet­ta­ja heis­tä ky­syi hä­nel­tä, kiu­sa­ten hän­tä, ja sa­noi: Mes­ta­ri, mikä on suu­rin käs­ky lais­sa? Niin Je­sus sa­noi hä­nel­le: si­nun pi­tää ra­kas­ta­man Her­raa si­nun Ju­ma­laas, kai­kes­ta sy­dä­mes­täs, ja kai­kes­ta sie­lus­tas, ja kai­kes­ta mie­les­täs: Tämä on en­si­mäi­nen ja suu­rin käs­ky. Toi­nen on tä­män kal­tai­nen: si­nun pi­tää ra­kas­ta­man lä­him­mäis­täs niin­kuin it­se si­nu­as. Näis­sä kah­des­sa käs­kys­sä kaik­ki laki ja prop­he­tat riip­pu­vat.