Jyväskylän Rauhanyhdistys toimii kokoavana keskuksena Keski-Suomen nuorisolle, sillä ystäviä tullaan tapaamaan maakunnan monesta kolkasta. Joka toinen perjantai keltaisen toimitalon eteinen täyttyy iloisesta puheensorinasta, kun parisataa yli 15-vuotiasta nuorta kokoontuu Nuorten perjantaihin, tuttavallisemmin nupeen.
Nupen aiheina ovat olleet nuorten toivomina esimerkiksi ystävyys, musiikki, kiitollisuus, armo ja armollisuus. Nuoret pitävät tärkeänä aikuisen pitämän tuokion lisäksi pelailua, leikkimistä ja laulamista.
Jyväskylän runsas opiskelutarjonta tuo vuosittain paikkakunnalle ison joukon opiskelijoita. Väki vaihtuu vilkkaasti, sillä valmistumisen jälkeen monet jatkavat matkaansa töiden perässä lähikuntiin tai toiselle puolelle Suomea.
Toimintaa on paljon
Jyväskylässä juhlittiin Rauhanyhdistyksen 100-vuotisjuhlaa seitsemän vuotta sitten. Tuolloin julkaistu historiateos Armon varassa kertoo yhdistyksen pitkästä historiasta ja monista vaiheista. Ensimmäinen oma toimitalo hankittiin vuonna 1927. Opistokujan tiloissa järjestettiin toimintaa aina 1970-luvulle asti, kunnes tilat kävivät pieniksi.
Nykyisen toimitalon vihkiäisseuroja vietettiin maaliskuussa 1974. Taulumäen kauniin kirkon vieressä oleva rauhanyhdistys ei jää ohikulkijalta huomaamatta.
Yhdistyksen toimialueeseen kuuluu Jyväskylä, Muurame, Petäjävesi, Keuruu ja Toivakka. Toimintaa löytyy kaikille ikäryhmille ja sitä järjestetään paljon myös alueellisesti kodeissa, kirkoissa ja seurakunnan muissa tiloissa.
Isoilla seuroilla pitkät perinteet
Syys- ja talviseuroilla on Jyväskylässä pitkät perinteet. Monille niissä käyminen on tärkeää senkin jälkeen, kun paikkakunta on vaihtunut. Lauantai-illan messu Taulumäen kirkossa vetää kirkon täyteen eri-ikäisiä.
JYVäSKYLäN RAUHANYHDISTYS RY:
– Yhdistys perustettiin vuonna 1911
– Noin 900 jäsentä.
– Oma toimitalo vuodesta 1927
Teksti ja kuva: Minna Rantanen
Lue 11. huhtikuuta ilmestyneestä Päivämiehestä esittelyt myös kolmesta muusta ensi kesän Suviseroja järjestävästä rauhanyhdistyksestä.
Blogit
Lukijan kuva
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys