JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Ar­jen luk­sus­ta

Suominen Sarianna
Aiemmat blogit
31.10.2017 6.47

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420171031064700

Aa­mu­hä­mä­räs­sä si­ris­tän kat­set­ta­ni koh­ti kel­loa. Kuu­si. Hau­kot­te­len ja nou­sen ve­ny­tel­len. Tas­sut­te­len keit­ti­öön ja la­taan to­tu­tus­ti tu­tun mää­rän kah­vi­po­ro­ja suo­dat­ti­meen ja nap­sau­tan kah­vin­keit­ti­men pääl­le. Het­ki­sen ku­lut­tua sie­rai­mii­ni lei­jai­lee­kin jo su­loi­nen, vas­ta­kei­te­tyn kah­vin tuok­su. Koko ole­muk­se­ni vir­ko­aa tä­män aa­mun en­sim­mäi­seen ylel­li­syy­den het­keen, kun saan kaa­taa kah­via lem­pi­kup­pii­ni ja lo­raut­taa pääl­le til­kan mai­toa. Sii­nä ohes­sa kir­joit­te­lem­me aa­mu­ter­veh­dyk­siä ja lä­het­te­lem­me sy­dän­vies­te­jä mie­he­ni kans­sa pu­he­li­mit­se. Voi­ko iha­nam­min päi­vä enää al­kaa!

Tuo­ki­on ku­lut­tua oma hil­jai­nen he­räi­lyn­het­ke­ni on vie­tet­ty ja kii­pe­än ylä­ker­taan kuis­ki­maan he­reil­le si­ke­äs­ti nuk­ku­via poi­ki­a­ni. Ka­tu­lam­pun valo sii­vi­löi­tyy kaih­din­ten vä­lis­tä, ja näen po­jis­ta­ni vain hius­tup­sun, pei­ton al­ta ka­ran­neen kä­si­var­ren tai pot­tu­var­paan. Unen val­ta­kun­ta mur­tuu hil­jal­leen, ja yk­si toi­sen­sa jäl­keen he ryh­ty­vät aa­mu­toi­miin. Keit­ti­ön pöy­tä ko­ko­aa aa­mu­pa­lan ää­reen yk­kös­luok­ka­lai­sen, kak­kos­luok­ka­lai­sen, ne­los­luok­ka­lai­sen, ku­tos­luok­ka­lai­sen ja ka­si­luok­ka­lai­sen. Opis­to­lai­nen saa nuk­kua tänä aa­mu­na va­paa­päi­vän au­vois­ta un­ta puo­lil­le päi­vin ja lu­ki­oi­käi­nen, aa­mu-uni­se­na ai­na vä­hän vii­me ti­pas­sa, kaap­paa suu­hun­sa jo­tain len­nos­sa. Kat­se­len hei­tä, ja sy­dä­me­ni pa­kah­tuu. Ar­jen ylel­li­syyt­tä on se, et­tä saan asua ja elää tä­män re­ma­kan lap­si­lau­man emo­na.

Ku­kin ko­to­na asu­vis­ta kou­lu­lai­sis­ta kul­kee omiin ko­loi­hin­sa: ala-as­teel­le, ylä­as­teel­le, lu­ki­oon, opis­toon ja eri­tyis­kou­luun. Minä aje­len rou­ta­vau­ri­oi­tu­nut­ta pik­ku­tie­tä pit­kin omal­le työ­pai­kal­le­ni Mai­tois­ten lei­ri­kes­kuk­seen. Vä­lil­lä täy­tyy oi­kein kes­kit­tyä it­se aja­mi­seen, sil­lä mo­lem­min puo­lin tie­tä au­ke­a­vat pel­to­mai­se­mat ja aa­mu­su­mu tup­paa­vat vä­ki­sin­kin va­ras­ta­maan huo­mi­o­ni luon­non­kau­neu­del­laan. On­pa vä­lil­lä ol­lut ihan pa­kot­ta­va tar­ve py­säh­ty­ä­kin ja nuus­kia het­ki­sen aa­mun­kir­pe­ää il­maa ja ku­va­ta kän­ny­kä­ka­me­ral­la muut­to­mat­kaan­sa var­ten ko­koon­tu­via lin­tu­ja. Pe­ril­lä mi­nut vas­taa­not­taa joka-aa­mui­seen ta­paan­sa iloi­sen­kel­tai­nen lei­ri­kes­kus. Ome­na­puut ovat va­ris­ta­neet jo suu­rim­man osan leh­dis­tään, ja työ­huo­neen ik­ku­nas­ta nä­ky­vä niit­ty on kuu­ras­ta val­koi­se­naan. Huo­kaan on­nel­li­se­na ja ryh­dyn päi­vän töi­hin tar­mok­kaa­na. Keit­ti­ön kiil­lo­tus­ta, ruo­ka­lis­to­ja, oh­jeis­tuk­sia, säh­kö­pos­te­ja, eri­tyis­ruo­ka-an­nos­ten val­mis­te­lua ja val­ta­va säm­py­lä­tai­ki­na. Koen ylel­li­se­nä, et­tä saan teh­dä työ­tä us­ko­nys­tä­vien ym­pä­röi­mä­nä, lei­ri­työn hy­väk­si. Se on niin iha­naa, et­tä mel­kein pi­tää ni­pis­tää it­se­ään: voi­ko tämä ol­la tot­ta­kaan!

Ylel­li­syyt­tä voi ko­kea ul­ko­maan­mat­kois­sa, kyl­py­lä­hoi­dois­sa ja kau­niis­sa ko­dis­sa. Sitä voi näh­dä pie­nes­sä ja suu­res­sa ko­ke­muk­ses­sa. Mi­nun ylel­li­syyt­tä­ni on ko­ke­mus asu­mi­ses­ta ul­ko­mail­la ja toi­saal­ta mah­dol­li­suus pa­la­ta Suo­meen. Ar­jen on­ni löy­tyy pie­nen pa­ri­ta­lo­ko­tim­me var­si­nai­ses­ta si­säl­lös­tä; ih­mi­sis­tä ja hei­dän ta­pah­tu­mis­taan. Koen sitä, kun saan päi­vit­täin kat­taa pöy­tään ruis­lei­pää ja rei­kä­juus­toa, ja mi­nun on mah­dol­li­suus saa­da pöy­dän ää­reen kaik­ki yh­dek­sän las­ta­ni. Su­per­luk­sus­ta ar­ki on sil­loin, kun mie­he­ni tu­lee käy­mään ko­to­na. Daa­vi­din psal­min sa­noin:

Her­ra on mi­nun pai­me­ne­ni,

ei mi­nul­ta mi­tään puu­tu.

Hän vie mi­nut vih­reil­le nii­tyil­le,

hän joh­taa mi­nut vet­ten ää­reen,

siel­lä saan le­vä­tä.

Hän vir­voit­taa mi­nun sie­lu­ni,

hän oh­jaa mi­nua oi­ke­aa tie­tä

ni­men­sä kun­ni­an täh­den.

Vaik­ka minä kul­ki­sin pi­me­äs­sä laak­sos­sa,

en pel­käi­si mi­tään pa­haa,

sil­lä sinä olet mi­nun kans­sa­ni.

Sinä suo­je­let mi­nua kä­del­lä­si,

joh­da­tat pai­men­sau­val­la­si.

Sinä ka­tat mi­nul­le pöy­dän

vi­hol­lis­te­ni sil­mien eteen.

Sinä voi­te­let pää­ni tuok­su­val­la öl­jyl­lä,

ja mi­nun mal­ja­ni on ylit­se­vuo­ta­vai­nen.

Si­nun hy­vyy­te­si ja rak­kau­te­si ym­pä­röi mi­nut

kaik­ki­na elä­mä­ni päi­vi­nä,

ja minä saan asua Her­ran huo­nees­sa päi­vie­ni lop­puun as­ti.

SariannaSuominen
50+ vuotta, 1 aviomies ja 9 lasta. Elämää Suomessa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa. Uusi kotipaikkakunta Hyvinkää. Uskomisen kallis aarre löytyi aikuisiällä. Kirjoitan tuokiokuvia elämästä ison perheen äitinä, erityislapsen äitinä, työssäkäyvänä äitinä ja siitä, miltä tuntuu paluumuutto Suomeen, kun puoliso on yhä töissä meren takana. sarianna.suomi@gmail.com
4.6.2020

Ku­kaan, joka pu­huu Ju­ma­lan Hen­gen val­taa­ma­na, ei voi sa­noa: "Jee­sus on ki­rot­tu." Ku­kaan ei myös­kään voi sa­noa: "Jee­sus on Her­ra", muu­ten kuin Py­hän Hen­gen vai­ku­tuk­ses­ta. 1 Kor. 12:3

Viikon kysymys