Teri Hil­tu­nen

Rat­kai­se­vaa ei ole lah­jan suu­ruus, vaan mie­li, jol­la se an­ne­taan. Tä­män Jee­sus osoit­ti les­ken esi­mer­kil­lä.

Jee­sus ja ope­tus­lap­set oli­vat Je­ru­sa­le­min temp­pe­lis­sä. Ih­mi­siä ke­rään­tyi hei­dän ym­pä­ril­leen kuun­te­le­maan Jee­suk­sen ope­tus­ta. Fa­ri­seuk­set ja lai­no­pet­ta­jat­kin pyr­ki­vät Jee­suk­sen lä­hel­le. Mar­kuk­sen evan­ke­liu­mi ker­too, kuin­ka he yrit­ti­vät use­as­ti päi­vän ai­ka­na esit­tää Jee­suk­sel­le ki­pe­riä ky­sy­myk­siä, ja näin saa­da hä­net pu­heis­taan kiin­ni.

Jee­sus näki hei­dän ta­voit­teen­sa ja osa­si vas­ta­ta niin, et­tä he jou­tui­vat ker­ta toi­sen­sa jäl­keen ve­täy­ty­mään vä­hin ää­nin pois. Jee­sus sa­noi heis­tä näin: ”Va­ro­kaa lai­no­pet­ta­jia! He kul­ke­vat mie­lel­lään pit­kis­sä vii­tois­sa ja odot­ta­vat, et­tä hei­tä ter­veh­di­tään to­reil­la, he ot­ta­vat sy­na­go­gas­sa etu­mai­set is­tui­met ja pi­dois­sa kun­ni­a­pai­kat, mut­ta vie­vät les­kil­tä ta­lot ja la­te­le­vat pit­kiä ru­kouk­si­aan vain näön vuok­si. Sitä an­ka­ram­pi tu­lee ole­maan hei­dän tuo­mi­on­sa.” (Mark. 12: 38–40.)

Muu­an lai­no­pet­ta­ja seu­ra­si Jee­suk­sen kes­kus­te­lua sad­du­keus­ten kans­sa ja huo­ma­si, mi­ten hy­vän vas­tauk­sen Jee­sus an­toi. Hän tuli nyt Jee­suk­sen luo ja ky­syi: ”Mikä käs­ky on kaik­kein tär­kein?” Jee­sus vas­ta­si: ”Tär­kein on tämä: Kuu­le, Is­ra­el: Her­ra, mei­dän Ju­ma­lam­me, on ai­noa Her­ra. Ra­kas­ta Her­raa, Ju­ma­laa­si, koko sy­dä­mes­tä­si, koko sie­lus­ta­si ja mie­les­tä­si ja koko voi­mal­la­si. Toi­nen on tämä: Ra­kas­ta lä­him­mäis­tä­si niin kuin it­se­ä­si. Näi­tä suu­rem­paa käs­kyä ei ole.” (Mark 12:29–31.)

Köy­hä les­ki an­toi enem­män

Jee­sus ja ope­tus­lap­set oli­vat läh­dös­sä pois temp­pe­lis­tä. Jee­sus py­säh­tyi niin sa­no­tul­le nais­ten­pi­hal­le en­nen ulom­mais­ta port­tia ja seu­rai­li siel­lä ole­via ih­mi­siä. Lä­hel­lä oli yk­si kol­mes­ta­tois­ta uh­ri­ar­kus­ta. Uh­ri­ar­kuil­la ke­rät­ty­jä va­ro­ja käy­tet­tiin temp­pe­lin kun­nos­sa­pi­toon ja uh­ri­toi­mi­tuk­siin. Si­nä­kin päi­vä­nä mo­net ih­mi­set lah­joit­ti­vat ra­haa. Mo­net lait­toi­vat ark­kuun suu­ren sum­man.

Jee­sus kiin­nit­ti yl­lät­tä­en ope­tus­las­ten huo­mi­on köy­hään les­ki­vai­moon ja hä­nen an­ta­maan­sa lah­joi­tuk­seen. Lah­joi­tus oli pie­ni, kak­si lant­tia. Ra­ha­sum­ma oli noin kuu­des­kym­me­nes­vii­de­so­sa työ­mie­hen päi­vä­pal­kas­ta, eli käy­tän­nös­sä ra­hat ei­vät ol­leet min­kään ar­voi­sia. Jee­sus osoit­ti les­ki­vai­mon esi­mer­kil­lä oi­ke­an lä­him­mäi­sen­rak­kau­den ja luot­ta­muk­sen Ju­ma­laan.

Sa­mal­la ti­lan­ne oli joh­don­mu­kai­nen jat­ku­mo päi­vän ta­pah­tu­miin. Jee­sus kut­sui ope­tus­lap­set luok­seen ja sa­noi heil­le: ”To­ti­ses­ti: tämä köy­hä les­ki pani uh­ri­ark­kuun enem­män kuin yk­si­kään toi­nen. Kaik­ki muut an­toi­vat lii­as­taan, mut­ta hän an­toi vä­häs­tään, kai­ken mitä hä­nel­lä oli, kai­ken mitä hän elääk­seen tar­vit­si.” (Mark. 12: 43–44.)

Les­ki luot­ti Ju­ma­lan huo­len­pi­toon

Jee­sus osoit­ti les­ken esi­mer­kil­lä, et­tä ra­ha­sum­man suu­ruus ei ol­lut tär­kein­tä, vaan mie­li, jol­la se an­ne­taan. Nai­nen tie­si, et­tä hä­nen lah­joit­ta­man­sa sum­ma oli mi­tä­tön. Je­ru­sa­le­min temp­pe­li oli juu­ta­lais­ten hen­gel­li­sen elä­män kes­kus ja tär­keä paik­ka. Les­ki­vai­mo­kin ha­lu­si lah­joit­taa oman osan­sa temp­pe­lin hy­väk­si. Hän piti tätä tär­ke­äm­pä­nä kuin mi­tään muu­ta. Oli­han hän val­mis an­ta­maan temp­pe­lin hy­väk­si kaik­ki va­ran­sa.

Nai­sen teko osoit­ti lu­jan luot­ta­muk­sen Ju­ma­lan huo­len­pi­toon. Hän oli saa­nut Ju­ma­lal­ta niin pal­jon, et­tä ha­lu­si an­taa kai­ken, mitä omis­ti. Sa­mal­la hän luot­ti, et­tä Ju­ma­la kyl­lä huo­leh­tii hä­nen ajal­li­sis­ta­kin tar­peis­tan­sa.

Ih­mi­nen voi luot­taa Ju­ma­lan ar­moon

Sa­mal­la les­ki­vai­mo oli esi­merk­ki ih­mi­sen mak­su­ky­vyt­tö­myy­des­tä Ju­ma­lan edes­sä. Les­ki­vai­mon toi­min­ta avaa us­kon nä­kö­a­lan ih­mi­sen ja Ju­ma­lan suh­tee­seen. Ei ole­kaan ky­sy­mys ih­mi­sen an­si­os­ta, vaan Ju­ma­lan ar­mos­ta. Ju­ma­lan lap­si on saa­nut Ju­ma­lal­ta enem­män kuin on an­sain­nut: kaik­ki syn­nit an­teek­si. Sen myö­tä on tul­lut ilo, rau­ha ja ian­kaik­ki­sen elä­män osal­li­suus. Kaik­ki tämä on saa­tu ar­mos­ta, Kris­tuk­sen täh­den.

Jee­sus ha­lu­si vah­vis­taa ope­tus­las­ten us­koa. Hän roh­kai­si hei­tä pal­ve­le­maan lä­him­mäi­siä vä­hil­tä­kin tun­tu­vil­la lah­joil­la. Lo­pul­ta ky­sy­mys ei ole mei­dän rak­kau­des­tam­me. Ju­ma­lan rak­kaus saa ai­kaan rak­kau­den lä­him­mäis­tä koh­taan.

Evan­ke­liu­mi: Mark. 12:41–44

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus is­tuu­tui vas­ta­pää­tä uh­ri­ark­kua ja kat­se­li, kuin­ka ih­mi­set pa­ni­vat sii­hen ra­haa. Mo­net rik­kaat an­toi­vat pal­jon. Sit­ten tuli köy­hä les­ki­vai­mo ja pani ark­kuun kak­si pien­tä lant­tia, yh­teen­sä ku­pa­ri­ko­li­kon ver­ran. Jee­sus kut­sui ope­tus­lap­set luok­seen ja sa­noi heil­le: ”To­ti­ses­ti: tämä köy­hä les­ki pani uh­ri­ark­kuun enem­män kuin yk­si­kään toi­nen. Kaik­ki muut an­toi­vat lii­as­taan, mut­ta hän an­toi vä­häs­tään, kai­ken mitä hä­nel­lä oli, kai­ken mitä hän elääk­seen tar­vit­si.”

Bib­lia: Ja kuin Je­sus is­tui uh­ri-ar­kun koh­dal­la ja kat­se­li, kuin­ka kan­sa pani ra­haa uh­ri-ark­kuun, ja mon­ta ri­kas­ta pani pal­jon, Niin tuli köy­hä les­ki, ja pani kak­si ro­poa, se on kuu­si­nai­nen. Niin hän kut­sui ope­tus­lap­sen­sa ty­kön­sä, ja sa­noi heil­le: To­ti­ses­ti sa­non minä teil­le: tämä köy­hä les­ki pani enem­män uh­ri-ark­kuun kuin kaik­ki ne, jot­ka sii­hen pa­ni­vat. Sil­lä he ovat kaik­ki pan­neet sii­tä, mitä heil­le lii­ak­si oli; mut­ta tämä köy­hyy­des­tän­sä pani kai­ken, mitä hä­nel­lä oli, kai­ken ta­va­ran­sa.