Vä­ri­käs jär­vi­mai­se­ma avau­tui eteem­me Len­tii­ran kir­kon alt­ta­ri­tau­lu­na toi­mi­vis­ta ik­ku­nois­ta. Ka­jaa­nin rau­ha­nyh­dis­tyk­sen kirk­ko­py­hä oli al­ka­mas­sa ra­ja­seu­tu­kir­kos­sa lo­ka­kuun en­sim­mäi­se­nä sun­nun­tai­na. Vie­rai­ta oli saa­pu­nut Ka­jaa­nis­ta, Kuh­mos­ta ja Sot­ka­mos­ta.

”Tuon jul­ki men­nei­syy­den ar­voi­tuk­sia, van­ho­ja asi­oi­ta, jois­ta olem­me kuul­leet, jois­ta isäm­me ovat meil­le ker­to­neet”, luki kirk­ko­her­ra Timo Suu­ta­ri ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen aluk­si ja­kei­ta psal­mis­ta 78.

Sun­nun­tain ai­he oli us­ko ja epä­us­ko. Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­min seit­se­män­nes­sä lu­vus­sa ker­ro­taan, kuin­ka fa­ri­seuk­set ja yli­pa­pit lä­het­ti­vät mie­hi­ään pi­dät­tä­mään Jee­suk­sen. Oli leh­ti­ma­ja­juh­lan suu­ri pää­tös­päi­vä. Jee­sus pu­hui elä­väs­tä ve­des­tä ja sen juo­mi­ses­ta. Tämä sai ai­kaan kes­kus­te­lua. Sana ja­koi ih­mi­set mo­niin lei­rei­hin.

Ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen saar­nan piti Juha Heik­ki­lä. Hän ker­toi, et­tä läpi Raa­ma­tun pu­hu­taan ve­des­tä. Ve­si­läh­tei­tä on kah­den­lai­sia. Elä­vät läh­teet pulp­pu­a­vat poh­ja­vet­tä, kun taas maa- ja kal­li­o­kuop­piin ke­rät­tiin sa­de­vet­tä.

– Raa­ma­tus­sa elä­vä vesi ku­vaa Ju­ma­laa, Ju­ma­lan poi­kaa, Jee­sus­ta. Teh­dyt kai­vot ku­vaa­vat oma­van­hurs­kaut­ta, ker­too Heik­ki­lä.

Lain te­ko­ja te­ke­mäl­lä ei voi pe­las­tua. Us­ko on täy­del­li­ses­ti lah­jaa.

– Elä­vä vesi kum­pu­aa Kris­tuk­sen evan­ke­liu­mis­sa, kuul­tiin saar­nas­sa.

Le­väh­tä­kää vä­hän

Seu­ra­pu­hees­saan Timo Mau­no ky­syi, tar­vit­sem­me­ko le­poa. Mar­kuk­sen evan­ke­liu­mi (6:30–31) ker­too Ju­ma­lan huo­len­pi­dos­ta. Apos­to­lit ko­koon­tui­vat Jee­suk­sen luo ker­to­maan, mitä kaik­kea he oli­vat teh­neet ja opet­ta­neet. Ope­tus­lap­set oli­vat ol­leet ih­mis­ten pii­rit­tä­miä niin, et­tei­vät ol­leet en­nät­tä­neet syö­dä­kään.

Jee­sus näki hei­dän mur­heen­sa ja vai­van­sa ja sen, et­tä he oli­vat le­von tar­pees­sa. Hän ke­hot­ti hei­tä läh­te­mään jo­hon­kin yk­si­näi­seen paik­kaan ja le­väh­tä­mään.

Mau­no ky­syi, mis­sä me ny­ky­a­jan ih­mi­set voim­me le­vä­tä.

– Sii­o­nin lau­lus­sa 29 ker­ro­taan, et­tä le­po­paik­ka löy­tyy Jee­suk­sen haa­vois­ta. Evan­ke­liu­mis­ta saam­me voi­maa mat­kal­lem­me.

Len­tii­ran kylä

Len­tii­ra on Kuh­mon kau­pun­kiin kuu­lu­va kylä. Ny­kyi­nen kirk­ko val­mis­tui en­ti­sen, pa­la­neen kir­kon ti­lal­le vuon­na 1991. Kir­kon on suun­ni­tel­lut ark­ki­teh­ti Han­nu Pyyk­kö­nen.

Luon­non lä­hei­syys on ai­na ol­lut ky­lä­läi­sil­le tär­ke­ää. Tämä nä­kyy myös uu­den kir­kon ma­te­ri­aa­leis­sa ja ark­ki­teh­tuu­ris­sa. Lä­hes koko alt­ta­ri­sei­nä on la­sia ja avau­tuu Len­tii­ran­jär­vel­le.

Teks­ti: Au­lik­ki Pii­rai­nen ja Tuu­la Stång

Ku­vat: Ai­li Pa­sa­nen ja Au­lik­ki Pii­rai­nen