Sep­po Ah­ven­jär­vi on ison per­heen isä, ja hän toi­mii pap­pi­na Kes­ki-Suo­mes­sa Lau­kaan seu­ra­kun­nas­sa. Per­hee­seen kuu­lu­vat puo­li­so Vir­pi ja 10 las­ta.

Ah­ven­jär­vi on syn­ty­nyt pie­nel­lä maa­ti­lal­la Tor­ni­on Ka­run­gis­sa ja opis­kel­lut Hel­sin­gin yli­o­pis­tos­sa maa- ja met­sä­ta­lous­tie­teel­li­ses­sä tie­de­kun­nas­sa. Sen jäl­keen hän työs­ken­te­li lä­hes 30 vuot­ta tut­ki­ja­na.

Myö­hem­min hän opis­ke­li te­o­lo­gi­an mais­te­rik­si ja sai pap­pis­vih­ki­myk­sen vuon­na 2021.

Et­si­kon ai­ka oi­ke­al­la het­kel­lä

Ah­ven­jär­ven lap­suu­den­per­he ei ol­lut us­ko­mas­sa, ja hän me­net­ti oman lap­suu­sus­kon­sa nuo­ruu­des­sa. Lap­suus­ko­dis­sa asu­neet iso­van­hem­mat oli­vat rau­han­sa­na­lai­sia, joka on van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­suu­des­ta 1930-lu­vul­la er­kaan­tu­nut les­ta­di­o­lai­suu­den eri­seu­ra.

– Tuon eri­seu­ra­taus­tan vuok­si mi­nul­la oli sel­lai­nen kä­si­tys, et­tä van­hoil­lis­les­ta­di­o­lais­ten jou­kos­ta Ju­ma­lan val­ta­kun­taa ei kan­nat­ta­nut et­siä. Ju­ma­la joh­dat­ti kui­ten­kin niin, et­tä kak­sois­vel­je­ni löy­si en­sin Ju­ma­lan val­ta­kun­nan, ja minä löy­sin sen, kun sain kes­kus­tel­la us­ko­mi­sen asi­ois­ta hä­nen kans­saan. Olin sil­loin 25-vuo­ti­as. Ju­ma­la oli kyl­lä val­mis­ta­nut mi­nua poh­ti­maan elä­mä­ni suun­taa ja et­si­mään yh­teyt­tä Ju­ma­laan. Hän an­toi mi­nul­le et­si­kon ajan juu­ri so­pi­val­la het­kel­lä.

Ah­ven­jär­veä pu­hut­te­li kes­kus­te­luis­sa vel­jen­sä kans­sa se yk­sin­ker­tai­nen lap­se­no­mai­nen sy­dä­men us­ko, jon­ka veli oli saa­nut. Ah­ven­jär­vi ajat­te­li, et­tä tuo us­ko on var­maan­kin Ju­ma­lan sil­mis­sä oi­kea ja kel­vol­li­nen. Hän ei kui­ten­kaan ol­lut var­ma sii­tä, et­tä tuo oli­si ai­noa oi­kea us­ko ja ai­noa jouk­ko mat­kal­la tai­vaa­seen.

– Tun­tui sil­tä, et­tä var­muut­ta asi­as­ta ei voi­nut saa­da muu­ten kuin oma­koh­tai­sen pa­ran­nuk­sen kaut­ta. Piti siis luot­taa, et­tä rat­kai­su on oi­kea, vaik­ka sitä ei voi­nut jär­jen kaut­ta ym­mär­tää.

An­teek­si­an­ta­mus toi rau­han

Kun Ah­ven­jär­vi sai syn­tin­sä ja epä­us­kon­sa an­teek­si, hän yl­lät­tyi sii­tä, kuin­ka yk­sin­ker­tai­nen asia pa­ran­nuk­sen ar­mon saa­mi­nen oli.

– Ku­vit­te­lin sii­hen liit­ty­vän jo­tain ri­pit­täy­ty­mis­tä en­ti­sen elä­män kolt­to­sis­ta, mut­ta sain kuul­la evan­ke­liu­min saar­nan omal­le koh­dal­le­ni en­sim­mäis­tä ker­taa elä­mäs­sä­ni. Sain kuul­la, et­tä mi­nul­la on lupa us­koa ai­van kaik­ki syn­nit an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja so­vin­to­ve­res­sä rau­haan, iloon ja va­pau­teen as­ti. Olo­ni oli va­pau­tu­nut ja hel­pot­tu­nut, kun ym­mär­sin, et­tä nyt en jou­du ian­kaik­ki­seen eroon Ju­ma­las­ta, vaik­ka elä­mä­ni päät­tyi­si äk­ki­ar­vaa­mat­ta.

Ah­ven­jär­vi ym­mär­si myös sen, et­tä pa­ran­nuk­sel­la oli mer­kit­tä­vät vai­ku­tuk­set hä­nen lop­pu­e­lä­mään­sä, kos­ka hä­nen lap­suus­per­heen­sä ja ys­tä­vän­sä ei­vät ol­leet us­ko­vai­sia. Ah­ven­jär­vel­le oli kui­ten­kin tär­ke­ää säi­lyt­tää ja pi­tää tal­lel­la löy­tä­män­sä us­kon aar­re. Hän kes­kus­te­li vel­jen­sä ja mui­den us­ko­vais­ten kans­sa sii­tä, mi­ten us­ko­vai­set elä­vät ja mit­kä asi­at voi­vat ol­la us­kon kan­nal­ta vaa­rak­si. En­sik­si hän ke­räi­li ros­ka­ko­riin CD-le­vyt, jois­sa oli us­ko­vai­sel­le so­pi­ma­ton­ta mu­siik­kia.

– Pa­ran­nuk­sen saa­tu­a­ni sel­vi­tin, mis­sä on Hel­sin­gin Rau­ha­nyh­dis­tys ja hiip­pai­lin seu­ra­penk­kiin kuun­te­le­maan seu­ra­pu­hei­ta. Sa­mal­la tark­kai­lin, mi­ten us­ko­vai­set nuo­ret toi­mi­vat so­si­aa­li­ses­ti. Vä­hi­tel­len tu­tus­tuin us­ko­vai­siin opis­ke­li­joi­hin ja mui­hin us­ko­vai­siin nuo­riin.

Ah­ven­jär­vi ker­too uu­des­ta elä­män­vai­hees­taan:

– En­sim­mäi­si­nä kuu­kau­si­na mi­nul­la ei tain­nut ol­la pal­jon epäi­lyk­siä ja kiu­sauk­sia, kun iloit­sin sii­tä, et­tä sain ol­la Ju­ma­lan lap­si. Vuo­sien var­rel­la epäi­lyk­set ovat liit­ty­neet lä­hin­nä omiin epä­on­nis­tu­mi­siin, joi­den vuok­si on tul­lut mie­leen, et­tä on­ko­han näin huo­nos­ti on­nis­tu­neel­la ih­mi­sel­lä paik­kaa Ju­ma­lan las­ten jou­kos­sa. Evan­ke­liu­mi on kui­ten­kin kan­ta­nut ja an­ta­nut voi­mia säi­lyä us­ko­mas­sa.

Evan­ke­liu­min ydin ja osoi­te

Tut­ki­jan työs­sä oman tut­ki­mu­sa­lan ra­hoi­tus al­koi suun­tau­tua ai­hei­siin, jois­ta Ah­ven­jär­vi ei ky­en­nyt mo­ti­voi­tu­maan. Hän al­koi miet­tiä, mitä mer­ki­tyk­sel­lis­tä työ­tä voi­si teh­dä. Ai­noa hän­tä kiin­nos­ta­va ala oli te­o­lo­gia.

Ah­ven­jär­vi on ko­ke­nut syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen mer­ki­tyk­sen suu­rek­si sekä omas­sa elä­mäs­sään et­tä pa­pin työs­sä. Syn­tien an­teek­si­an­ta­mus on uu­dis­ta­va voi­ma, jota il­man ei voi­si säi­lyä us­ko­mas­sa.

– Pa­pin työs­sä sa­no­ma syn­tien an­teek­si­an­ta­mi­ses­ta on kai­ken pe­rus­ta. Il­man sitä voi­sin pu­hua kau­nii­ta sa­no­ja Ju­ma­lan ar­mos­ta ja rak­kau­des­ta, mut­ta tai­vas­tiel­le pää­see vain ah­taan por­tin kaut­ta, kun ih­mi­nen us­koo omat syn­tin­sä an­teek­si.

Ah­ven­jär­vi to­te­aa, et­tä ai­na ei ole help­poa saar­na­ta syn­te­jä an­teek­si ”Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä”:

– Se on sa­mal­la myös ää­neen lau­sut­tu tun­nus­tus, mi­hin jouk­koon it­se kuu­lun. Olen kui­ten­kin ha­lun­nut pi­tää kiin­ni tu­tuis­ta sa­nois­ta, kos­ka nii­hin tii­vis­tyy evan­ke­liu­min ydin ja osoi­te Ju­ma­lan val­ta­kun­taan.

Evan­ke­liu­min mer­ki­tys lä­he­tys­työs­sä

Ah­ven­jär­vi on toi­mi­nut SRK:n van­ki­la­lä­he­tys­työs­sä Suo­mes­sa sekä ol­lut lä­he­tys­mat­kal­la Af­ri­kas­sa. Us­ko­mi­sen asi­ois­ta on tär­ke­ää kes­kus­tel­la, ja Ah­ven­jär­vi tie­tää omas­ta ko­ke­muk­ses­taan, et­tä pa­ran­nuk­sen ar­mon saa­nut ih­mi­nen ha­lu­aa ky­sel­lä ja saa­da neu­vo­ja, mi­ten säi­lyi­si us­ko­mas­sa.

– Syn­tien an­teek­si­an­ta­mus on tar­jol­la jo­kai­sel­le te­koi­hin kat­so­mat­ta. Kaik­ki us­ko­vai­set ovat kyl­vö­mie­hiä. Me em­me tie­dä, ke­nen sy­dä­men Ju­ma­la on val­mis­ta­nut sa­nan us­ko­mi­seen. Van­geil­la tun­tuu ole­van sa­mat es­teet us­ko­mi­seen kuin muil­la­kin. Jot­kut van­git kuun­te­le­vat tar­kal­la kor­val­la ja ovat sel­väs­ti vai­kut­tu­nei­ta täs­tä yk­sin­ker­tai­ses­ta Ju­ma­lan sa­nas­ta.

Ah­ven­jär­vi kan­nus­taa:

– Epä­us­koi­nen ih­mi­nen saa ru­kouk­sin kään­tyä Ju­ma­lan puo­leen ja luot­taa sii­hen, et­tä Ju­ma­la voi joh­dat­taa hä­net luok­seen. Kun sa­no­ma syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta on tar­jol­la, niin sil­loin kan­nat­taa ot­taa vas­taan tuo sa­no­ma ja us­koa se oma­koh­tai­ses­ti. Sil­loin hä­nes­tä tu­lee Ju­ma­lan lap­si, joka kel­paa Ju­ma­lal­le.