Har­ri Vä­hä­jylk­kä

Kes­kus­tel­les­sam­me Ju­ma­lan sa­nan ope­tuk­ses­ta liit­ty­en ih­mi­sen va­lin­toi­hin sekä oi­ke­aan ja vää­rään, poh­dim­me jos­kus asi­oi­den pe­rus­te­lu­ja sy­väl­li­sem­min, jos­kus taas pin­nal­li­sem­min. Lap­sel­le tai nuo­rel­le van­hem­pi saat­taa to­de­ta, et­tä ”ei us­ko­vai­sil­la ole ol­lut ta­pa­na teh­dä niin”. Vas­taus kel­paa eh­kä lap­sel­le, mut­ta nuo­ri saat­taa ha­lu­ta kuul­la sy­väl­li­sem­piä pe­rus­te­lu­ja. Mik­si us­ko­vai­sil­la ei ole ol­lut ta­pa­na teh­dä niin? On­ko sii­nä taus­tal­la jo­kin pe­rus­te­lu vai mis­tä tuo tapa toi­mia on syn­ty­nyt? Vaik­ka kes­kus­te­lu ei ole ai­na help­poa, niin sitä kan­nat­taa käy­dä. Lap­sen, nuo­ren ja ai­kui­sen­kin on hyvä py­säh­tyä eri­lais­ten asi­oi­den ää­rel­lä poh­ti­maan, on­ko va­li­tun toi­min­ta­ta­van taus­tal­la sel­keä Ju­ma­lan sa­naan pe­rus­tu­va va­roi­tus tai neu­vo, vai on­ko ky­sy­mys jos­tain muus­ta.

Jo­kin ai­ka sit­ten eräs van­hoil­lis­les­ta­di­o­lais­ta kris­til­li­syyt­tä tun­te­ma­ton ih­mi­nen ha­lu­si tie­tää, mik­si täl­lä ta­val­la us­ko­vat ih­mi­set suh­tau­tu­vat kiel­tei­ses­ti kaik­keen tans­siin, vaik­ka esi­mer­kik­si Raa­ma­tus­sa tans­si on tut­tua mo­nes­sa­kin eri yh­tey­des­sä. Asi­an ää­rel­le piti oi­kein py­säh­tyä ja sitä tut­kia. Tar­peen oli myös aja­tus­ten­vaih­to tois­ten us­ko­vais­ten kans­sa. Lo­pul­ta vas­ta­sin seu­raa­vas­ti ky­sy­jäl­le:

On tot­ta, et­tä tans­si­mi­nen esiin­tyy Raa­ma­tus­sa useis­sa eri koh­dis­sa niin Uu­des­sa tes­ta­men­tis­sa kuin Van­has­sa tes­ta­men­tis­sa­kin. Tans­si­ku­vauk­set ker­to­vat, et­tä myös noi­hin ai­koi­hin tans­sil­la on ol­lut eri tar­koi­tuk­sia ja pää­mää­riä. Esi­merk­ki­nä voi­si nos­taa esil­le vaik­ka­pa us­ko­vai­sen ku­nin­gas Da­vi­din tans­sin, kun Ju­ma­lan lii­ton ark­ku mo­nien vai­hei­den jäl­keen saa­puu Je­ru­sa­le­miin (2. Sam. 6:15–16). Tuol­loin ky­sees­sä oli Ju­ma­lan kiit­tä­mi­nen ja ylis­tä­mi­nen niin voi­mal­li­ses­ti, et­tä ku­nin­gas­kin ”hyp­pi ja tans­si”. Tuol­lai­ses­sa Ju­ma­lan ylis­tä­mi­ses­sä, joka juon­tui us­ko­vai­sen ih­mi­sen kii­tol­li­suu­des­ta Ju­ma­lal­le, ei ol­lut ei­kä ole mi­tään vää­rää. Kris­til­li­syy­tem­me his­to­ri­as­sa on ol­lut hy­vin tut­tua sa­man­ta­pai­nen Jee­suk­sen ää­nel­li­nen ylis­tä­mi­nen ja ko­ho­te­tuin kä­sin kiit­tä­mi­nen. Tä­mä­kin kii­tos on syn­ty­nyt Ju­ma­lan ar­mon vah­vas­ta ko­ke­muk­ses­ta.

Tans­si­mi­sen eri­lai­sia tar­koi­tuk­sia

Jee­suk­sen ver­tauk­ses­sa tuh­laa­ja­po­jas­ta on myös mie­len­kiin­toi­nen, tä­hän ai­hee­seen liit­ty­vä koh­ta. Kun maa­il­maan ka­don­nut ja isän ko­din hy­län­nyt poi­ka on pa­lan­nut ta­kai­sin ko­tiin, jär­jes­te­tään juh­lat. Pel­lol­ta ko­tiin saa­pu­va van­hem­pi veli kuu­li ”lau­lun, soi­ton ja tans­sin” (Luuk. 15:25).

Jee­suk­sen ver­tauk­sen ku­vauk­ses­sa on hyvä huo­mi­oi­da tuon ajan juu­ta­lai­nen juh­la­kult­tuu­ri ja ta­vat. Tuon kult­tuu­rin juu­ret ovat tie­tys­ti jo Van­han tes­ta­men­tin ajas­sa. Raa­ma­tun mai­nit­se­mis­sa teks­teis­sä tans­sil­la on har­voin mi­tään te­ke­mis­tä sek­su­aa­li­suu­den tai ero­tii­kan kans­sa. Poik­keuk­se­na täs­tä on Lau­lu­jen lau­lun teks­tit. Asi­aa tut­ki­nut Ida-Ma­ria Ok­sa­nen löy­tää VT:n teks­teis­tä nel­jä pää­a­si­aa, joi­hin tans­si Raa­ma­tus­sa lii­te­tään: tans­si Ju­ma­lan kun­ni­ak­si, tans­si epä­ju­ma­lan­pal­ve­luk­sis­sa, tans­si osa­na voi­ton­juh­lia ja tans­si Lau­lu­jen lau­lus­sa. Ok­sa­nen to­te­aa: ”Van­has­sa tes­ta­men­tis­sa sek­su­aa­li­suus ja sek­si ei­vät ole juu­ri läs­nä tans­si­ti­lan­teis­sa” (Ida-Ma­ria Ok­sa­nen, Van­han tes­ta­men­tin ek­se­ge­tii­kan pro gradu -tut­kiel­ma, TANS­SIA JA SEK­SIÄ? Kat­saus tans­sin ja sek­su­aa­li­suu­den suh­tee­seen Van­has­sa tes­ta­men­tis­sa ja mui­nai­ses­sa Lähi-idäs­sä huh­ti­kuu 2018, sivu 70.).

Juu­ta­lai­sen kult­tuu­rin tans­sit ovat usein ol­leet kan­san­tans­si-tyyp­pi­siä tans­se­ja – ku­ten ny­kyi­nen ”hora” (הורה). Ne ei­vät ol­leet kah­den ih­mi­sen vä­li­siä pa­ri­tans­se­ja, ku­ten vaik­ka­pa suo­ma­lai­ses­sa kon­teks­tis­sa.

Uu­si tes­ta­ment­ti ker­too myös toi­sen­lai­ses­ta tans­sis­ta, jota näh­tiin ku­nin­gas He­ro­dek­sen ho­vis­sa. Tä­män tans­sin esit­ti He­ro­di­aan ty­tär. He­ro­des ja vie­raat oli­vat tans­sis­ta ihas­tuk­sis­saan. Tuos­sa tans­sis­sa tus­kin ylis­tet­tiin Ju­ma­laa, sil­lä sen lop­pu­tu­le­ma­na Ju­ma­lan mies, Jo­han­nes Kas­ta­ja, mes­tat­tiin. (Mark. 6:21–28.)

Maa­il­mal­li­nen tans­si on syn­tiä

Suo­ma­lai­seen pe­rin­tei­seen pa­ri­tans­siin tai vaik­ka­pa uu­dem­piin tans­si­tyy­lei­hin on van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­ses­sa kris­til­li­syy­des­sä ai­na suh­tau­dut­tu kriit­ti­ses­ti. Ne ovat luon­teel­taan kau­ka­na Raa­ma­tun ajan Ju­ma­laa kiit­tä­vis­tä ja ylis­tä­vis­tä tans­seis­ta, ku­ten myös juu­ta­lai­sen kan­san kan­san­tans­seis­ta. Suo­ma­lai­seen tans­si­kult­tuu­riin liit­tyy vah­vas­ti kah­den ih­mi­sen vä­li­nen ke­hol­li­suus ja lä­hei­syys. Luon­nol­li­ses­ti täl­lai­ses­sa lä­hei­syy­des­sä on mah­dol­lis­ta myös sek­su­aa­li­nen ve­to­voi­ma tans­si­part­ne­rien vä­lil­lä.

Tans­si­paik­ko­jen il­ma­pii­ri on ko­et­tu mu­sii­kin, ar­vo­jen ja myös ta­pah­tu­mien osal­ta maa­il­mal­li­sek­si ja vie­raak­si us­kol­le. On­han tans­si­pai­kois­sa usein run­sas­ta al­ko­ho­li­tar­joi­lua ja sen vai­ku­tuk­sen alai­se­na ole­mis­ta. Li­säk­si mu­sii­kin si­säl­tö on usein us­kol­le ja us­ko­vai­sel­le vie­ras­ta sekä sa­noi­tuk­sen et­tä mu­siik­ki­tyy­lin­sä vuok­si. Usein tans­sia har­ras­te­taan mui­den kuin oman puo­li­son kans­sa. Täl­löin ruo­ki­taan hel­pos­ti ih­mi­sen sitä osaa, joka ra­kas­taa maa­il­maa ja syn­tiä. Täl­lai­nen elä­mä joh­taa hel­pos­ti Ju­ma­lan tah­don rik­ko­mi­seen, esi­mer­kik­si avi­o­ri­kok­sen kaut­ta.

Lop­pu­tu­le­ma­na voi­si siis to­de­ta, et­tä on tar­peen mää­ri­tel­lä, mitä tans­si­mi­sel­la tar­koi­te­taan. Raa­mat­tu osoit­taa, et­tä kyse voi ol­la niin Ju­ma­lan kiit­tä­mi­ses­tä kuin Ju­ma­lan sa­nan vas­tai­ses­ta­kin toi­min­nas­ta eli syn­nis­tä.