Alek­si Päk­ki­lä

Jee­sus muis­tut­ti op­pi­lai­taan, et­tä tai­vas­ten val­ta­kun­nas­sa pie­nim­mät ovat suu­rim­pia ja vä­häi­sis­tä huo­leh­ti­mi­sel­la on eri­tyi­nen mer­ki­tys.

Kun Jee­sus oli juu­ri pu­hu­nut ope­tus­lap­sil­le tu­le­vas­ta ris­tin­kuo­le­mas­taan, ope­tus­lap­set poh­ti­vat ti­lan­tee­seen näh­den hie­man ou­to­a­kin ky­sy­mys­tä: ”Kuka on suu­rin tai­vas­ten val­ta­kun­nas­sa?” (Matt. 17:22–23; Matt. 18:1). Ope­tus­lap­set ei­vät vie­lä oi­kein tah­to­neet kä­sit­tää lä­hes­ty­vää su­rul­lis­ta ris­tin­kuo­le­maa, vaan he kiis­te­li­vät jo kes­ke­nään, kuka heis­tä mah­toi ol­la suu­rin (Mark. 9:30–34).

Jee­suk­sen vas­taus ope­tus­las­ten ky­sy­myk­seen tun­tui var­mas­ti vai­ke­al­ta hy­väk­syä: ”To­ti­ses­ti: el­let­te kään­ny ja tule las­ten kal­tai­sik­si, te et­te pää­se tai­vas­ten val­ta­kun­taan” (Matt. 18:3). Mat­teus on ai­no­a­na evan­ke­lis­ta­na ot­ta­nut nämä las­ten evan­ke­liu­mis­ta­kin (Mark. 10:13–16) lä­hes sa­man­lai­se­na löy­ty­vät sa­nat tä­hän yh­tey­teen, jos­sa ne ko­ros­ta­vat Jee­suk­sen vies­tin pai­no­ar­voa.

Ar­jen ju­ma­lan­pal­ve­luk­sia

Lap­sen us­kon esi­ku­val­li­suu­den ohel­la Jee­suk­sen vas­tauk­ses­sa on kyse en­nen kaik­kea ih­mi­sen pal­ve­lu­a­sen­tees­ta tai -mie­les­tä. Rin­nak­kai­se­van­ke­liu­mis­sa Jee­sus sa­noo: ”Jos joku tah­too ol­la en­sim­mäi­nen, hä­nen on ol­ta­va vii­mei­nen ja kaik­kien pal­ve­li­ja” (Mark. 9:35). Pal­ve­le­mi­nen ky­syy usein nöyr­ty­mis­tä. Pie­nim­mät lap­set toi­mi­vat sii­nä hy­vä­nä esi­merk­ki­nä, sil­lä ei­hän heil­lä ole tar­peen miet­tiä val­ta-ase­mia tai suu­ruus­jär­jes­tyk­siä. Ju­ma­lan sil­mis­sä juu­ri he ovat­kin suu­rim­pia.

Al­ku­pe­räi­ses­tä ky­sy­myk­ses­tä ja sii­hen vas­taa­mi­ses­ta Jee­sus saa oi­van ai­heen tuo­da esil­le hei­koim­pien puo­lel­la ole­mi­sen tär­keyt­tä. En­sin­nä­kin Jee­sus to­te­aa roh­kai­se­vas­ti, et­tä he, jot­ka ot­ta­vat lap­sia luok­seen ja hoi­ta­vat hei­tä, te­ke­vät suu­ren pal­ve­luk­sen Ju­ma­lal­le. Voi aja­tel­la, et­tä näin toi­mi­vat ih­mi­set viet­tä­vät ar­jen ju­ma­lan­pal­ve­lus­ta, eli to­teut­ta­vat lä­him­mäi­sen­rak­kaut­ta ar­jes­sa, ja saa­vat sii­nä ko­kea myös siu­naus­ta, voi­mia ja iloa.

Jee­sus sa­noo, et­tä hän tu­lee ih­mi­sen luok­se lap­sis­sa ja las­ten­mie­li­sis­sä. Näis­sä Jee­suk­sen sa­nois­sa on eri­tyi­nen muis­tu­tus sii­tä, kuin­ka us­ko nä­kyy rak­kau­te­na. Vii­mei­sen tuo­mi­on esi­merk­ki­ker­to­muk­ses­sa­kin on mu­ka­na aja­tus sii­tä, kuin­ka hei­koim­mis­ta huo­leh­ti­mi­nen on Jee­suk­sen pal­ve­le­mis­ta. ”To­ti­ses­ti: kai­ken, min­kä te olet­te teh­neet yh­del­le näis­tä vä­häi­sim­mis­tä vel­jis­tä­ni, sen te olet­te teh­neet mi­nul­le” (Matt. 25:40).

Ju­ma­la suo­je­lee hei­koim­pia

Jos Jee­sus ei täs­sä yh­tey­des­sä puhu huo­leh­ti­mat­ta jät­tä­mi­ses­tä tai vä­lin­pi­tä­mät­tö­myy­des­tä (Matt. 25:45), va­roit­taa hän va­ka­vas­ti huo­len­pi­toa vail­la ole­vien vää­rin­koh­te­lus­ta tai hal­vek­si­mi­ses­ta. Ju­ma­la ei hy­väk­sy lain­kaan täl­lais­ta käy­tös­tä. Tämä nä­kyy Jee­suk­sen ver­tauk­sis­sa, jois­sa ker­ro­taan, mil­lai­sen ran­gais­tuk­sen lap­sia pa­haan viet­te­le­vä hen­ki­lö saa. Ju­ma­la voi kui­ten­kin an­taa syn­te­jään ka­tu­val­le mah­dol­li­suu­den pa­ran­nuk­sen ar­moon. On kui­ten­kin ym­mär­ret­tä­vää, et­tä lan­kee­muk­ses­ta voi sil­ti jää­dä in­hi­mil­li­ses­ti py­sy­viä haa­vo­ja.

Evan­ke­liu­mi­teks­ti päät­tyy ih­meel­li­seen nä­kyyn. Jee­suk­sen mu­kaan Ju­ma­la kat­soo omien­sa, it­ses­sään vä­häis­ten ih­mis­ten puo­leen joka het­ki. Las­ten ja las­ten­mie­lis­ten ih­mis­ten en­ke­lit saa­vat ol­la jat­ku­vas­ti Ju­ma­lan kas­vo­jen al­la. Ju­ma­la siis kyl­lä tie­tää hei­dän elä­män­ti­lan­teen­sa ja on val­mis lä­het­tä­mään ar­mon­sa ja apun­sa sa­nan­saat­ta­jien­sa vä­li­tyk­sel­lä. ”Her­ran en­ke­li on aset­tu­nut var­ti­oon. Hän suo­jaa nii­tä, jot­ka pal­ve­le­vat Her­raa, ja pe­las­taa hei­dät.” (Ps. 34:8.)

Evan­ke­liu­mi: Matt. 18:1–6 (7–9) 10

Raa­mat­tu 1992: Ope­tus­lap­set tu­li­vat Jee­suk­sen luo ja ky­syi­vät: ”Kuka on suu­rin tai­vas­ten val­ta­kun­nas­sa?”

Sil­loin Jee­sus kut­sui luok­seen lap­sen, aset­ti hä­net hei­dän kes­kel­leen ja sa­noi:

”To­ti­ses­ti: el­let­te kään­ny ja tule las­ten kal­tai­sik­si, te et­te pää­se tai­vas­ten val­ta­kun­taan. Se, joka nöyr­tyy tä­män lap­sen kal­tai­sek­si, on suu­rin tai­vas­ten val­ta­kun­nas­sa. Ja joka mi­nun ni­mes­sä­ni ot­taa luok­seen yh­den­kin täl­lai­sen lap­sen, se ot­taa luok­seen mi­nut. Mut­ta jos joku joh­dat­taa lan­kee­muk­seen yh­den­kin näis­tä vä­häi­sis­tä, jot­ka us­ko­vat mi­nuun, hä­nel­le oli­si pa­rem­pi, et­tä hä­nen kau­laan­sa pan­tai­siin myl­lyn­ki­vi ja hä­net upo­tet­tai­siin me­ren sy­vyy­teen.

(Voi tätä maa­il­maa ja sen viet­te­lyk­siä! Viet­te­lys­ten täy­tyy kyl­lä tul­la, mut­ta voi sitä ih­mis­tä, jon­ka kaut­ta ne tu­le­vat! Jos kä­te­si tai jal­ka­si viet­te­lee si­nua, hak­kaa se poik­ki ja hei­tä pois. On­han pa­rem­pi, et­tä kä­si­puo­le­na tai jal­ka­puo­le­na pää­set si­säl­le elä­mään, kuin et­tä si­nut mo­lem­mat kä­det ja ja­lat tal­lel­la hei­te­tään ikui­seen tu­leen. Ja jos sil­mä­si viet­te­lee si­nua, re­päi­se se ir­ti ja hei­tä me­ne­mään. On­han pa­rem­pi, et­tä sil­mä­puo­le­na pää­set si­säl­le elä­mään, kuin et­tä si­nut mo­lem­mat sil­mät tal­lel­la hei­te­tään hel­ve­tin tu­leen.)

Kat­so­kaa, et­tet­te hal­vek­si yh­tä­kään näis­tä vä­häi­sis­tä. Sil­lä minä sa­non teil­le: hei­dän en­ke­lin­sä saa­vat tai­vais­sa joka het­ki kat­sel­la mi­nun tai­vaal­li­sen Isä­ni kas­vo­ja.”