Hel­mi Yr­jä­nä

Keu­ruu

Jäm­sän opis­to­seu­ro­jen lau­an­tai-il­lan pu­heen­vuo­ro kä­sit­te­li sitä, kuin­ka Ju­ma­lan sana ja mat­ka­ys­tä­vät roh­kai­se­vat us­ko­maan.

Pu­heen­vuo­ron piti Jar­no Hih­na­la, ja sen ai­hee­na oli seu­ra­tun­nus ”Roh­kais­kaa ja vah­vis­ta­kaa siis toi­nen tois­tan­ne” (1. Tess. 5:11). Hih­na­la ver­ta­si Ju­ma­lan sa­naa kart­taan, joka oh­jaa mat­kal­lam­me koh­ti tai­vas­ta.

– Vaik­kei ver­taus ole raa­ma­tul­li­nen, se ku­vaa hy­vin Ju­ma­lan sa­nan mer­ki­tys­tä. Ver­tauk­ses­sa ver­ra­taan kom­pas­siin hy­vää omaa­tun­toa, jon­ka us­ko­vai­si­na ha­lu­am­me säi­lyt­tää. Se oh­jaa mei­tä ar­jen va­lin­nois­sa ja ti­lan­teis­sa, jot­ta py­syi­sim­me oi­ke­al­la tiel­lä.

Hih­na­la ku­vai­li, kuin­ka seu­rois­sa saa ase­tel­la sy­dä­men kom­pas­sin kar­tan pääl­le ja var­mis­tua, et­tä suun­ta on oi­kea. Jos syn­ti on saa­nut sot­kea kom­pas­sin, evan­ke­liu­min us­ko­mi­nen pa­laut­taa us­ko­mi­sen ilon ja oh­jaa ta­kai­sin oi­ke­al­le tiel­le.

– Ym­pä­ril­läm­me on yhä enem­män aja­tus­ta, et­tä Raa­mat­tu on aut­ta­mat­to­mas­ti van­hen­tu­nut kart­ta ny­kyi­ses­sä ajas­sam­me. On tot­ta, et­tä mo­net ul­ko­nai­sen elä­män asi­at ovat Raa­ma­tun kir­joit­ta­mi­sen ajois­ta muut­tu­neet ja kaik­kiin ai­kam­me ky­sy­myk­siin ei suo­raan löy­dy vas­taus­ta Raa­ma­tus­ta. Sil­ti Ju­ma­lan sa­nan maa­mer­kit nä­ky­vät sel­vä­nä ja oh­jaa­vat mei­tä tai­vas­tiel­lä, to­te­si Hih­na­la.

Ko­et­te­le­muk­set­kin ovat Ju­ma­lan siu­naus­ta

– Kiu­saa­ja voi saa­da näyt­tä­mään, et­tä us­ko on es­te ajal­li­sen elä­män siu­nauk­sel­le. Saa­tat eh­kä ky­syä it­sel­tä­si, mitä hyö­dyn sii­tä, et­tä ha­lu­an pi­tää us­kon ja hy­vän oman tun­non en­kä läh­de oman tah­don tiel­le. Tätä ope­tus­lap­set­kin Jee­suk­sel­ta ky­se­li­vät, Hih­na­la muis­te­li Mat­teuk­sen evan­ke­liu­min koh­taa (Matt. 19:27).

Raa­ma­tun­koh­das­sa Jee­sus vas­ta­si: ”Jo­kai­nen, joka mi­nun ni­me­ni täh­den on luo­pu­nut ta­los­taan, vel­jis­tään tai si­sa­ris­taan, isäs­tään, äi­dis­tään tai lap­sis­taan tai pel­lois­taan, saa sa­ta­ker­tai­ses­ti ta­kai­sin ja pe­rii ian­kaik­ki­sen elä­män” (Matt. 19:29).

– Ei­kö mei­dän kan­na­ta tä­män lu­pauk­sen edes­sä tä­nään­kin pi­tää kiin­ni us­kon lah­jas­ta ja luo­pua oman jär­jen ja tur­mel­tu­neen mie­len tuo­mis­ta hou­ku­tuk­sis­ta. Ju­ma­lan sal­li­miin ko­et­te­le­muk­siin­kin kät­key­tyy poh­jim­mil­taan ai­na siu­naus. Us­kon lah­jan omis­ta­ji­na saam­me sa­ta­ker­tai­sen siu­nauk­sen ajal­li­seen elä­mään ja ker­ran ian­kaik­ki­sen elä­män tai­vaas­sa, muis­tut­ti Hih­na­la.

Us­ko­vais­ten yh­teys roh­kai­see us­ko­maan

Pu­heen­vuo­ron pi­tä­jä oli pyy­tä­nyt ys­tä­vi­ään ker­to­maan ly­hy­es­ti, mikä hei­tä vii­me ai­koi­na oli roh­kais­sut us­ko­maan. Moni vas­taa­jis­ta oli ko­ke­nut mer­kit­tä­vä­nä tu­ke­na, kun oli saa­nut ol­la elä­män ko­et­te­le­mus­ten koh­da­tes­sa tois­ten Ju­ma­lan las­ten esi­ru­kous­ten al­la.

– Vai­keis­sa elä­män­ti­lan­teis­sa ja koh­ta­lois­sa ko­et­tiin tär­ke­äk­si myös us­ko­vais­ten ver­tais­tu­en mer­ki­tys. Se, et­tä saa ju­tel­la ja ja­kaa vai­kei­ta­kin asi­oi­ta sa­mo­ja asi­oi­ta ko­ke­nei­den us­ko­vais­ten kans­sa, Hih­na­la ava­si.

Hih­na­lan saa­mis­sa vas­tauk­sis­sa us­koa vah­vis­ta­va­na ko­et­tiin myös Ju­ma­lan luo­mis­työn ih­meel­li­syys ja suu­ruus.

– Eri­tyi­ses­ti vas­ta­syn­ty­nyt lap­si pu­hut­te­lee: ”Se mi­ten pie­ni ja kui­ten­kin niin täy­del­li­nen hän on! Sel­lai­sen ih­meen luo­mi­nen ei vaan yk­sin­ker­tai­ses­ti voi on­nis­tua kuin Tai­vaan Isäl­tä” eräs vas­taa­ja ku­vai­li. Vas­taa­vas­ti ko­et­tiin tär­ke­äk­si van­ho­jen us­ko­vais­ten esi­merk­ki ja tuki: ”Mi­nua on roh­kais­sut us­ko­maan van­ho­jen rak­kai­den su­ku­lais­ten le­vol­li­suus kuo­le­man edes­sä”, Hih­na­la ker­toi.