Anna Linjama
Nuutila
Perinteeksi käyneissä tupaseuroissa pysähdyttiin yhdessä tutun sanan äärelle.
”On Jumalassa turvani ja tukeni, hän kuormani voi kantaa…” Laulu viriää vähitellen ja kiirii pitkin pihaa. Vanhempaa väkeä istuu penkeillä tuvan edessä, lapsia kirmaa nurmella. Pojat ovat yhyttäneet sammakoita, tytöt poimivat kukkia. Viimeiset kahvinjuojat kiiruhtavat pirtistä etsimään paikkansa istuimilta.
Seurat kerran kesässä
Tässä luonnonkauniissa miljöössä on järjestetty seurat kerran kesässä jo vuosikymmenten ajan. Sanankuuloon on aina kutsuttu myös naapureita ja kylän väkeä, ja heitä on nytkin paikalla kourallinen. Kaikki eivät tunne toisiaan, mutta tunnelma on lämmin.
Ollaan Kolin seudulla, Kontiolahden Kotaniemen kylässä, Nuutilassa. Sisarukset Anja Pitkänen ja Kauko Nuutinen ovat halunneet jatkaa äitinsä, jo edesmenneen Anna Nuutisen, aloittamaa tupaseuraperinnettä kesäpaikassaan.
Anja on leiponut monenlaista kahvileipää ja Kauko kannustanut. Kahvi on aitoa pannukahvia. Anna-äidin aikaan täällä asuttiin vakituisesti ja hoidettiin maatilaa. Alkuaikoina tuvassa pidettiin kinkereitä.
Armoa riittää aina
Puhujaksi on tällä kerta kutsuttu Elias Mustajärvi Joensuusta. Puheen pohjana on Johanneksen evankeliumista löytyvä kertomus viidestä leivästä ja kahdesta kalasta. Niin kuin pienen pojan eväät aikanaan riittivät suurelle ihmisjoukolle, riittää tänäänkin armo kaikille.
– Jeesus on elämän leipä – ei tämän ajan leipäkuningas, joka poistaisi leipähuolet, puhelee Mustajärvi.
– Syntien anteeksiantamus on suurin asia, jonka ihminen voi kokea. Evankeliumi on tarjolla näissäkin seuroissa, hän muistuttaa.
”Elämästä kiitos”
Lopuksi lauletaan seuraväen toivevirsiä. Veisuu ilman säestystä alkaa milloin liian korkealta, milloin matalalta, mutta se koskettaa ja kutsuu. Anja Pitkänen on liikuttunut:
– Näitä seuroja laittaessani ajattelin, että elämästä kiitos.
Kiitollinen mieli kuuluu olevan myös seuravierailla. Nuutilan tupaseuroihin tullaan taas vuoden päästä – jos Luoja suo.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys