Hautaus – leikisti ja oikeasti
Keskustelimme SRK:n julkaisujen toimitusneuvostossa runosta, joka kertoo auton alle jääneen oravan hautaamisesta. Tekstissä lapset hautaavat oravan. Todettiin, että runo sopi kyseisen julkaisun kokonaisuuteen, ja se valittiin mukaan tähän kirjaan. Hyvä että valittiin. Luulen, että monelle muullekin kuin minulle tuo runo nostaa hyviä muistoja lapsuuden leikeistä.
Minä olin lapsena himohautaaja. Raivasin hautausmaan, jossa oli – oravien, lintujen, hiirten ja isompien vainajien puutteessa – kärpästen hautoja. Kun hautauksia oli harva se päivä, tahtoi olla pula saattoväestä. Aina kuitenkin oli paikalla velipoika ja naapurin lapsia. Serkku-Pertti oli hyvä saattovieras, sillä hän osasi itkeä aidontuntuisesti.
Männynoksalla riippuvat metalliputkenpalaset olivat lapsuuden hautauksissa kirkonkelloina. Kun niihin mäjäytti rautakangella, naapureissa kuultiin, että Niilontalossa alkaa taas hautaus. Naapureissa reagoitiin hautauksiin eri tavoin. Toiset sanoivat, että noista leikeistä ei hyvä seuraa: aavisteltiin, että poika – siis minä – kuolee kohta tai tapahtuu muuta ikävää. Toiset taas sanoivat, että pappihan tuosta pojasta tulee. Ensimmäinen ennustus ei toteutunut, koska elän yhä, toinen toteutui, tosin aikain päästä.
Minun lapsuudessani kuolema kaikessa pelottavuudessaan kuului luontevasti elämään. Mummo tai pappa kuoli yleensä kotonaan. Lapset olivat mukana, kun kuolevaa hyvästeltiin ja kun vainajalle laulettiin. He näkivät, kun vainaja siirrettiin riiheen odottamaan hautausta. Lapset olivat mukana siunaustilaisuudessa, joka tapahtui useimmiten haudalla. He todistivat, että hauta luotiin umpeen ja siitä siirryttiin muistotilaisuuteen.
Nykyisin lapset voivat nähdä kuolleen omaisen arkun vasta kirkossa tai kappelissa, jos sielläkään. Aika usein kysytään, että saavatko lapset tulla hautauksiin mukaan ja mitä siitä seuraa, jos he tulevat. Minulla on tapana, että kun arkku on laskettu hautaan, pyydän lapsia – turvallisesti vanhempia kädestä kiinni pitäen – kurkistamaan hautaan, jonne mummo laskettiin. Puhelen, että Jeesus tulee noutamaan kerran ja silloin juuri tästä kohdasta mummo nouse ylös uudessa, kirkkaassa ruumiissa.
On tärkeää, että lasten kanssa keskustellaan kuolemasta silloin, kun se tulee lähelle. Kysymysten keskellä ja pelon tunteissa auttaa, kun kerromme, että Jeesus on voittanut kuoleman ja että kun uskomme Jeesukseen, hän pitää meitä sylissään ja kantaa turvallisesti perille taivaan kotiin.
Lapsen usko on vilpitöntä luottamusta Jumalaan ja iloa siitä, että saa leikkiä ja nauraa ja olla turvallisesti isän ja äidin sylissä.
Jeesus sanoo: ”Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen.” Joh. 10:9
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
