Mer­ja Sor­ja­nen

Tor­nio

Myy­jäis­ten työ­pa­jois­sa val­mis­tuu mo­nen­lai­sia lei­von­nai­sia ja kä­si­töi­tä.

Keit­ti­ön lin­jas­to on täyn­nä pi­par­kak­ku­ja, jois­ta osaa pa­ka­taan jo ra­si­oi­hin. Yk­si nuo­ris­ta val­mis­taa pi­kee­riä ja puo­li­kym­men­tä muu­ta nuor­ta on pur­sot­ta­mas­sa sitä sa­man tien pi­par­kak­ku­jen pääl­le. Lei­po­mon puo­lel­la hää­rii pi­par­ka­kun lei­po­jia.

– Lai­te­taan näi­den kuk­ka­pi­pa­rei­den pääl­le non­pa­rel­le­ja. Nämä voi­si ol­la vaik­ka pum­per­nik­ke­lei­tä, yk­si lei­po­jis­ta kek­sii.

Mais­ta­jan mau­kas teh­tä­vä

Tor­ni­o­lai­set ovat val­mis­tau­tu­mas­sa Ro­va­nie­men myy­jäi­siin ja se tie­tää lu­kui­sia työ­pa­jo­ja, jot­ta myy­tä­vää saa­daan ko­koon. Pi­pa­ri­työ­pa­jas­sa yk­si sa­noo ole­van­sa mais­ta­jan roo­lis­sa ja nap­saut­taa suu­taan sii­hen tyy­liin, et­tä hy­väl­tä mais­tuu. Toi­sen nuo­ren vas­tuul­la taas on tai­ki­nan mais­ta­mi­nen.

– Tär­keä teh­tä­vä se­kin, huik­kaan hä­nel­le kan­nus­ta­vas­ti.

Vas­tuu­hen­ki­löl­tä vai­kut­ta­va pyy­tää uut­ta tu­lo­kas­ta uu­ni­vas­taa­vak­si. Tar­vi­taan vah­ti, et­tei­vät pi­pa­rit pala uu­nis­sa.

Pi­pa­ri­työ­pa­jas­sa käy vils­ke, jota on mu­ka­va kat­sel­la ja kuun­nel­la.

– On­pa iha­na, kun po­ruk­kaa on tul­lut näin pal­jon tal­koi­siin, kuu­luu mo­nen suus­ta.

Keit­ti­ön täyt­tää mu­ka­va hyö­ri­nä, joka tem­pai­see mu­kaan­sa mi­nut ka­me­ran kans­sa liik­ku­jan­kin. Nuo­ri ys­tä­vä lu­paa ot­taa ku­vaus­vas­tuun, jot­ta mi­nä­kin pää­sen kau­li­maan tai­ki­naa.

”Hi­hi­tyt­tää vie­lä­kin”

Kuu­len, et­tä toi­nen­kin työ­pa­ja toi­mii nuo­ri­so­ti­lan puo­lel­la. Siel­tä kuu­luu no­pe­aa ja hi­das­ta om­pe­lu­ko­nei­den su­ri­naa. Il­meis­tä ja ää­nes­tä pää­tel­len osal­lis­tu­jil­la on siel­lä­kin haus­kaa. Vä­lil­lä va­ka­voi­du­taan­kin ja kes­kus­te­lut me­ne­vät asi­as­ta toi­seen. Sil­ti ko­neet su­ri­se­vat ja tu­los­ta syn­tyy. Hius­hup­pu­ja val­mis­tuu sie­vä pino.

”Hi­hi­tyt­tää vie­lä­kin – siis 2,5 tun­tia ja kaik­ki val­mii­na. Us­ko­ma­ton­ta mitä saa­tiin ai­kai­sek­si”, luen jäl­keen­päin pa­lau­tet­ta What­sApp-vies­ti­ryh­mäs­tä.

Pa­lau­tet­ta tip­puu vie­lä seu­raa­va­na­kin päi­vä­nä: ”Oli mu­ka­va käy­dä kat­to­mas­sa sitä työn tou­hua ja ilois­ta miel­tä – itek­ki pi­ris­ty seu­ra­tes­sa sitä tou­hua. Nau­rua kuu­lui joka koh­tees­ta mis­sä po­ruk­kaa tou­hu­si”, elä­ke­läi­nen heh­kut­ti. ”Oi jos­pa oi­sin saa­nut ol­la mu­ka­na”, vies­tit­ti kol­mas, joka ei täl­lä ker­taa pääs­syt mu­kaan.

Työ­pa­jo­ja on tu­los­sa li­sää. Lei­von­ta­työ­pa­jois­sa syn­tyy mo­nen­lais­ta pul­laa, pan­nu­ries­kaa, juus­to­sar­via, kar­ja­lan­pii­ra­koi­ta ja limp­pu­ja. Val­mis­ruo­ki­a­kin tun­tuu ole­van lu­vis­sa. Kuu­len myös se­te­li­työ­pa­jas­ta. Mi­tä­hän se tar­koit­taa, jään ih­met­te­le­mään.