Pas­to­ri Jari Kol­mo­nen piti tu­lo­saar­nan Tai­val­kos­ken kir­kon ju­han­nus­päi­vän mes­sus­sa.

– Jo­han­nek­sen nimi mer­kit­see: Ju­ma­la on ar­mol­li­nen. Jo­han­nek­sen teh­tä­vä­nä oli ta­soit­taa tie­tä Jee­suk­sel­le, jos­sa maa­il­mal­le il­mes­tyi täy­del­li­nen ar­mo ja syn­tien so­vi­tus. Sii­hen Jo­han­nes val­mis­ti kan­saa suo­ra­pu­hei­sel­la pa­ran­nus­saar­nal­laan. Jos ih­mi­nen ei tun­ne it­se­ään syn­ti­sek­si, hän ei voi ko­kea Jee­sus­ta it­sel­leen tar­peel­li­sek­si.

Näin to­te­si Kol­mo­nen tu­lo­saar­nas­saan Tai­val­kos­ken kir­kos­sa ju­han­nus­päi­vän mes­sus­sa. Tuo­mi­o­ka­pi­tu­li mää­rä­si hä­net seu­ra­kun­ta­pas­to­rin vi­ran­si­jai­sek­si Tai­val­kos­ken seu­ra­kun­taan puo­len­tois­ta vuo­den ajak­si.

– Tai­val­kos­ke­lai­set ovat ot­ta­neet mu­ka­vas­ti vas­taan ja toi­vot­ta­neet mi­nut ja per­hee­ni ter­ve­tul­leek­si. Ih­mi­set ovat tääl­lä po­si­tii­vi­sia ja vä­lit­tö­miä. Tu­le­vat jut­te­le­maan, vaik­ka it­se olen­kin vä­hän ujon­puo­lei­nen ja hi­das aloit­ta­maan kes­kus­te­lua en­nes­tään vie­rai­den ih­mis­ten kans­sa.

Kol­mo­nen ker­toi saa­neen­sa var­si­nai­set opin­ton­sa pää­tök­seen jo pari vuot­ta sit­ten. Kun so­pi­vaa vir­kaa ei heti löy­ty­nyt, hän opis­ke­li ti­lin­tar­kas­tus­ta ja työs­ken­te­li jon­kin ai­kaa kir­jan­pi­tä­jä­nä. Vii­mei­sen vuo­den ajan hän asui per­heen­sä kans­sa Ete­lä-Ruot­sis­sa lä­hel­lä Nor­jan ra­jaa ja toi­mi siel­lä Ste­ne­byn pas­to­raa­tin seu­ra­kun­ta­te­o­lo­gi­na.

– Seu­ra­mat­kat siel­lä oli­vat pit­kät. Kun mi­nuun otet­tiin yh­teyt­tä täs­tä Tai­val­kos­ken teh­tä­väs­tä, se tun­tui har­kin­nan jäl­keen ihan mu­ka­val­ta. Tääl­lä asuu vai­mo­ni si­sa­ren per­he ei­kä ko­ti­paik­ka­kun­nal­le­ni Ou­luun­kaan ole ko­vin pit­kä mat­ka. Nyt pi­täi­si vie­lä löy­tää so­pi­va asun­to si­jai­suu­den ajak­si.

26-vuo­ti­aan Kol­mo­sen per­hee­seen kuu­luu Päi­vik­ki-vai­mo ja kol­me al­le kou­lui­käis­tä las­ta. Tai­val­kos­kel­la ele­tään lä­hel­lä luon­toa, ja se tun­tuu mu­ka­val­ta.

Kun ky­syn, mikä sai opis­ke­le­maan pa­pik­si, Kol­mo­nen me­nee miet­te­li­ääk­si.

– Us­kon ky­sy­myk­set ovat kyl­lä ai­na kiin­nos­ta­neet, ja kyl­lä se kut­su­mus sii­tä var­maan kum­pu­aa. Kirk­ko­his­to­ria on niin ikään hy­vin mie­len­kiin­tois­ta. Eri­tyi­ses­ti mi­nua on pu­hu­tel­lut Mart­ti Lut­he­rin elä­mä­nai­kai­nen opis­ke­lu ja val­ta­van tuot­te­li­as kir­jal­li­nen elä­män­työ. Toki myös isä­ni pap­pi­su­ra vai­kut­ti. Hen­ki­lö­koh­tai­nen us­ko on tie­ten­kin tär­keä asia. Pa­pin työs­sä saa ta­va­ta eri­lai­sia ih­mi­siä ja ker­toa heil­le täs­tä elä­män tär­keim­mäs­tä asi­as­ta.

Teks­ti ja kuva: Nii­lo Ke­rä­nen